jotka oli verhottu toimiksi työhön kannustamiseen. Tavoitteena oli saada 100 000 uutta työpaikkaa. No – nyt työttömiä on kuitenkin liki 100 000 enemmän kuin vajaat pari vuotta sitten.
On mahdotonta sanoa, olisiko työttömiä enemmän vai vähemmän, tai jotain siltä väliltä, ilman hallituksen leikkauksia. Yhtä hyvin voi arvailla, rahoitettiinko kaksi suurituloisten veroalea sosiaaliturvaleikkauksilla.
Ay-jäsenmaksujen verokohtelu on kuitenkin ollut osa suomalaisen sopimusyhteiskunnan kivijalkaa. Nyt mannerlaatat ovat todella liikkumassa. Ei ihme, että kokoomuslainen opettajien ammattiliiton johtaja päätti erota puolueesta.
Tuloverolain mukaan verovelvollisella on oikeus vähentää tuloistaan niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot. Ay-jäsenmaksuun sisältyy paljon maksutonta neuvontaa ja koulutusta, joita voi hyvällä syyllä pitää tulonhankkimisesta aiheutuneina menoina. Jos palkansaaja hankkisi näitä palveluita jostain muualta kuin omalta ammattiyhdistykseltään, hän todennäköisesti voisi vähentää ne verotuksessaan.
Valtaosa suomalaisista saa toimeentulonsa palkkatyöstä. Ay-liikkeen ansiosta palkkaus ja työolot ovat meillä moniin muihin maihin verrattuna ainakin kohtuullisen hyvät. Ay-liikkeen ansiota on myös kattavan ansiosidonnaisen sosiaaliturvan kehittäminen.
Ay-liikkeen ansiosta Suomi on säilynyt maailman mullistusten keskellä tasa-arvoisena ja sopuisina yhteiskuntana. Jos ay-jäsenmäärä verotusmuutoksen jälkeen nyt romahtaa – kuten muun muassa Helsingin Sanomien mielipidetiedustelu ennakoi – yhteiskunta muuttuu peruuttamattomalla tavalla ahdistavampaan suuntaan."
(Otteita ovat Heikki Hiilamon kolumnista HS:ssa)
"Hallitus ilmoitti rajuista sosiaaliturvaleikkauksista,
12
105
Vastaukset
- Anonyymi
Hallituksen valhekorttitalo alkaa sortua vähän vähältä.
- Anonyymi
"Ay-liikkeen ansiosta Suomi on säilynyt maailman mullistusten keskellä tasa-arvoisena ja sopuisina yhteiskuntana. Jos ay-jäsenmäärä verotusmuutoksen jälkeen nyt romahtaa – kuten muun muassa Helsingin Sanomien mielipidetiedustelu ennakoi – yhteiskunta muuttuu peruuttamattomalla tavalla ahdistavampaan suuntaan."
Persuhallitus tekee Suomesta työmarkkinoiden "Villin lännen".
Se on jo alulla.
Suomalaiset ammatti-ihmiset ovat kortistossa ja hallitus käy Aasiasta
hakemassa halpatyövoimaa.
Yritysten ei tarvitse enää halpatyövoimamaihin, koska hallitus tuo
halpatyövoiman Suomeen orjiksi. - Anonyymi
Alusta alkaen ovat hallituksen käsittet olleet sekaisin.
Työttömien painostuskeinoilla ei synny yhtään uutta työpaikkaa!
Työttömyys saattaa vähentyä jos työttömistä osa aktivoituu menemään työelämään.
Työllisten määrän lisääntyminen on eri asia kuin työpaikkojen lukumäärä. - Anonyymi
Tylsää muljunpskaa päiväatä tiiseen tääne postaa älykäpiöhärikkö
- Anonyymi
Pskiainenim potentti nollakorkomies puuhissaan tylsine panetteluineen
- Anonyymi
Talous nousee Veronalennukset kiihdyttävät kasvua
Suomi tarvitsee kasvua ILMAN VERONKOROTUKSIA
. Hallituksen esittämät kasvutoimet ovat monipuolisia, kohdistuvat laajasti ja ovat monilta osin itse itsensä rahoittavia. Esimerkiksi talouskasvua tukeva kotitalouksien ostovoima vahvistuu tuloverotuksen keventämisen myötä, ja teollisten investointien syntymistä kehittyville vetymarkkinoille tuetaan, kansanedustaja Kaisa Garedew (ps)
– Julkisen talouden suunnitelma tähtää vahvasti tulevaisuuteen hankalasta taloustilanteesta huolimatta. Oikein kohdennetut veronalennukset tulevat kiihdyttämään voimakkaasti kasvua lähivuosina, kansanedustaja Antti Kangas ( ps) toteaa - Anonyymi
Lisäksi hallitus on puoliväliriihessä päättänyt lisätä omaishoitajien rahoitukseen 16 miljoonaa euroa vuosittain vuodesta 2026 alkaen. Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntavastaava Pia Sillanpää ps iloitsee siitä, että vaikeasta talouden tilanteesta huolimatta omaishoitajien korvaamattoman arvokkaan työn tukemiseen panostetaan vahvasti
- Anonyymi
Kuolema hallituksen gyrvänsyyläapinoille ja vitunpaiseille.
- Anonyymi
Lisäksi 2024 alussa käynnistettiin hyvinvointialueiden vuorovaikutusohjaus, jonka tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti omaishoitajien yhdenvertaisuuden edistäminen yhdenmukaistuvien myöntämisperusteiden sekä muiden käytäntöjen myötä.
Vuorovaikutusohjausta jatketaan - Anonyymi
Kaikkihan eivät pysty samantasoiseen omaishoitoon, ja tätä nostetaan ohjauksella
kansanedustaja Jaana Strandtman PS kertoo
Samalla työn ja omaishoitajuuden yhteensovittaminen tehdään joustavaksi ja hyväksyttäväksi eri työpaikoilla ja yrityksissä. Tällä hetkellä yli 100 000 työssäkäyvää tarvitsee tähän työn ja hoivan yhdistämiseen arjen konkreettiset ratkaisut. Ilman omaishoitajia maamme sosiaali- ja terveystoimi kaatuisi.
Vuorovaikutusohjaus edistää omaishoitajien yhdenvertaisuutta - Anonyymi
Kansanedustaja Jaana Strandtman ps pitää tärkeänä, että työn ja omaishoitajuuden yhteensovittaminen tehtäisiin joustavaksi ja hyväksyttäväksi eri työpaikoilla ja yrityksissä. Tällä hetkellä yli 100 000 työssäkäyvää tarvitsee tähän työn ja hoivan yhdistämiseen arjen konkreettiset ratkaisut
- Anonyymi
PS:n valheet on kuultu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15110944
- 525230
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452433- 302133
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131701Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421544Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta301241Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351176Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo92935TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o317892