Outoa!

Remontti-Rane on ihme heppu, luulee tuntevansa kaikki asunnot Vuosaaressa, vaikka on asunut vain Meri-Rastilassa.
Laman aikana ja heti laman jälkeen rakennetut talot ovatkin huonosti rakennettuja. Koska Rane on asunut juuri noissa asunnoissa, eli Meri-Rastilassa, hänen kokemuksensa ja tietonsa pohjautuvat juuri noihin asuntoihin. Sitten hän mustaa koko alueen köykäsen tietonsa pohjalta.

Ranella täytyy olla joku persoonallisuushäiriö, kun hän noin ponnekkaasti on ruvennut vihaamaan Vuosaarta, onko hänellä ollut lapsena vaikea trauma, äitikompleksi? Kun taas Kalliota ja varsinkin jugendtaloja hän suorastaan rakastaa. Kallio on Ranen elämän intohimo.

En ole nähnyt kelluvia kuulia, karvaneliöitä enkä heiluvia langanpätkiä taloissa missään Vuosaaressa.
Onkohan Ranen näössä jotain vikaa, alitajunta ja tunteet pistävät näkemään olemattomia.

Se on totta, että Vuosaaressa on paljon lapsia. Mutta onhan Rane itsekin ollut lapsi joskus, eikä varmaan kaikista hiljaisin kirjoituksista päätellen. Jossakin lastenkin on kasvettava, kaikki eivät voi muuttaa maalle.

Rane on tehnyt tiettäväksi, että hänet on hurmannut vanha Kallio ja sen jugend-talot. Tarviiko samaa kuitenkaan joka päivä hokea?
332051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Rane taitaa asua Kalliossa Alkon yläpuolella, se on hänen henkilökohtainen taivaansa.

Äänestä

kämppäsi arvo putoaa vieläkin alemmaksi, kuin mitä se on jo pudonnut?

Äänestä

Minusta taas Rane on mahtava sarkasmin taitaja ja tämän palstan piristys. Riippumatta siitä kuka asiassa on "oikeassa", Mogadishun kaappi-caymies jää ainakin kirjallisesti teksteissään toiseksi.

PS. Vieläkö Aurinkolahden cay-salakapakka on hengissä?

Äänestä
  • Kuinka suuri negatiivisuus ja narsismi voi jotakin huvittaa?

    Äänestä

  • ei mogadishun mies kirjoitti:

    Kuinka suuri negatiivisuus ja narsismi voi jotakin huvittaa?

    on kiva katsoa kun ihmiset provosoituu niin helposti... halpaa huvia!

    Äänestä

Nyt alkaa selvitä. Kirjoitustyylistäsi ja aivan tajuttomasta avautumishalustasi ja katkeruudestasi päätellen et voi olla mikään muu henkilö, kun ns. "hitas-mies", joka terrorisoi netin keskustelupalstoja jokin aika sitten täsmälleen samaan tyyliin.

Etkö käsitä, että kirjoituksistasi on rivien välistä melko helppo nähdä, että sinua harmittaa oma elämäsi ja se, ettet ole mahdollisista ponnisteluistasi huolimatta pärjännyt elämässä, vaan syrjäytynyt lähiöön.

En toki tarkoita, että Kallion kaupunginosa olisi mitään luksista, mutta jos oikeasti pääsisit käymään tsekkaamassa, minkälaisia koteja ihmisillä on 1900-luvun alun Jegend-taloissa, paha olosi vain lisääntyisi, huomattuasi ettei taloissa asukaan spurguja?

Vai luuletko oikeasti, että tullessasi Jugend-taloon vierailulle, löydät asunnon ovaalinmuotoisesta, koristemaalatusta eteisestä läjän narkkareita oksentamassa pienistä paksuista tammipaloista käsin rakennetulle, intarsioin koristellulle kuvioparketille??

Taidat olla sellainen "asumisen asiantuntija", jota meilläpäin kutsutaan kommunistiksi. Haluaisit poistaa kaikki vähänkin viehättävämmät talot ja asuttaa kaikki ihmiset standardisoituihin lähiöihin asumaan, jottei kukaan voisi olla toiselle kateellinen. Kaltaisesti demarin ihanneyhteiskunnassa kaikki asuisivat vielä toisessa kerroksessa ja ulkolämpötila olisi vuoden ympäri 11c ja puolipilvinen.

