Jos nyt muisteltaisiin hyvistä Ruokamuistoista ja paikasta jossa sen söit.
Niitä voi olla monta, mutta ei tila lopu, vaikka useammankin kertoo.
Yksi esimerkki Herttoniemestä. Kartanon Pehtoorin tuvassa on
suosittu ravintola ( en mainitse nimeä ) jonka lankkupihvi vastaa kolmea ateriaa näin pieniruokaiselle. Herkulliset jälkiruoat ja hyvät viinit. Johtaja aina tarjosi, itse en maksanut.
Paikan nimenkin voi tietenkin mainita, että muutkin osaavat.
Muistellaan kaikenlaista
49
461
Vastaukset
- Anonyymi
Tuli mieleen
muinoin
kauan sitten
kun puolisoni kanssa saimme inspiration
käydä INARISSA lounaalla , heh,
ajettiin noin 700 km yhteensuuntaan,
käytiin vain ravintolassa syömässä herkullista ruokaa ja sitten ajettiin taksi kotiin sama matka,
tarkkaan en kilomertimäärään tiedä mutta on jotai 600-- 800 kilometriä yhteensuuntaan,
jotenki jäi mieleen,,,,,- Anonyymi
olihan se hauskaa aikaa,
lapset oli jo lähteneet maailmalle
olimme kahden,
me keksittiin kaikkea kivaa ulkomailla matkustelua ,
kotimaan matkailua, metsä ja erämaa reissuja,
se oli oikeaa ihmisen elämää,
silloin olimme vielä tervitä
sittemmin luoja kutsui puolisoni taivaan kotiin
jätti minut yksin vanhuuden tylsyyteen avuttomuteen,
vain muitelemaan menneitä,
niitäki muistaa vain pätkittäin sitä sun tätä , nyt kun alottaja kysi eikoista ruokailu reissua tli toi erikoinen lapinreissu mieleen,
tietenki meillä oli oikeitaki lapinreissuja mutta tuo oli erikoinen hetken sen päivän tapahtuma,
yksin elämä
ei ole ollenkaan niin kivaa , - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

ei ole ollenkaan niin kivaa ,Myös
yksi eteläsuomeen tehty reissu jäi myös erikoisesti mieleen,
me yövyttiin jossaki hotellissa Lahden korkeudella
oliskohan ollu paikkakunta Heinola,
no jokatapauksessa oli kaunis syksy
ja syksyinen maisema kauniin suuren järven rannalla
olimme aamupalalla
tausta musiikkina kuuli
Heidi Kyrön Syksy niiiiiin hempeesti taustalla,
musiikki sai aikaan lumoutneen tunnelman aamupalaa syödessämme,
musiikin ansiosta jäi se ravintolareissu ja aamiainen erikoisesti ikuisiksi ajoiksi ihanaksi muistoiksi mieleen puolisoni kanssa,
------
SYKSY
Heidi Kyrön esittämänä !
https://www.youtube.com/watch?v=MshI2_-37xM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olihan se hauskaa aikaa,
lapset oli jo lähteneet maailmalle
olimme kahden,
me keksittiin kaikkea kivaa ulkomailla matkustelua ,
kotimaan matkailua, metsä ja erämaa reissuja,
se oli oikeaa ihmisen elämää,
silloin olimme vielä tervitä
sittemmin luoja kutsui puolisoni taivaan kotiin
jätti minut yksin vanhuuden tylsyyteen avuttomuteen,
vain muitelemaan menneitä,
niitäki muistaa vain pätkittäin sitä sun tätä , nyt kun alottaja kysi eikoista ruokailu reissua tli toi erikoinen lapinreissu mieleen,
tietenki meillä oli oikeitaki lapinreissuja mutta tuo oli erikoinen hetken sen päivän tapahtuma,
yksin elämä
ei ole ollenkaan niin kivaa ,Ulkomailla ruuat oli jotenki tavanomaisia liharuokia,
mutta yksi kerta jäi ijäksi mileleen
muistaakseni olimme silloin espanjassa,
me huomattiin että paikkailliset oli jotenki kyllästyneet turisteihin,
niimpä eräässä ravintolassa kuten tavallisesti tilasimme jotain liha ruokaa
en enään tarkemmin ruuan nimeä muista
mutta sen muistan
me molemmat mieheni kanssa jouduttiin sairaalaan hirmusen vatsataudin takia , ilmeisesti siinä ravintolassa ne syötti tahallaan turisteille pilaantnutta ruokaa,
se kai oli jonkinlainen ruokamyrkytys, onneksi selvittiin hengissä kotiin kuitenki,
yleensä etelän maissa ruoka oli kyllä aina syötävää,
vaikka hieman eri makusta kuin miellä suomessa,
mutt tämä yksi kerta me jouduttiin molemmat sairaalaan,
meillä oli tietenki MATKAVAKTUS joten se ei kalliiksi tullu
mutta jos ei olisi ollu matkavakuutusta varmasti olisi maksanu tuhansia euroja,
ulkomaille kannataa aina ( pitää ) ottaa matkavakuutukset,
me oteiinn aina TYYRIIMMÄSTÄ päästä,
koska minä olin taikaskoinen,
