Puutteellinen perunkirjoitus

Anonyymi-ap

Appeni kuoli joitakin aikoja sitten ja hänellä ei ollut anoppini kanssa avioehtoa. Perunkirjoitus pidettiin joitakin aikoja sitten ja vaimoni oli siellä paikalla. Vaimoni veli on toiminut pesänilmoittajana ja perunkirjoituksen hoiti "joku pankin ammattilainen".

Asia ei nyt minulle kuulu, mutta vaimolleni asia nyt kuuluu. Perukirjaan on nyt jätetty anopin omaisuutta ilmoittamatta, appeni omistama traktori ja muutakin omaisuutta on "hävinnyt" jonnekin (?), että niistä ei tiedetä mitään, kuten arvokkaita koruja ja työkaluja. Traktoria appeni ei ole voinut myydä, eikä muutakaan ennen kuolemaansa, koska hän kuoli yllättäen, eli joku (?) on myynyt tuon traktorin appeni kuoleman jälkeen ja nyysinyt pesästä tavaroita.

Vaimoni asema on todella hankala tässä tilanteessa, hän ei välttämättä tarvitse mitään perintöjä, mutta hän on työnsä vuoksi sellaisessa asemassa, ettei hän voi olla mukana missään epäselvissä asioissa. Riitoja välttääkseen hän oli hyväksynyt tuon perukirjan, mutta nyt on selvinnyt liikaa epäselvyyksiä perunkirjoituksen jälkeen.

Ihmettelen, miksi perukirja on laadittu noin epämääräisesti, kun mitään järkevää syytä asiaan ei ole. Appeni perikunnassa on aika monta sisarusta vaimoni lisäksi, tämä ei ainakaan paranna tilannetta, kun aikaa kuluu, kun jo nyt oli riidelty jostain agregaatista, kalliista sormuksesta ja kaasupullosta, että mihin nekin ovat hävinneet.

Virkanaisen Vihtori

26

752

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No mutta - - ? -
      - noinhan ne perunkirjoitukset yleensä tehdään - siis Vääristellen - !
      - aina On Joku Joka Haluaa Pimittää ja Kieroilla Muita Kohtaan - !
      - ja sitten Tapellaan ja Välit Menee -POIKKI- Loppu-iäksi - !

    • Anonyymi

      Ei perukirjaa mitenkään hyväksytä, joten vaimosi vaatiin vain perintöään ja tekee rikosilmoituksen, jos todistetaan jonkun kavaltaneen jäämistön varoja.

      • Anonyymi

        Ei siinä mitään (ole edes voitu) kavallettu kerrotun narinan perusteella. Ei kannata onnettomista romuista tehdä numeroa.
        Kuolinpesän kuluihin katteeksi voi myös kuolinpesän haltuunottaja myydä irtainta tavaraa, mutta ei lesken käyttöön tarvittavaa koti- tai työirtaimistoa. Sama oikeus on leskellä yhteisen ja oman omaisuuden osalta.

        Rekisteröidyn ajoneuvon tiedot saa toki tietoonsa, mutta mitään rikollista tai luvatonta on turha pelkästään olettaa tapahtuvan.

    • Anonyymi

      Traktori.

      "Liikenteessä käytettävä moottorikäyttöinen ajoneuvo tai siihen kytkettävä perävaunu on yleensä rekisteröitävä."

      Traktori pitää myös vakuuttaa, joten traktori ja sen kohtalo pitäisi olla melko helppoa selvittää. Tämä toki saattaa olla jäävuoren huippu tai traktori on saattanut olla vanha ja arvoton.

      Missä traktori on ja kuka sen on luovuttanut, kenen nimi on luovutus- tai kauppakirjassa ja kuka on saanut varat? Asia purkautuu dokumenttien avulla.

      "kuten arvokkaita koruja ja työkaluja."

      Verottajalle ei tarvitse ilmoittaa vähäarvoista irtaimistoa, jonka arvo ei ylitä 4000 euroa.

      Kullan hinta on tällä hetkellä noin 100 €/gramma. Kyseessä voi olla sekä perukirjan tahaton virheellisyys että jonkun osakkaan tahallinen epärehellisyys. Perukirjasta vastaavat ilmoittaja sekä uskotut miehet. Perukirjaa voi oikaista ja täydentää.