Lopuksi totean sinulle saman, mitä aikanaan kirjoittaessasi Hitas-avauksia:

nythetisossustarahaajalidliinhakemaanmäyräkoirajapamiaapteekistajasittenkotiinrauhoittumaan

Äänestä
  • Jopa laitoit rankkaa tekstiä. Tämähän muuttuu mielenkiintoiseksi. Laitatko vielä linkin johonkin hitas-miehen kirjoittamaan juttuun?

    Äänestä

  • Jassoo kirjoitti:

    Jopa laitoit rankkaa tekstiä. Tämähän muuttuu mielenkiintoiseksi. Laitatko vielä linkin johonkin hitas-miehen kirjoittamaan juttuun?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4000000000000012&posting=22000000004313531

    Näitä riittää, pistä hakusanaksi "hitas" "mäyräkoira" tai kirjoittajaksi esim. "eisa"

    Tämä "mogadishunmies" aka. "mäyräkoira-pauli" aka. "hitas-mies" on 100% varmasti todella tärähtänyt avohoito tapaus ja asuu oikeasti jossain Itä-Helsingin kammottavista lähiössä, yksin vuokraluukussaan tietenkin.

    :( vähän käy jopa sääliksi, hoitoa pitäisi olla saatavilla kaikille sitä tarvitseville.

    Äänestä

  • Kyllästänyt kirjoitti:

    Mielelläni jättäisin diagnoosit lääkäreille kuitenkin. Eikä tää nyt kai sentään niin vakavaa oo muutenkaan.

    Äänestä

  • Remontti-Rane kirjoitti:

    Sehän tässä onkin, olen nimittäin lisensiaatti.

    Äänestä

  • Taisi oletukseni persoonallisuushäiriöisestä Remontti-Ranesta osua kohdalleen, kun niin ärsyyntyi.

    Äänestä

  • ei mogadishun mies kirjoitti:

    Taisi oletukseni persoonallisuushäiriöisestä Remontti-Ranesta osua kohdalleen, kun niin ärsyyntyi.

    Annoit säälittävän vastineen asialliseen keskustelunavaukseen.

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    Sehän tässä onkin, olen nimittäin lisensiaatti.

    Etkä ole.

    Äänestä

"Rane on tehnyt tiettäväksi, että hänet on hurmannut vanha Kallio ja sen jugend-talot. Tarviiko samaa kuitenkaan joka päivä hokea?"

Terkkuja Torkkelinmäeltä: Katsoin vanhoja viestejä ja homma menee niin päin, että sinä olet aluksi kirjoittanut läpiä päähäsi ja sitten vasta on tämä toinen henkilö vastannut.

Äänestä
  • Torkkelinmäki on - sivumennen sanoen - yksi Helsingin kantakaupungin viehättävämpiä paikkoja. Sinne moni haluaisi, mutta vain harva pääsee. Suuri massa joutuu tyytymään Aurinkolahden kaltaisiin neukkulähiöihin.

    Äänestä

  • Remontti-Rane kirjoitti:

    Torkkelinmäki on - sivumennen sanoen - yksi Helsingin kantakaupungin viehättävämpiä paikkoja. Sinne moni haluaisi, mutta vain harva pääsee. Suuri massa joutuu tyytymään Aurinkolahden kaltaisiin neukkulähiöihin.

    Kyllä Torkkelinmäellä myytäviä asuntoja riittää, sen kun vain poimii sieltä siedettävämmän luukun.

    Äänestä

  • ei mogadishun mies kirjoitti:

    Kyllä Torkkelinmäellä myytäviä asuntoja riittää, sen kun vain poimii sieltä siedettävämmän luukun.

    Jos Mogadishun mies haluaisi parantaa elintasoaan ja muuttaa Torkkelinmäelle, joutuisi hän ottamaan valtavasti lisälainaa, sillä Mogadishun kupla-asunnosta ei montaakaan euroa irtoa.

