Jumissa henkilökohtaisen avustajan työssä

Anonyymi-ap

Tuntuu, että riittävän kauan tässä työssä olleena ei työllisty enää muualle. Sivutyönä avustajan työtä tekevät nuoret opiskelijat ovat tietysti eri asia, mutta muuten vaikuttaa siltä, että avustajana työskentelevään suhtaudutaan vähän samalla tavalla kuin pitkäaikaistyöttömään. Kun tosi moni ei avustajan työtä pidä edes oikeana työnä ja kun avustajien maine on, no se on tietynlainen, niin tuntuu, että tältä alalta ei pääse pois kun sille on kerran päätynyt. Työnantajat ajattelevat, että et ole tehnyt oikein mitään ja olet muutenkin sellainen ihminen, ettei sinua kannata palkata.

Olen itse avustaja ja todellakin haluaisin vaihtaa työtä monestakin syystä. Olen yrittänyt hakea vaikka kuinka monia työpaikkoja, mutta en pääse edes haastatteluihin. Onko muilla ollut tämä sama kokemus? Pitäisikö minun vain lopettaa turha työnhaku ja hyväksyä, että henkilökohtaisen avustajan työ on se mitä tulen tekemään loppuelämäni?

12

373

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En osaa sanoa muuta, mutta toivon että henkilökohtaiset avustajat olisivat ylpeitä tärkeästä työstään ja kertoisivat sen hyvistäkin puolista. Jonkin aikaa sitten luin jutun tutkimuksesta, jossa listattiin ammatteja joita arvostetaan eniten, ja henkilökohtaiset avustajat olivat listassa lähellä kärkeä.

      • Anonyymi

        Kyllä minä arvostan työtäni. Arvostuksella en kuitenkaan maksa laskujani ja myös oman psyykkisen hyvinvointini vuoksi olen pyrkimässä pois alalta, työni on henkisesti niin kuluttavaa, että en enää jaksaisi.

        Kaikilla avustajilla, minullakaan, ei ole edes työehtosopimusta eli työntekijän asema on hyvin heikko verrattuna melkein mihin muuhun työhön tahansa. Tämäkin, surkean palkan lisäksi, kyllä kertoo siitä mikä on avustajan ammatin arvostus. Eikä näitä asioita tulla ikinä korjaamaan, ei tämän ammattikunnan asema kiinnosta ketään näistä asioista päättäviä.

        Ja avustajien maine on huono. Työssä aloittaessani en sitä tajunnut, mutta nyt olen alkanut jopa vähän vältellä ammattini kertomista. Avustajia pidetään vähän epämääräisinä tyyppeinä, eikä asiaa auta se, että viime aikoina on julkaistu monia uutisia, joissa kerrotaan avustajien asiattomasta, jopa rikollisesta käytöksestä. Olen myös lukenut keskusteluja, joissa ihmiset kertovat millainen mielikuva heillä on avustajana työskentelevistä eikä se ole mairittelevaa luettavaa.


      • Anonyymi

        Minä itse olen ylpeä avustajan työstäni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minä arvostan työtäni. Arvostuksella en kuitenkaan maksa laskujani ja myös oman psyykkisen hyvinvointini vuoksi olen pyrkimässä pois alalta, työni on henkisesti niin kuluttavaa, että en enää jaksaisi.

        Kaikilla avustajilla, minullakaan, ei ole edes työehtosopimusta eli työntekijän asema on hyvin heikko verrattuna melkein mihin muuhun työhön tahansa. Tämäkin, surkean palkan lisäksi, kyllä kertoo siitä mikä on avustajan ammatin arvostus. Eikä näitä asioita tulla ikinä korjaamaan, ei tämän ammattikunnan asema kiinnosta ketään näistä asioista päättäviä.

        Ja avustajien maine on huono. Työssä aloittaessani en sitä tajunnut, mutta nyt olen alkanut jopa vähän vältellä ammattini kertomista. Avustajia pidetään vähän epämääräisinä tyyppeinä, eikä asiaa auta se, että viime aikoina on julkaistu monia uutisia, joissa kerrotaan avustajien asiattomasta, jopa rikollisesta käytöksestä. Olen myös lukenut keskusteluja, joissa ihmiset kertovat millainen mielikuva heillä on avustajana työskentelevistä eikä se ole mairittelevaa luettavaa.

        Kerroppa tarkemmin, miksi ei ole työehtosopimusta? Lähetään nyt tuosta aluksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroppa tarkemmin, miksi ei ole työehtosopimusta? Lähetään nyt tuosta aluksi

        Jos avustettava ei kuulu Heta-liittoon eli avustajien työnantajien liittoon, niin työnantajamallissa ei ole työehtosopimusta. Avustaja ei voi vaikuttaa tähän.

