Aurinkoratsastaja heitti sinisen peiton auringon eteen. Sen seurauksena kaikki muuttui sinisen eri sävyiksi, muita värejä ei ollut. Se oli jokseenkin aavemaista ja sai ihmiset pelokkaiksi.
Heimo oli kokoontunut kylän keskusaukiolle keskustelemaan tilanteesta.
Poppa-Lordi virkkoi: "Kaikki alkoi sinisestä ja myös päättyy sinisyyteen. Sininen on kaiken alku ja loppu."
Eräs heimon vanhemmista miehistä kysyi: "Täytyykö meidän uhrata aurinkoratsastajalle lumottu sähkökitara, että hän poistaisi tämän sinisyyden kirouksen?"
Silloin kahdeksanvuotias pikku Uhta lausui:
"Minun lohikäärmeeni vaihtaa halutessaan väriä vaikka joka päivä.
Tänään se on vihreä, huomenna punainen ja sitten taas jonkin muun värinen.
Lohikäärmeeni puhaltaa suustaan liekkimeren joka polttaa sinisen peiton poroksi auringon edestä ja aurinkoratsastaja saa nenilleen!"
Kyläläiset ihmettelivät kuinka pieni lapsi julkesi uhmata aurinkoratsastajaa, ja aikoivat antaa Uhtalle piiskaa.
Mutta aurinkoratsastaja oli ollut piilossa pilviverhon takana ja kuullut kaiken.
Häntä huvitti se mitä Uhta oli puhunut, ja samanaikaisesti hän kunnioitti tuon lapsen rohkeutta.
Aurinkoratsastaja ei ollut enää vihainen. Hän poisti peiton auringon edestä ja katso:
kaikki värit palasivat takaisin.
Kaikki olivat riemuissaan. Oli hyvä syy järjestää viikon kestävä Helelei-juhla.
Pikku Uhtasta tuli aikuiseksi vartuttuaan heimonsa päällikkö.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.