    Asuntoja toki löytyy, kun vain hinnasta sovitaan. Torkkelinmäellä ei kuitenkaan ole Cay-baareja aivan vieressä, mikä on harmi tietäen Mogadishun miehen mieltymykset baarien suhteen.

    Rauno Puppeli, Aurinkolahden hinnat ovat vähän toista, kuin Torkkelin hinnat, katsopa Rauno faktoja, esim. Solvikinkadulla maksaa 58. neliön kaksio uudessa talossa merinäköalalla 300. tuhatta, sillä hinnalla saa Torkkelista, monta torakkaluukkua ja putkirempat päälle.

    Totuus on se että rikkaat ostavat Aurinkolahdesta, siksi asunnoista on kysyntää.
    Aivan eri asia ovat ne Mogadishun Hitas-luukut, joissa sinäkin Rane asuit ja yritit raasu kuplahinnalla myydä, siksi asutkin nyt kalliossa ja kellarisssa .
    Äläkä Rauno tyrkytä tapojasi, matkia osaat, muttta omia ajatuksia ei päässäsi kierrä, ne popliinijututhan olivat sinun taipumuksiasi, mutta kuten sanottu matkia osaat ja asiallista keskustelua et osaa, yhtään järkevää viestiä sinulta en ole löytänyt.
    Onko todella kyseessä jokin Trauma, kateutesi uusia asuntoja kohtaan?
    Ihmettelen koska juuri sinä aloitit loanheiton Vuosaarta kohtaan!

    Äänestä

  • Vuosaarelainen kirjoitti:

    Aijaijai... ei saa naurattaa enempää.... sattuu!

    Voihan joku idiootti tietysti maksaa mogadishun kupla-asunnosta 300. tuhatta euroa. No kai ne asiat on opittava kantapään kautta.

    Totta on, että minä kadehdin uusia asuntoja Traumani vuoksi. En kadehdi Ollilaa, Gatesia, Häkkistä, enkä Selännettä, mutta uusia asuntoja kyllä kadehdin.

    Jokos olet löytänyt itsellesi Keijo-Annikin sieltä salaisesta Cay-baarista?

    Tuota läppää mitä MM heittää juuri tarkoitin sillä provosoitumisella...

    Onkohan se sun Trauma tehnyt myös meistä yhden ja saman henkilön? Mogis luulee edelleen että ollaan yksi ja sama henkilö. Sinänsä mielenkiintoista! Kummallista, en koe olevani Kalliossa asuva mies vaan ihan jotain muuta, no ehkä olen väärässä.

    Äänestä

"Sitten hän mustaa koko alueen köykäsen tietonsa pohjalta."

Mikäköhän sen Vuosaaren on mustannut? Minäkö? En minä kai siihen yksin pystyisi, vaikka tummaihoinen olisinkin.

"Jossakin lastenkin on kasvettava, kaikki eivät voi muuttaa maalle."

Sanoo Mogadishun mies, kaveri, jonka talot on varustettu narunpätkillä, karvanopilla, kelluvilla laatoilla sekä wunderbaumilla. Ei kai kakaroiden meteli vain häiritse sinuakin? Yritätkö tosiaan lohduttautua selittämällä itsellesi tuollaisia ajatuksia?

Kuules nyt, Mogadishun mies. Kyllä me kaikki tiedämme, että sinäkin haluaisit viihtyisään Kallioon palveluiden ja Cay-baarien keskelle. Yritä nyt vain saada se kupla-asuntosi myytyä, ehkä vielä joku mattimyöhäinen sen sinulta ostaa. Tsemppiä!

Äänestä
  • Luulo ei ole tiedon väärti ja luulotautisia täällä riittää.

    Käyn täällä tosi harvoin, toisin kuin monet muut.
    Silmiini on osunut mäyräkoira-nimimerkin kirjoituksia. Ei kai hän ole Remontti-Rane, joka möi hitas-asuntonsa Meri-Rastilasta ja muutti Kallioon?

    Huvittavaa, eihän tänne kohta kukaan viitsi kirjoittaa, kun heti yhdistetään johonkin muuhun.

    Remontti-Rane kirjoittaa monella nimimerkillä ja vastaa omiin kirjoituksiinsa, aivankuin mäyräkoiramies.

    Äänestä

  • Toistelet Rane koko ajan samoja sanoja. En tiedä, mitä nuo karvanopat, kuulat ja narunpätkät tarkoittavat? En ole nähnyt sellaisia enkä kuullut edes kenenkään muun kuin sinun puhuvan sellaisista. Epäilen edelleen näkökykyäsi.

    Ei ole Ranekaan kovin pitkälle ehtinyt päästä elämässä ja menestyä, jos Kallion narkkarikujille on päätynyt.
    Minulla oli ensiasunto Kalliossa ja sieltä monet muutkin aloittavat. Kalliosta saa ostettua pieniä asuntoja pienellä rahalla.

    Äänestä

  • ei mogadishun mies kirjoitti:

    Toistelet Rane koko ajan samoja sanoja. En tiedä, mitä nuo karvanopat, kuulat ja narunpätkät tarkoittavat? En ole nähnyt sellaisia enkä kuullut edes kenenkään muun kuin sinun puhuvan sellaisista. Epäilen edelleen näkökykyäsi.

    Ei ole Ranekaan kovin pitkälle ehtinyt päästä elämässä ja menestyä, jos Kallion narkkarikujille on päätynyt.
    Minulla oli ensiasunto Kalliossa ja sieltä monet muutkin aloittavat. Kalliosta saa ostettua pieniä asuntoja pienellä rahalla.

    No minäpä kerron. Faktahan on, että Aurinkolahden kuplatalot on rakennettu halvimmalla mahdollisella tavalla pahimpaan neuvostotyyliin. Talot ovat törkeän näköisiä neukkukuutioita, joiden karmeaa ulkoasua ja surkeaa laatua yritetään peitellä rihkamalla. Parvekkeista roikkuu rautalangasta tehtyjä koristeita, kaakeliseinän rumuutta yritetään peitellä räikeillä väreillä ja surkeaa äänieristystä kompensoidaan syytämällä varustelista täyteen epäoleellista krääsää.

    En ikipäivänä ostaisi Aurinkolahdesta kupla-asuntoa, sillä kun narunpätkät ja karvanopat katkeilevat ja homehtuvat, kukaan ei ole valmis maksamaan noista onnettomista kupla-asunnoista edes kolmasosaa siitä, mitä tuulipukukansa niistä on aikanaan maksanut.

    Missä luurasit eilen? Minua luultiin jo sinuksi kun satuin kirjoittamaan pari hassua riviä Mogadishusta ja Cay-baareista. Kirjoitus taisi ylittää jonkun sietokyvyn kun koko ketju oli poistettu tänä aamuna :-D
    Eipä taideta olla edes samaa sukupuolta, mutta täällä kehitellään jännittäviä teorioita että ketkä kirjoittaa samalla nimimerkillä jne...

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    Työmatkalla olin kaukana pohjoisessa, enkä siksi päässyt surffailemaan tällä ah niin mainiolla palstalla.

    Tällä foorumilla luuraa kyllä melkoista sakkia. On ikuiseen nousuun uskovia hihhuleita, on paranoideja palstapoliiseja, on herkkähipiäisiä tyyppejä, joiden molemmat sieraimet ovat herneitä täynnä. Ja virkaintoinen sheriffi siihen vielä päälle.

    Mogadishun mies taas painii ihan omassa sarjassaan..

    Eli kyllä tämä hyvä palsta on!

    Juu, tämä palsta on mahtava, pitäisiköhän hankkia netti kesälomalaitumillekin kohta niin ei jäisi yhtään "hyvää" keskustelua väliin.

    On huvittavaa katsella kun ihmiset provosoituvat niin pienestä, mutta toisaalta helmiä menee sioille koska tyhm... siis tietynlaiset henkilöt eivät sarkasmia ymmärrä.

    Ps. tämän päivän Hesarissa juttu Aurinkolahden asunnoista! :-)

    Kyllä netti pitää olla käytettävissä kesämökillä tai Brasilian matkalla, ettei vain jää asuntopalstan tärkeät sijoitusvinkit huomaamatta.

    Jaa Hesarissa juttua? Harmi etten ehtinyt aamulla lukea lehteä. No, siellä varmaankin kehutaan miten hienoa onkaan asua kelluvilla kuulilla ja katinkullasta päällystetyillä ovenkahvoilla varustetussa kupla-asunnossa Mogadishussa. Mitäpä muutakaan voi tuulipukutoimittaja sanoa, kun ylhäältä on annettu ohjeet, miten pitää menetellä.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Luulo ei ole tiedon väärti ja luulotautisia täällä riittää.

    Käyn täällä tosi harvoin, toisin kuin monet muut.
    Silmiini on osunut mäyräkoira-nimimerkin kirjoituksia. Ei kai hän ole Remontti-Rane, joka möi hitas-asuntonsa Meri-Rastilasta ja muutti Kallioon?

    Huvittavaa, eihän tänne kohta kukaan viitsi kirjoittaa, kun heti yhdistetään johonkin muuhun.

    Remontti-Rane kirjoittaa monella nimimerkillä ja vastaa omiin kirjoituksiinsa, aivankuin mäyräkoiramies.

    Ellin ja Remontti-ranen kirjoitustyylit ovat ihmeen samankaltaiset.

    Varmaan kiva kirjoittaa ja vastata itselle.

    Rane, omitko talon tuuletusparvekkeen itsellesi ja mammat ja papparaiset, jotka hiljakseen hissuttelevat naapureinasi, eivät voi parveketta käyttää? Hae heti pois tuuletusparvekkeelta pöytäsi ja tuolisi!

    Onko muuten talossasi hissiä? Jos on, talo ei ole varmastikaan jugend-talo.

    Äänestä

  • Remontti-Rane kirjoitti:

    Kyllä netti pitää olla käytettävissä kesämökillä tai Brasilian matkalla, ettei vain jää asuntopalstan tärkeät sijoitusvinkit huomaamatta.

    Jaa Hesarissa juttua? Harmi etten ehtinyt aamulla lukea lehteä. No, siellä varmaankin kehutaan miten hienoa onkaan asua kelluvilla kuulilla ja katinkullasta päällystetyillä ovenkahvoilla varustetussa kupla-asunnossa Mogadishussa. Mitäpä muutakaan voi tuulipukutoimittaja sanoa, kun ylhäältä on annettu ohjeet, miten pitää menetellä.

    Joo, sivulla A6 Aurinkolahdessa valitaan värejä asuntoihin. Tuo mainitsemasi oli luettavissa rivien välistä mutta "vähän" sitä juttua oli siistitty :-)
    Toivottavasti saavat rahoilleen vastinetta, ei taida olla mitään ilmaisia ne Mogadishun asunnot. (no kidding...) Itse remppaan mieluummin vanhaa asuntoa mieleni mukaiseksi mutta kukin tyylillään. Tai toivottavasti ne lehtijutun sympaattisen näköiset ihmiset eivät saa katkeraa Mogadishun miestä seinänaapurikseen!

    Mutta lomille pitää tosiaan raahata laiturin nokkaan läppäri ja mäyräkoira niin pysyy ns. asuntopisneksien kanssa ajan tasalla... Hah hah.

    Äänestä

  • Ei mogadishun mies kirjoitti:

    Ellin ja Remontti-ranen kirjoitustyylit ovat ihmeen samankaltaiset.

    Varmaan kiva kirjoittaa ja vastata itselle.

    Rane, omitko talon tuuletusparvekkeen itsellesi ja mammat ja papparaiset, jotka hiljakseen hissuttelevat naapureinasi, eivät voi parveketta käyttää? Hae heti pois tuuletusparvekkeelta pöytäsi ja tuolisi!

    Onko muuten talossasi hissiä? Jos on, talo ei ole varmastikaan jugend-talo.

    Elli on tyttö, luulisin että Rane ei ole, että ei muakaan tämä palsta niin paljoa kiinnosta että jaksaisin itselleni vastata.
    Ranelle vastaan vain siksi että hän on yksi niistä harvoista joka kirjoittaa mitään a)hauskaa, b)kunnollisella kielellä. Ei noihin ALE 70 % -tyylisiin juttuihin kukaan täysjärkinen jaksa kommentoida mitään, tai kun joku imbesilli kirjoittaa pelkkiä yhdys sana virheitä (tosin en toki väitä että omissakaan jutuissa olisi mitään järkeä, päinvastoin).