        Moni ei tätä tiedä.


    • Anonyymi

      onhan sinulla lähihoitajan koulutus tai vastaava.

      • Anonyymi

        Ei ole. Jos olisi, niin enköhän olisi sen alan töissä. Avustaja ei ole hoitaja eikä avustajan työhön vaadita koulutusta. Vammaiset ihmiset, jotka ovat henkilökohtaisen avun käyttäjiä, ovat avustajien työnantajia, hoitotyö on ihan muuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Jos olisi, niin enköhän olisi sen alan töissä. Avustaja ei ole hoitaja eikä avustajan työhön vaadita koulutusta. Vammaiset ihmiset, jotka ovat henkilökohtaisen avun käyttäjiä, ovat avustajien työnantajia, hoitotyö on ihan muuta.

        kannattaisiko kouluttautua. Avustajan hommia on näemmä monenlaisia. Monet terveysalan firmat tarjoavat henkilökohtaisen avustajan töitä työsopimuspohjalta, Työsopimus tehdään silloin ko. firman kanssa ja firma puolestansa tekee avustettavan henkilön kanssa avustussopimuksen. Työsopimus alan firman kanssa on kokaikainen tai osa-aikainen,


    • Anonyymi

      Kumma juttu. Jos Sinä et arvosta itseäsi ja työtäsi, ei sitä kukaan muukaan tee.
      Itse avustajan töitä tehneenä ja edelleen teen ja minun työtäni asiakkaat arvostavat ja arvostan myös itse. Minä yhtenä avustajana muiden joukossa, mahdollistan sen, että ihmiset voivat olla kotonaan mahdollisimman pitkään eikä heidän tarvitse maata laitoksissa.
      Et sovellu avustajaksi, vaihda hommia, mutta älä missään nimessä mihinkään sosiaali- ja terveydenhuollon alalle.

      • Anonyymi

        Itsekin hoin aika kauan juuri tuota, että kukaan muu ei arvosta avustajan työtä ellemme me avustajat arvosta sitä itse. Tässä on tietysti totuuttakin, mutta olen tehnyt näitä hommia kauan ja mikään ei ole muuttunut. Minun arvostukseni ei muuta muiden mielipiteitä, varsinkaan päättäjien. On kummallista jos työntekijän kiinnostus palkkatasoon, työoloihin ja työsuhteen ehtoihin nähdään merkkinä siitä ettei sovellu alalle, jos näin on niin silloin eivät alalleen sovellu esimerkiksi hoitajatkaan, jotka ovat näiden asioiden takia viime vuosina lakkoilleet todella näkyvästi. Vaikka kuinka olisi arvokas työ, niin kyseessä on silti työ, ei hyväntekeväisyys eikä vapaaehtoistyö, jolloin on aivan normaalia, että työntekijää kiinnostaa millä ehdoilla sitä tehdään. Ehkä sinua ei kiinnosta, ehkä sinulla on toimeentulo turvattu jotain muuta kautta etkä ole riippuvainen työstäsi, mutta useimpia työssäkäyviä ihmisiä kyllä kiinnostaa.

        Minäkin olen sitä mieltä, että avustajan työ on tärkeää ja avustajat ovat mahdollistamassa vammaisille ihmisille itsenäistä elämää. Tämän tiedostaminen ei ole ristiriidassa sen kanssa, että tiedostaa kyseessä olevan aliarvostettu, alipalkattu työ, josta puuttuvat sellaiset työntekijän oikeudet, jotka useimmilla muilla aloilla, esimerkiksi siellä varsinaisella sote-alalla, ovat itsestäänselvyyksiä. Se, että olen tyytymätön työhöni ei myöskään tarkoita sitä, että tekisin työni huonosti tai olisin epäystävällinen avustettavalle.

        Ja poishan minä olen alalta pyrkimässäkin. En tiedä millä niitä alalle soveltuvia voitaisiin houkutella. Nykyisellään työ on matalapalkkatöidenkin joukossa erittäin epäsuosittu. Ehkä kannattaisi miettiä miksi.


    • Anonyymi

      No et ilman koulutusta työpaikkaa saakaan.

      • Anonyymi

        Eipä kaikilla ole rahaa jättäytyä pois töistä ja ryhtyä opiskelijaksi. Aika vähän on opintoja, jotka voi suorittaa samalla kun käy täysipäiväisesti töissä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      93
      11932
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      106
      9050
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      119
      4983
    4. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      101
      4208
    5. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      38
      4157
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      7
      3933
    7. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      77
      3889
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3709
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      40
      3593
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      29
      3561
    Aihe