Harmittaako joitakin nyt se, että naiset pärjäsi hyvin? Ja varmaan eritoten se harmittaa, että sitä kampanjoitiin kovasti, jolloin joillakin nousi savu korvista jo ennen vaaleja. Saattoi toki käydä sitten niin, että tuli myös pieni vastaisku eli joku lähti kuitenkin sohvalta äänestämään miestä vaikka meinasi jättää äänestämättä.
Harmittaako naismenestys
Anonyymi-ap
391331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Miksi se harmittaisi? Eletään kuitenkin 2000-luvulla.
Nainen sai eniten ääniä?!? Eli mikä ukko sai enempi?
Johanna Peltonen - nainen ja varmaankin kunnanhallituksen puheenjohtaja, äänestäjät ovat näin kortensa naisen puolesta kantaneet!
Älä unta näe. Näkee ken elää että hänestä ei puolue tee hallituksen tai edes valtuuston puheenjohtajaa. Näin vedätettiin ääniharavaa ja äänestäjiään kokoomuksen taholta. Koskahan te heräisitte tähän puolue-mafiaan.
Ei noin voi olla?!?
En kyllä äänestä enää puoluetta, joka noin vedättää äänestäjiään. Kyllä joutaa puolueen edustajat olla kirkonmäellä jalkapuussa!
Naisten piti olla yhdenvertaisia myös puheenjohtajina !!!
Mikä ukkomafia täällä jyllää?!?!?
Jos ette tähän päivään ole kokoomuksen tavoista mitään oppineet, niin myöhä alkaa olla. Sama näkyy valtakunnan politiikassa; kokoomuksen juoksupojat siis hallitus-kumppanit on aina saaneet turpaansa. Uusin piirre tulee suoraan Hamasilta joka tarkoituksella tapattaa omiaan, ja kokoomustalaiset laittaa vaaliin varma ääniharava keräämään kikkareile äänet, sen jälkeen hällä ei enää mitään virkaa olekkaan.
Lukekaapas lehdestä onko kokoomustalaisten ääniharava kh tai valtuuston pj. Niinpä, taas sitä tuttua vastenmielistä äänestäjien ja itse ääniharavan lorottamista. Missä toteutuu naiskiintiö ?
Mitäs jos kysyisit häneltä itseltään, onko käytettävissä puheenjohtajaksi ja kirjoittaisit vasta sen jälkeen, niin ei tulisi valehdeltua.
Miksi ylipäätään piti lähteä ehdolle puolueen hyväksi ja äänestäjiään harhauttamaan. Vastenmielistä.
No Kuhmoisten Sanomissa oli että Pitkäranta, oliko 20 äänestäjän turvin tulee kunnanhallituksen pj:ksi. Toista vaalikautta oleva edustaja, on sitten varmaan todettu päteväksi - oliko teknisenlautakunnan pj. Ainakin uusi mies, jos naista ei voitu valita ( = kokoomus kusetti naisäänestäjiä).
TOKI .... 2.6 kokouksen jälkeen saadaan päätökset eli kirjoittiko Sanomat ennenaikaisesti.
Toivottavasti uutinen olikin vain painovirhepaholainen.
Kuhmoisten Sanomat = Kokoomus = Harmoinen. Ei painovirheitä.
Kyllä on taas yksioikoista ajattelua...
Ihan tiedoksi, että meitä on reilusti yli 500 Harmoisten ulkopuolella. Kuhmoinen = Kokoomus, mahtavaa!!!!
Kokoomus tuo kansan suurin kusettaja.
Harmillinen tosiasia joka johtaa vaaralliseen kannsan kahtia jakautumiseen.
Täytyykö v.1917 toistua?
Jos 500 kokkaria on muuallakin, vau Kuhmoisissa on vain " orpoja"
Onpa rikkaat yrittäjät maksamassa yrittäjätuloillaan veroja kaksin käsin, kunnan kiinteistöjä, joissa on remonttivelkaa - mm Saharanta, Puhdistamo, Nesteen kiinteistö ja uusi koulurakennus,
Onneksi pienestä eläkkeeståni ei juuri ole verotuloja kunnalle.
Saan vain nauttia keikkustuolissa ja katsella, miten pärjäätte.