    Ja minä en asu Kalliossa. Enkä Mogadishussakaan.

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    Joo, sivulla A6 Aurinkolahdessa valitaan värejä asuntoihin. Tuo mainitsemasi oli luettavissa rivien välistä mutta "vähän" sitä juttua oli siistitty :-)
    Toivottavasti saavat rahoilleen vastinetta, ei taida olla mitään ilmaisia ne Mogadishun asunnot. (no kidding...) Itse remppaan mieluummin vanhaa asuntoa mieleni mukaiseksi mutta kukin tyylillään. Tai toivottavasti ne lehtijutun sympaattisen näköiset ihmiset eivät saa katkeraa Mogadishun miestä seinänaapurikseen!

    Mutta lomille pitää tosiaan raahata laiturin nokkaan läppäri ja mäyräkoira niin pysyy ns. asuntopisneksien kanssa ajan tasalla... Hah hah.

    No ne Hesarin jutut nyt on mitä on, mutta näiltä sivuilta löytyy todellista faktatietoa ammattisijoittajille.

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    Elli on tyttö, luulisin että Rane ei ole, että ei muakaan tämä palsta niin paljoa kiinnosta että jaksaisin itselleni vastata.
    Ranelle vastaan vain siksi että hän on yksi niistä harvoista joka kirjoittaa mitään a)hauskaa, b)kunnollisella kielellä. Ei noihin ALE 70 % -tyylisiin juttuihin kukaan täysjärkinen jaksa kommentoida mitään, tai kun joku imbesilli kirjoittaa pelkkiä yhdys sana virheitä (tosin en toki väitä että omissakaan jutuissa olisi mitään järkeä, päinvastoin).

    Ja minä en asu Kalliossa. Enkä Mogadishussakaan.

    Rane ja Elli käyttävät kumpikin hametta, siinä ainakin yhtäläisyys.
    Sääliksi käy kun lukee noita Ranen tekstejä vai että oikein Keijo-Annikki, Rane taidat olla siellä yksiössä Hellan ja Nyrkki-Kyllikin välissä.
    Kun Rane rehdisti olet myöntänyt olevasi Homo-miehiä, niin Ok, mutta älä jauha samaa koko ajan ja älä muita pilkkaa.

    Sinun kannattaa keskustella ongelmistasi jonkin mukavan terapeutin kanssa.
    Setan kautta saat yhteystiedot ja kalliosta sekin löytyy.
    Rane hame korviin ja kallion kaduille, siellä soi iloinen katupoikien kuoro.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asumisen asiantuntija kirjoitti:

Remontti-Rane on ihme heppu, luulee tuntevansa kaikki asunnot Vuosaaressa, vaikka on asunut vain Meri-Rastilassa.
Laman aikana ja heti laman jälkeen rakennetut talot ovatkin huonosti rakennettuja. Koska Rane on asunut juuri noissa asunnoissa, eli Meri-Rastilassa, hänen kokemuksensa ja tietonsa pohjautuvat juuri noihin asuntoihin. Sitten hän mustaa koko alueen köykäsen tietonsa pohjalta.

Ranella täytyy olla joku persoonallisuushäiriö, kun hän noin ponnekkaasti on ruvennut vihaamaan Vuosaarta, onko hänellä ollut lapsena vaikea trauma, äitikompleksi? Kun taas Kalliota ja varsinkin jugendtaloja hän suorastaan rakastaa. Kallio on Ranen elämän intohimo.

En ole nähnyt kelluvia kuulia, karvaneliöitä enkä heiluvia langanpätkiä taloissa missään Vuosaaressa.
Onkohan Ranen näössä jotain vikaa, alitajunta ja tunteet pistävät näkemään olemattomia.

Se on totta, että Vuosaaressa on paljon lapsia. Mutta onhan Rane itsekin ollut lapsi joskus, eikä varmaan kaikista hiljaisin kirjoituksista päätellen. Jossakin lastenkin on kasvettava, kaikki eivät voi muuttaa maalle.

Rane on tehnyt tiettäväksi, että hänet on hurmannut vanha Kallio ja sen jugend-talot. Tarviiko samaa kuitenkaan joka päivä hokea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu