Nainen etsii sperman luovuttajaa

Hei!
Olen 36 -vuotta täyttänyt työelämässä oleva nainen, jolla haaveissa perheen perustaminen yksin. Minulla ei ole kumppania, joten olen jo käynyt klinikalla terveystutkimuksissa ja psykologin keskustelussa. Kaikki on minun osaltani kunnossa. Seuraan ovulaatioitani ja tiedän milloin on toiminnan aika. Spermatilanne julkisella puolella on kuitenkin erittäin huono ja jonot heidän mukaansa voivat venyä jopa vuoden päähän. En tahtoisi odottaa tässä iässä enää vuotta enkä elää epävarmuudessa siitä, onnistuuko enää sitten hamassa tulevaisuudessa. Niinpä aloin etsiä vaihtoehtoisia ratkaisuja ja löysin tämän foorumin.

Toiveissa on inseminaatio muki&ruisku -menetelmällä anonyymisti. En siis saa tietää henkilöllisyyttäsi, enkä odota sinulta mitään vastapalveluksia tai vastuuta mahdollisesta lapsesta. Voimme myös molempien anonymiteetin säilyttämiseksi järjestää tapaamiset toisessa kaupungissa, esimerkiksi hotellissa. Toivoisin että olet terve, huumeeton ja henkisesti tasapainoinen.

Minuun voi olla yhteydessä discordin kautta: silkkifin
Email: silkkifin [a] gmail . com

5

1186

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei toivon että saat lapsen olet varmasti hyvä äiti olisi ihana jos kertoisit oletko onnistunut

      • Hei! Kiitos kovasti ihanista sanoistasi! <3
        Ilmoittelen!


      • silkkifin kirjoitti:

        Hei! Kiitos kovasti ihanista sanoistasi! <3
        Ilmoittelen!

        Kiitos sinulle toivon että saat lapsen minulla ei ole lapsia lapset suuri lahja kuitenkin onnea sinulle toivon


    • Anonyymi00002

      Multa voi tulla hakemaan spermaa. Olen säilyttänyt useita näytteitä vuosien varrelta.

      Tuolla pakasteessa olen niitä säilyttänyt ja jokaisessa laatu ja takuut kunnossa.

      Tutustu ja ihastu!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1414
    2. 113
      1349
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      198
      919
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      327
      865
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      230
      805
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      723
    7. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      232
      677
    8. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      671
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      630
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      581
    Aihe