      Usein varastamisen tai pesästä kavaltamisen näyttö voi olla vaikeaa, jos osakas haluaa olla aidosti epärehellinen. Edes esitutkinta ja poliisin liittäminen asiaan ei tuo aina haluttua lopputulosta. Vaatii vaivaa ja "ikävää" luonnetta lähteä epäilemään sukukaisia epärehellisyydestä, vaikka tietäisikin asiasta. Tieto ja näyttö eivät ole sama asia.

      Traktori on helppo löytää, ehkä, mutta kultakorut on todella helppo vaihtaa rahaksi. Osakkaan pankkitiliin kiinni pääseminen on lähes mahdotonta.

      • Anonyymi

        Traktori ei ollut arvoton ja se on ollut rekisterissä, sekä tietysti vakuutettuna. Appeni ei ole voinut sitä myydä ennen kuolemaansa, koska kuoli äkillisesti. Jonkun on täytynyt väärentää appeni nimikirjoitus. Vaimoni ei sitä traktoria tietenkään tarvitse, mutta kyllä tämä sisarusten väliin ikävän vaikutuksen tekee.

        Kalliista koruista jo yksi sormus oli huomattavan arvokas ja nyt sitä ei löydy mistään, ei käsittääkseni ole tavanomaista koti-irtaimistoa. Työkaluista jo yksittäinen agregaatti ei ole koti-irtaimistoa ja on yksistään arvokas, siitä ei kukaan tiedä mitään, vaikka sillä on sähköistetty yksi kiinteistö, se on sieltä kiinteistöltä hävinnyt.

        Meillä on kyllä itsellä niitä koruja ja kolme agregaattiakin, joten ei me niitä tarvita, mutta jos kuolinpesästä häviää tavaraa ja niistä ei kukaan tiedä mitään, ollaan aika heikoilla.

        Minä itse sain sen verran tässä sivusta seurattuna tarpeeksi koko porukasta, että minulle riitti appeni saattaminen hautaan, hän oli reilu mies ja hyvin tultiin juttuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jonkun on täytynyt väärentää appeni nimikirjoitus."

        Jos tarvetta ja näyttöhaluja on, tuosta se asia lähtisi purkautumaan.

        Kyseessä on rikos, kavallus tai mahdollinen petos tulevat ensimmäisenä mieleen. Ilman poliisia ja esitutkintaa asia ei tietenkään ratkea.

        >>> Kalliista koruista jo yksi sormus oli huomattavan arvokas ja nyt sitä ei löydy mistään.

        Ainakaan tuota sormusta ei pidetä julkisesti sormessa, varsinkaan sukutapaamisissa.

        Selvää toki on, että kulta ja korut on helppo vaihtaa rahaksi panttilainaamoissa sekä kullanostopaikoissa.

        Kiitos neuvoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jonkun on täytynyt väärentää appeni nimikirjoitus."

        Jos tarvetta ja näyttöhaluja on, tuosta se asia lähtisi purkautumaan.

        Kyseessä on rikos, kavallus tai mahdollinen petos tulevat ensimmäisenä mieleen. Ilman poliisia ja esitutkintaa asia ei tietenkään ratkea.

        Ei kannata miettiä, mitä sattuu ensimmäisenä juolahtamaan mieleen. Ensin pitää tietenkin kysyä leskeltä asioista, jonka hallussa kuolinpesän omaisuus on paremmin tietämättä.
        Jos hänen hallussaan olevaan omaisuuteen sitten todisteineen olisi kohdistunut rikos, niin voi keskustella rikosilmoituksen tekemisestä ilmeisimmin lesken taholta.

        Mistä ihme leskestä puhut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä ihme leskestä puhut?

        Anoppi on mainittu ainakin aloituksessa. Lienee sitten elävä henkilö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anoppi on mainittu ainakin aloituksessa. Lienee sitten elävä henkilö.

        Kerrotaan lisäksi että ei ollut avioehtoa, joten puolikas osakkaana kuolinpesässä kuuluu lopulta anopille, mikäli ositus joskus suoritetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä ihme leskestä puhut?

