Viime kesällä pyydettiin kaasoksi, kiva!
Nyt sitten saa käydä kaupoilla ja parin viikon päästä taas kaupoilla morsiamen kanssa etsimässä kamoja häihin;vaatteita, koristeita, kattaustarvikkeita tms. Ja kaupoille pääsee vain launtaisin, sillä muutoin töissä..
Ja kesäviikonloppuja on vähän! Harvoin on miehen kanssa vapaita viikonloppuja ja nyt niistä vähistäkin kolme launtaina olen juossut kaupoilla, vaikka sää sallisi kerrankin "lomailun" oman kullan kanssa.
Vielä on ostoksia tekemättä, olen taas sanonut että kyllä minulle sopii. Nyt kun on upeat kelit, niin tekisi mieli kyllä ihan vain nauttia kesästä oman miehen kanssa.
Ja ostosten lisäksi nyt jo puhutaan, että minä viikonloppuna on koristeiden tekoa tiedossa.
Arvon tulevat rouvat, ymmärrän että häähommat ovat tärkeitä! Tärkeämpiä kuin mikään muu sillä hetkellä, ainakin joillekin..omaa typeryyttä olla näin kiltti, kun en osaa sanoa ei.
Mutta silti..ymmärtääkä meitä avustajiannekin, jos joskus muutamme suunnitelmaamme ja sanomme ettei sovi. On ihana olla mukana ostoksilla, suunnittelemassa juhlaa ja polttareita sekä vaalean punaisissa hääunelmissa. Meillä on silti oma elämäkin.
Toinen asia; jos ainoa mistä saa kuulla on se mitä ystävä haluaa häihin ja pähkäily näissä asioissa, niin kyllähän aihe on aika kyllästyttävä (vaikka silti toki ihana). Kunhan ei jää levy päälle pitkäksi aikaa.
Tämän kesän saldoksi tulee kai se, että yhteisiä viikonloppua miehen kanssa olisi 1-2/kk. Mutta niitä ei pääse viettämään, sillä sopivasti silloin on ohjelmassa hääostoksia,hääkarkkeja,polttaria..

Vastaukset 1
Vanhimmat
sano vain rohkeesti ystävällesi että on muuta tekemistä nytten miehenkanssa. kyllä hyvä ystävä ymmärtää. kyllä morsian pärjää kaupoissa ilman sinuakin jos sielä on pakko käydä..ja voithan ottaa askareita kotiin ja sitten kun sulla ei oo mitään ihmeenpiä niin voithan sitten askarrella kotona? vaikka miehesikanssa?? mutta älä ihmeessä vietä vapaita viikonloppuja kaupoissa juoksemiseen ja askarteluun.. sanot vain suoraan että ei käy että et voi niin usein tulla että teidän pitää saada olla miehenkanssa kesällä yhdessä kun niitä kauniita päiviä suomenkesässä on niin vähän muutenkin. kaupoissa voit vaikka käydä sateisilla päivillä! ;)