Minkä ikäiseksi

Siinä välissä olemme myös me 50-luvulla syntyneet. En myöskään ymmärrä, miten voin olla jo näin monta vuotta elänyt. Vanha en ole.

Ajattele, jos olisit elänyt joskus 3000 vuotta sitten pronssikaudella. Tuolloin ihmisten eliniän pituus oli keskimäärin noin 30 vuotta. Sinä olet saanut elää kaksi kertaa pidempään. Nykyaikana sinullakin on hyvä mahdollisuus elää vielä seuraavatkin tulevat 30 vuotta tästä eteenpäin ja ihmettelet elämää täällä vielä 90 vuotiaana.

En tiedä miltä tuntuu, jos "tunnistaa oman ikänsä". Nykyään kuitenkin samanikäiset voivat olla niin erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa esim. joku 4-kymppinen odottaa ensimmäistä lastaan kun toinen on jo isoäiti, tai että 5-kymppinen aloittaa opiskelun ja hankkii uuden ammatin jne.jne.

Ehkäpä sitä ikää ei voikaan sen kummemmin tunnistaa vaan jokainen on sitä mitä on; vuodet kuluvat joka tapauksessa

Itselläni on kolme lasta, 4-kympin molemmin puolin eikä yhtään lastenlasta. Lähes kaikilla ystävilläni on jo useampi lapsenlapsi ja he elävät mummoarkea. Minä taas mieheni kanssa elän sellaista aikuisten parisuhdearkea; tehdään mitä huvittaa milloin huvittaa noin suurin piirtein.

Ikäisekseni olen kuitenkin melko hyvässä kunnossa, lievää vanhenemista, ikääntymistä havaittavissa. Mutt olen elänyt nämä vuodet, viime aikoina vähän hiljaisempaa! Mutta siihenkin tottuu, että on jo ... vanha.

Hyvä kysymys.

Jonkinlainen ikäkriisi. Aloin loispummieläkeläiseksi, enkä oikein osaa suhtautua asiaan mitenkään. Ikää toki jo kuuskytviis, mutta kunto vielä kuin satavuotiaalla :D

Mutta vaikka jo jonkinverran vuosia ja kilometrejäkin takana, en vieläkään tiedä, miksi alkais isona. Jotenkin vanhenemisessa kuitenkin kyse enenpi mielentilasta, kuin vaikkapa fysiikasta.

Terveysongelmat kyllä vaikuttavat elämiseen, mutta koen kuitenkin itseni keskenkasvuiseksi. Kuitenkin aina ajatuksia etiäpäin ja uusiin juttuihin. Vanhoja ei niin kiinnosta muistella. Ok. Kovin isoja suunnitelmia ei enää ole, mutta kokoajan jotain mielessä.

Sen ikä on tuonut, oppinut, harvemmin kaikki menee, kuin suunnitellut ja ehkä kärsivällisyyttä hiven enenpi. Kuitenkin koko ajan fiilis, jokin isompi juttu mulla vielä tekemättä. Noh, sellanen tulee, tai ei tule. Tärkeetä kuitenkin, on edes haaveissa vielä tehdä jotain merkittävää. Siis itelle merkittävää, ei kiinnosta pystit, pokaalit.

Epävarmaa, mitä tulevaisuus tuo. Ollut kuitenkin kaikenlaista, tottunut jonkinlaiseen epävarmuuteen. Se pitää virettä yllä. Se selkeetä, jossain vaiheessa kuolee. Kunhan ei tarvis kovin kitua. Kannatan eutanasiaa ja toivon säilyväni terveenä niin kauan, että se sallitaan suomessa.

Mutta juu, vielä ei kiire kuolemaan.

=DW=

Tunnen itseni ikävuosieni ikäiseksi.
Olen miettinyt että olen varmaan koko ikäni ollut jonkun sortin suorittaja ja se jatkuu edelleen. Siis suoritan elämää ja siitä pitänee koittaa päästä pois. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan :).

Tänään keväisenä päivänä Espalla istuessani ja sidukkaa lipittäessäni, tunsin itseni niin nuoreksi. Aurinko paistoi ja juttu luisti ja monet vanhat asiat ja tapahtumat naurattivat. Välillä 50-luvulla syntynytkin tuntee häivähdyksen jostain, joka on jo mennyt.
Vähän pilviä ilmestyi taivaalle ja aurinko enää vain kurkisteli. Siitä sitten tartuin rollaattorin kahvaan ja jatkoimme matkaa.
Mutta se häipyvä onnen hetki jätti hyvän mielen pitkäksi aikaa.