        Anoppi on kuollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anoppi on kuollut.

        Osanottoni. Olisi ollut asiallista kertoa jo aloituksessa. Siis selvästi ollut veli pesän haltuunottajan asemassa. Ilmeisesti asuu siten paikkakunnalla asiaa tietäen. Kannattaa kysyä häneltä.

        On kuollut jo aikaa sitten, kyllä asia aloituksesta selviää. Kaikki muukin suvun välisistä suhteista selviää avauksesta.

        "Appeni perikunnassa on aika monta sisarusta vaimoni lisäksi, tämä ei ainakaan paranna tilannetta, kun aikaa kuluu, kun jo nyt oli riidelty jostain agregaatista, kalliista sormuksesta ja kaasupullosta, että mihin nekin ovat hävinneet."

        Varkaita on mahdollisesti useita.

        Tuo edeltä arvaus sormuksesta menisi näpistyksen piikkiin kuten muu rihkama listalla.
        "Anastetun omaisuuden arvolle ei ole asetettu mitään tarkkaa rajaa. Yleisenä suuntaviivana voidaan pitää, että näpistyksessä omaisuus on alle 500 euron arvoista, mutta käytännössä omaisuuden arvo voi olla jopa noin 1000 euroa."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kuollut jo aikaa sitten, kyllä asia aloituksesta selviää. Kaikki muukin suvun välisistä suhteista selviää avauksesta.

        Ei vaan selviä aloituksesta, kun päinvastoin kerrotaan hänen omaisuudestaan näin: Perukirjaan on nyt jätetty anopin omaisuutta ilmoittamatta.

        Perukirjan liitteeksi sitä vastoin tulee kuolleen puolison perukirja (ei mitään muuta).
        Ei ole aloituksessa mitään mainintaa anopin kuolinpesän tilanteesta tai omaisuudesta. Periaatteessa anopin kuolinpesän arvo voi olla puolet kaikesta.

        "Kalliista koruista jo yksi sormus oli huomattavan arvokas ja nyt sitä ei löydy mistään, ei käsittääkseni ole tavanomaista koti-irtaimistoa."

        Kyllä miehetkin voi käyttää huomattavan arvokkaita sormuksia ja koruja. 500 euron koru ei ole huomattavan arvokas, 5 grammaa kultaa.

        Anoppi on kuollut. Varkaita voi olla useita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anoppi on kuollut.

        Avioehdon olemattomuus ei siten tietona palvele ketään. Silloin pitää tietää myös anopin kuolinpesän omaisuus ja etenkin että onko appi ollut jakamassa tasingon kuolinpesälle anopin perukirjassa. Nämä verottajakin joutuu tarkistamaan laskelmaansa.

        Varkaita koko suku täynnä.

    • Anonyymi

      Nyksäpykälissä niisttä voi pian tulla pirunkirjotuksiiki.

    • Anonyymi

      Eikös Trafista saa traktorin rekkarilla nykyisen omistajan selville?

      • Anonyymi

        Ajoneuvon omistushistorian (nykyiset ja aiemmat omistajat ja haltijat, noin vuodesta 1989 alkaen)
        Asiakirjat ovat maksullisia (7 €/kpl). Lähetämme ne sähköpostitse tai postitse valintasi mukaan.

    • Anonyymi

      Mitä tapahtuu käytännössä, jos perunkirjoittaja toimii vastoin Perintökaarta?
      Eikös kyseessä ole silloin rikos?

      Ei esimerkiksi ilmoita velkoja ja ilmoittaa varauksena x euroa, vaikka tätä varausta ei ole tarkoitus suorittaa?
      Eikös kyseessä ole silloin rikos?

      • Anonyymi

        Eivätkö velat ja varaus sitten kuittaa toisiaan olettamassasi? Näin kuitenkin tapahtuu.
        Perukirjassa virheet voi korjata kuolinpesä täydennysperunkirjalla.
        Uskotut miehet siinä perukirjassa kaiken arvioivat ja pesänilmoittaja ilmoittaa.
        Kirjurilla ei ole osaa eikä arpaa allekirjoitusten osalta eikä oletusarvoisesti vain voi omiaan ladella.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      74
      832
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe