Epärehellinen poliitikko pelotteli tutkijat

Anonyymi-ap

Poliitikolla vanhentunut lippu, kassatyöntekijälle potkut – Liittyivätkö asiat toisiinsa?
Iltalehti kirjoitti maaliskuussa kokoomuspoliitikko Linda Brandt-Ahteen tammikuisesta uimahallijupakasta.
Kaupunginvaltuuston jäsen ja kansanedustajan varaedustaja Brandt-Ahde hermostui asiakasneuvojan mukaan siitä, että tämä kertoi Brandt-Ahteen uimalippujen vanhentuneen.
Kiihkeän keskustelun jälkeen Brandt-Ahde suostui ostamaan uuden uimalipun.
Iltalehden Maritaksi kutsuma asiakasneuvoja kertoi Brandt-Ahteen suuttuneen, kun hänen uimalippunsa eivät kelvanneet ja nimitelleen asiakasneuvojaa alatyylisesti kovaan ääneen. Brandt-Ahteen myös kerrottiin tuoneen esille luottamushenkilöasemansa.
Kahdeksan päivää jupakan jälkeen koeajalla ollut Marita sai potkut, vaikka hän ei siihen mennessä ollut saanut huomautuksia tai varoituksia ja vaikka hänelle oli merkitty työvuoroja huhtikuulle asti.
Lappeenrannan kaupungin mukaan lippujupakalla ja työsuhteen purulla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Kaupungin mukaan työsuhde olisi purettu muutenkin.
Brandt-Ahde: ”En haukkunut ketään”
Maineensa menettämisestä ja irtisanomisestaan järkyttynyt Marita teki poliisille tutkintapyynnön kunnianloukkauksesta.
Poliisi ja syyttäjä käsittelivät asian poikkeuksellisen nopeasti, vain hieman yli kuukaudessa. Syyttäjän päätöksellä esitutkinta lopetettiin jo helmikuun lopulla.
Lopettamispäätös tehtiin vähäisyysperusteella eli sen vuoksi, että Brandt-Ahdetta olisi odottanut kunnianloukkauksesta korkeintaan sakkorangaistus.
Tutkinnan lopettamispäätös syntyi välittömästi sen jälkeen, kun Brandt-Ahde oli ensimmäisen ja ainoan kerran ollut kunnianloukkausasiasta yhteydessä poliisiin.
Tästä Brandt-Ahteen puhelusta poliisille ei ole olemassa virallista kuulustelupöytäkirjaa, vaan ainoastaan puhelusta tehty neljän lauseen tutkintamuistio.
Muistion mukaan Brandt-Ahde oli sanonut poliisille, että "hän ei ole haukkunut ketään”. Brandt-Ahde oli sanonut vain ”antaneensa palautetta”, mistä asiakasneuvoja ”oli hermostunut”. Brandt-Ahde myös ”kiisti haukkuneensa ketään”.
Potkut saanut asiakasneuvoja teki juristinsa avustuksella 19. maaliskuuta syyttäjälle vaatimuksen aloittaa esitutkinta uudelleen. Asian käsittely on syyttäjällä edelleen kesken.
Videotallenne tärkein todiste
Iltalehti pyysi Kaakkois-Suomen poliisilta tietopyynnöllä rikostutkinnan todistuskappaleen eli uimahallin lippukassan valvontakameran tallenteen katsottavakseen.
Viranomaisen pitäisi vastata tietopyyntöön kahden viikon kuluessa, mutta pyydettyä nauhoitetta ei tullut kolmessakaan viikossa. Vasta kun Iltalehti teki uuden pyynnön, poliisi reagoi asiaan ja lähetti tallenteen.
Valvontakameran kuvassa näkyvät uimahallin aulatilat ja ulko-ovi. Koska tallenteen on kuvannut vinoittain lippukassan luukkuun nähden sijainnut kamera, itse lippuluukku ei näy tallenteella.
Videotallenteessa ei ole ääntä.
”Muutama minuutti” onkin vartti
Tallenteeseen perehtyminen osoittaa, etteivät syyttäjän kirjaukset esitutkinnan lopettamispäätöksessä näytä täysin vastaavan valvontakameran tallenteella näkyviä tapahtumia.
Syyttäjä Mirva Hilander esimerkiksi kirjoittaa päätöksessään, että tallenteen perusteella Brandt-Ahde asioi uimahallilla ”muutaman minuutin”. Kuitenkin jo pelkkä valvontakameran tallenne kestää seitsemän minuuttia.
Kaiken lisäksi tallenne paljastaa, että Brandt-Ahteen kassa-asiointi on todellisuudessa kestänyt tätäkin kauemmin, noin 15 minuuttia. Tallenteella näkyvä uimahallin seinäkello nimittäin Brandt-Ahteen tullessa lippukassalle on 19.05, ja kun Brandt-Ahde lopullisesti lähtee kassalta, kello on jo 19.20.
Videotallenteen keston ja tilanteen todellisen keston väliseen eroon on todennäköisesti syynä se, että valvontakamera on kuvannut vain, kun aulassa on selvästi ollut liikettä. Kun Brandt-Ahde on ollut kassalla käytännössä liikkumatta, kamera ei ole kuvannut.
Syyttäjän ”muutama minuutti” on siis todellisuudessa varttitunti.
”Kaksi henkilöä” onkin kolme
Syyttäjän lausunnossa todetaan myös, että Brandt-Ahteen lisäksi aulassa istuu osan aikaa ”kaksi henkilöä, joista toinen ei kiinnitä Maritaan ja Brandt-Ahteeseen mitään huomiota ja toinen katselee heitä”.
Todellisuudessa aulaan tulee kolmaskin henkilö, joka jää istumaan lippukassan lähelle. Hänkin kääntyy välillä seuraamaan Brandt-Ahteen asiointia kassalla.
Syyttäjän lausunnon mukaan ”Brandt-Ahde on ainakin jossain määrin kiihtynyt tilanteen aikana”.
Koska videossa ei ole ääntä eikä Brandt-Ahdetta kunnolla näy tämän ollessa lippuluukun lähellä, on mahdotonta tietää mitä tarkkaan ottaen sanotaan ja millaisia äänenpainoja käytetään.
Brandt-Ahteen hermostuneisuudesta kuitenkin kielii se, että hän puolen kymmentä kertaa kääntyy lähteäkseen kassalta tai jopa kävelee jonkin matkaa pois kassalta, mutta kääntyy aina takaisin ja palaa kassalle jatkamaan asian selvittelyä.
Brandt-Ahde on tyypillinen epärehellinen poliitikko, näiden takia luotto on mennyt suomalaisilta, olisi vain maksanut uuden lipun, eikä yrittänyt pummilla sisään.

