Mihin suomi,fi oikein tarvitaan

Anonyymi-ap

Tänään HäSa kertoo, että OmaHäme hyvinvointialue ottaa käyttöön suomi.fi alustan viestien välittämiseksi asiakkaiden kanssa. Tiedossa on, että myös verohallinto ehdottaa kansalaisille samaa. Aiheeseen liittyen allekirj sai muutama pv sitten sähköpostiin viestin kyseiseltä suomi.fi'lta, jossa viestissä kerrottiin,
että on tulossa veronpalautusta ja kehoitettiin klikkaamaan viestissä olevaa paria linkkiä ja antamaan tietoja. Tuntui epäilyttävältä ja näyttäessäni viestiä inet-liittymäni operaattorille lausunto oli, että on selvä huijausyritys. Ihmetyttää, mihin julkishallinnon toimija, kuten verohallinto ja hv-alueet tarvitsevat tällaista suomi,fi, jota myös huijarit tuntuvat käyttävän. Miksi julkitaho ei lähesty kansalaista suoraan hänen omaan sähköpostiinsa ilman välissä olevaa operaattoria.

16

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sähköpostikin kulkee operaattorin kautta.

      • Anonyymi

        Suomi.fi kun hakkeroidaan ellei ole jo hakkeroitu niin sitten ihmetellään ettei näin pitänyt käydä. Viiden miljoonan kaikki tiedot meni. Voi voi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi.fi kun hakkeroidaan ellei ole jo hakkeroitu niin sitten ihmetellään ettei näin pitänyt käydä. Viiden miljoonan kaikki tiedot meni. Voi voi.

        Kieltämättä avainlukulistat sun muut tietoturvafilosofian neronleimaukset on aika kivikautisia. Eikö nyt oikeesti hei korruptiomonopolissa saada aikaa mitään järkevää.

        Itse olisin kehittänyt jo aikoja sitten systeemin digitaaliseen tunnistautumiseen, jos sillä olisi ollut jotain merkitystä.


    • Anonyymi

      Suomi.fi on alusta, johan tarvitaan vahva kirjautuminen. Pötypuhetta, että se olisi joku huijaus. Tahmanäppien pitää opetella sitä kyttämään. Mutta kannattaa tietää, että Suomi.fi-sivulta ei ole suoraa linkkiä mihinkään Verohallintoon tai muuhun virastoon, sinne tulee vain ilmoitus, että "sinulle on postia" ja sitten pitää kuitenkin oikeasti kirjautua verohallintoon, tai mikä virasto sitten onkin kyseessä.

      • Anonyymi

        Täytyy opetella kyttäämään sitä sitten.


      • Anonyymi

        Ei hevonheppa windowsin edge-selain (maailman reunalla) ei toimi kaikilta ominaisuuksiltaan kuin Ios tai Android laitteissa.

        Eli mitä tarvittaisiin, sosialistinen kansalaisten atk-järjestelmä, kaikille oma sähköposti, usb-avain palveluihin, sertifikaatti sähköpostien allekirjoittamiseen.
        Kaikki olemassa, mutta koska kapitalismi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hevonheppa windowsin edge-selain (maailman reunalla) ei toimi kaikilta ominaisuuksiltaan kuin Ios tai Android laitteissa.

        Eli mitä tarvittaisiin, sosialistinen kansalaisten atk-järjestelmä, kaikille oma sähköposti, usb-avain palveluihin, sertifikaatti sähköpostien allekirjoittamiseen.
        Kaikki olemassa, mutta koska kapitalismi.

        #Hämtonin kivikylän hallintovirastot varmaan vaativat vielä dokumentit paperisena.


      • Anonyymi

        Itse olen professionaali programmer, mutta kun en ole mikään kasvukäytävän javailija, trollailen vaan suomi24ssä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy opetella kyttäämään sitä sitten.

        Älytöntä ajan haaskausta.


    • Anonyymi

      Mitä vähemmän paperia postilaatikossa, sitä parempi.

      • Anonyymi

        Eihän sulla ole postilaatikkoakaan.


    • Anonyymi

      Suomi.fi on kuin suunniteltu hyvien veljien suojatyöpaikka. Täysin tarpeetonta puuhastelua korkealla palkalla.

    • Anonyymi

      Ihmetyttää todella, miksi valtiolliset toimijat kuten verohallinto ja hv-alueet lähtevät käyttämään tällaista täysin tarpeetonta ja turhaa viestien Suomi,fi välitysalustaa. Miksi eivät suoraan viestitä kansalaisille heidän sähköposteihin. Mainittakoon vielä, että aloittajalle suomi.fi'ltä tulleen viestin teksti oli inet-operaattorin henkilön mukaan kömpelöä ja huonoa suomenkieltä ja suomi.fi alustalle lähettäneen sähköpostiosoite oli ulkomainen. Hänen välitön tulkintansa oli, että on huijausyritys, eikä linkkejä tule avata eikä tietoja antaa.

      • Anonyymi

        Verohallinto ja esim. Digi- ja väestötietovirasto ovat jo pitkään käyttäneet Suomi fi tiedotusvälineenä. On hyvä, että on yksi yhteinen luukku, johon kaikki viranomaisten viestit tulevat. Yksityisten ihmisten sähköposteja on varmaan kymmeniä, eikä mikään viranomainen pysty hanskaamaan niitä ja niiden vaihtumista. On selkeää, että on yksi yhteinen kansalaisten postiluukku, johon informaatio voidaan toimittaa.


    • Anonyymi

      Kyseisellä suomi.fi sivustolla on 13.5 julkaistu varoitus sivustolla esiintyvistä huijausyrityksistä sisältäen 13 kohtaisen listan tavoista, joilla huijauksia yritetään. Että siinä sitä on kansalaisilla opiskeltava.

    • Anonyymi

      Ei tule onnistumaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      3969
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      12
      3531
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      49
      2957
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2932
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      144
      2541
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      52
      2241
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      16
      1488
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      105
      1446
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1324
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      38
      1189
    Aihe