Ja nyt haukut kansaa, joka äänesti kokoomuksen murskavoittoon
Tyypillisesti uuden puolueeseen höynäytetyn suosio kätketään mukamas puolueen menestyksen alle. Mitä kokomustalaiset olisivat ilman näin 120 höynäytettyä äänestäjää. Miten 120 ääntä näkyy valtuustossa, onko hänelle hallituksen pj tai valtuuston pj, ei todellakaan. Jos tuo ole kansalaisten lorotusta, niin mikä sitten on ?
Se on hämmentävää tuollainen kansalaisten lorotus. Varotaan lorottamasta omille varpaille.
https://www.iltalehti.fi/fiidifi/a/2014101318741193
Niin Aku tekee, laitettiin lautakuntiin sellaisia, jotka eivät olleet edes ehdolla vaaleissa.
Lorotettiin ihan avoimesti kuntalaisia/äänestäjiä!
No voi että. Keitähän ne oikein on jotka ei olleet edes vaaleissa ehdolla ? En huomannut yhtään sellaista. Ettet vaan nyt ihan ite lorottelis omiin pöksyihis lämpimikses.
Äly hoi!! Et taida ymmärtää selvää tekstiä. Laakso tarkastuslautakuntaan ja Viita sivistyslautakuntaan, eivät olleet vaaleissa ehdolla.
No voe turkane senthää, mitäs muuta vahinkoa siinä tapahtui kuin että et itse PÄÄSSYT vaaliin edes ehdolle, saatikka että olisit tullut valituksi. Katkeruus ja katteus o moaliman palakka, eik sinustannii.
Hehheh Äly hoi, pelottaako, että valittiin vähän pätevämmät henkilöt katsomaan kuntalaisten verorahojen käyttöä?
Ja älä huolta kanna, valittiinhan kokouksessa myös sellaisia henkilöitä eri tehtäviin, jotka eivät myöskään olleet ehdokkaina. Toisaalta nuo valitut on sovittu yhteisesti puolueiden välisissä keskusteluissa. ELI lopeta se kuseminen nilkoillesi.
Onko Laakso ent. kunnan hallintosihteeri ja Viita historijoitsija?
Jaa ja rekkakuski sekä insinööri, eläkeläiset .... on meriittiä jokaisella jokaiselle. Mutta varmaankin kaikilla on annettavaa meidän kunnalle.
Kun sen on annettu jyllätä. Ehkä piankin tavat muuttuu.
Kaikilla on annettavaa, mutta asiantuntemus on aina hyväksi.
Kunnan ja kuntalasten eduksi.
"Mikä ukkomafia täällä jyllää?!?!?"
Jylläys on toiminut jo kauan. Jylläyksen jäljet ulottuvat pitkälle kunnan lähihistoriaan.
Joillekin miehille on tiukka paikka, jos nainen saa enemmän ääniä. Heidän mielestään nainen sopii tarjoilemaan kahvia.
Olikos siellä kokoomustalaisissa muita hommia edes tarjolla hyvä-äänisille ?
On harmi ettei kuntosalivastustaja ole päättäjissä. Kehuu olevansa aitiopaikalla.. Kovasti ihmetellään miten terveydenhuollon ammattilainen ei halua että ihmiset liikkuvat ja vahvistavat lihaskuntoa, kuntosali hyödyistä kuitenkin näyttöä, omaehtoiseen harjoitteluun kannattaa panostaa, paitsi täällä jossa joku hirmu määrittää kuka saa tehdä ja kuka ei.
Kuhmosis on ilmane liikuntasali. En käytä. Maksan veroja.
Onhan se hyvä tarkkailla kun ei ole oikeita töitä, onneksi pirha jatkaa saneerauksia.
Kannattaisi työntekijöiden hyödyntää kuntosalia kun on lähellä. Kyykkyyn ylös...
meneekö?
Niin täällä useammat, jotkut enempi ja jotkut vähempi. Eli yksin et maksa ja sellaista se on. Jos haluat hyödyntään lisää maksamiasi veroja - käytä kaikki kunnan palvelut!
Ilman pyytämättä tulee tietty kaikki yleiset, kun katselet ympärillesi.
Kelpaako kahvinkeittäjäksi?