5

234

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kylläpä nauratti🤣
      Ehdolla kunta- ja aluevaaleissa Lappeenranta
      Olen 39-vuotias lappeenrantalainen varakansanedustaja (kok.) ehdolla jatkokaudelle alue- ja kuntavaaleissa. Työskentelen lastensuojelun johtavana sosiaalityöntekijänä. Koulutukseltani olen valtiotieteiden- ja kauppatieteiden maisteri. Olen valtuutettuna aktiivinen ja asioihin perehtyvä päättäjä. Selvitän ja vien asioita vahvasti eteenpäin; näen mahdollisuudet esteiden sijaan, vastuullisesti ja kestävästi. Inhimillisyys on tärkein ohjaava arvo.

      Varmasti viet vahvasti tahtosi läpi, onneksi olkoon🙈

    • Anonyymi

      Ihan selkeä syy-yhteys on potkuihin, mutta sitä en ymmärrä, että asujamustokin siellä on niin tyhmää, että äänesti tuota perkeleen kuvatusämmää! Olette te tyhmiä siellä. Ämmä taisi harjoitella jo mäelle pääsyä, kaikki saatava ilmaiseksi.

    • Anonyymi

      Että sellaista.

    • Anonyymi

      Ei ihme että vanhemmat haluavat viedä lapsensa piiloon tuollasilta sadistisilta sossuhulluilta! Nää paskantärkeät johtajanaiset jyrää paitsi asiakkaat, myös alaiset. Kukaan täysjärkinen tollasen kanssa tule toimeen. Ihan niinkuin pikkasen haiskahtaa tää Linda B.A:n puhtoisuus...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      86
      1246
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      27
      789
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      767
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      35
      728
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      695
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      677
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      668
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      77
      667
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      627
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      618
    11. 64
      588
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      85
      585
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      41
      571
    14. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      546
    15. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    16. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      54
      528
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      517
    18. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      502
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      475
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      467
    Aihe