Ja useln on. Siinä tiistaissa kun on kolme iitä. I on hylätyn tunnus. Kolmella iillä pääsee hylkiöitten joukkoon.
Tiistai kolmastoista voi olla huijareille perjantaita pahempi
6
179
Vastaukset
- Anonyymi
Tiistai taisi olla Summa Defencelle vähintäänkin erikoinen. Taitaa olla syntymässä suomalaista pörssihistoriaa.
Vaikka sellaista ei toivota.- Anonyymi
Summaaminen on yksi keino hävittää omaisuuttaan.
- Anonyymi
Tiistai 20. voi olla huijareille päivä, johon ei aamulla kannata nousta sängystä. Tiedämme miksi näin on. Huijarikin tietää.
- Anonyymi
Kahdensadan miljoonan edestä annettu tilauksia yhtiölle, jonka tuotantovälineinä on pari traktoria ja muutama työvene.
Tällainen tieto tulee käänteisen kaupan kautta pörssiin tulleen yhtiön toimitusjohtajalta.
Oletus varmaankin on sen kaltainen, että sinä sijoittaja olet niin tyhmä että uskot tuollaista tietoa. - Anonyymi
Nyt tiistai on kahdeskymmenes viidettä. Palturia epävirallisiin kanaviin viestivä pörssiyhtiön toimitusjohtaja kuvailee yhtiön rahavaroja kuin öljyvaltion emiiri ja samalla kertoo muhkeasta tilauskannasta, jonka toimituksen toteutukseen ei ole tuotantovälineitä.
Olisiko tiistai kahdeskymmenes se päivä, jolloin totuus valkenee.- Anonyymi
Taisi valjeta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k542419Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖281779Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt701464Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me2481355- 1371219
Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.13990Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu11973vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos23958- 68943
- 61891