jos lentokone putoaa niin lapsille olisi jääny kunnon rahatukko vakuutusyhtiöltä,
aina uskoinki että kun on kallis suuri matkavakuutus
niin lentokone EI potua ,
koska yhtiöt varo etteivät joudu maksamaa suuria henkivakuutuksia jos kone
tippuu, heh, ja huh,
hiukan huumoria väliin,
mutta tottaki oli,
olin aina hirvittävän lentopelkoinen, ainuttakaa kertaa en noussu koneeseen etten kuvitellu ja kysyny onkohan tämä elämäni viimenen kerta hengissä, höh,
-- kauheita vaaratilanteita kyllä siellä sattuki
mutta ei onneksi pudonnu, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkomailla ruuat oli jotenki tavanomaisia liharuokia,

mutta ei onneksi pudonnu,Kannattaa myös muistaa missä on käynyt se tekee elämän jännemmäksi
Minulla ei ole ollut koskaan matkavakuutusta
Mikä sopii minulle ei sovi ehkä muille - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa myös muistaa missä on käynyt se tekee elämän jännemmäksi
Minulla ei ole ollut koskaan matkavakuutusta
Mikä sopii minulle ei sovi ehkä muilleOlet uhkarohkea jos ei ole matkavakuutusta,
ulkomailla voi tapahtua todella yllättäin pahoja asioita,
kerran mun miehellekki sattui useamman kerranki yllättäviä harmeja
yksi tosi paha juttuki,
lasku olisi ollu todella hirmunen mutta matkavakuutus maksoi,
me ei ainuttakaa kertaa matkustettu ilman matkavakuutusta, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös
yksi eteläsuomeen tehty reissu jäi myös erikoisesti mieleen,
me yövyttiin jossaki hotellissa Lahden korkeudella
oliskohan ollu paikkakunta Heinola,
no jokatapauksessa oli kaunis syksy
ja syksyinen maisema kauniin suuren järven rannalla
olimme aamupalalla
tausta musiikkina kuuli
Heidi Kyrön Syksy niiiiiin hempeesti taustalla,
musiikki sai aikaan lumoutneen tunnelman aamupalaa syödessämme,
musiikin ansiosta jäi se ravintolareissu ja aamiainen erikoisesti ikuisiksi ajoiksi ihanaksi muistoiksi mieleen puolisoni kanssa,
------
SYKSY
Heidi Kyrön esittämänä !
https://www.youtube.com/watch?v=MshI2_-37xMTaidat olla turhaan haaveileva,katsele itsellesi joku, jonka kaa saat vapaasti haaveilla!
- Anonyymi
Italian kulttuurimatkan 14. etappi ympäriajo Giro alkoi Trevisosta pohjoisen suunnalta
Trevisossa Venetsian suunnalla on keksitty Tiramisu (paino lopussa) eli Trevison kielellä Tireme su nosta minut taivaisiin
Tässä kuppilassa
https://www.lebeccherie.it/en/
Ajo päättyy ihan loppumetreillä naapurimaahan kaupunkiin
Gorizia sloveniaksi Nova Gorica
Nämä muuten on kaikki Italialta englantilaisten jne varastamia alueita Jugoslavialle
Kieliä on paljon täälläpäin kuten retoromania friuli
75 km jäljellä ollaan Palmanovassa
sataa pian saadaan varmaan Suomeen? - Anonyymi
Herttoniemen Pehtoorin tuvassa söimme vuosituhannen alussa kengurupihvit lisukkeineen.
- Anonyymi
Saitteko ken gurukepit joilla hypitte kotiin pienessä sievässä?
- Anonyymi
Italian 14 kulttuurietappi päättyi tanskalaisen Kasper Asgreeniin voittoon. Etappi oli helpohko
Uskon että kun reitti päättyi Sloveniaan, se oli sovittu huippukuski Primoz Roglicin kanssa, Slovakian liput liehuvat
Koko kilpailun johdossa on nuori meksikolainen Isaac del Toro ja Roglic on viidentenä. Huomenna on kova Giron vuoristoetappi https://keskustelu.suomi24.fi/t/18956732/#comment-135725062- Anonyymi
Millaisilla pyörillä,
kun en ole nettiä seurannut, olen ulkona tapahtumista.
- Anonyymi
Lapsuudesta muistan kun vanhin sisar meni emäntäkouluun. Hän laittoi mm. sieniä, joita meillä ei sitä ennen oltu koskaan laitettu. Ja luumukiiselliä kermavaahtopalleroilla. Erilaisia leipomuksia. Ja karamellivanukasta, voi taivas se vasta oli pehmeää ja ihanaa. Niinkin yksinkertainen kuin lihapullat, tulivat perheen pöytään vasta sitten. Siihen asti äiti oli sutkaissut lampaan tai sian palan uuniin ja kuoriperunat hellalta viereen. Hyvää sekin oli.
En oikein ole ravintolassa syöjä, olen käynyt kun on joku tapahtuma ollut ja porukkakokoontuminen siellä. Ei ole mieleen jäänyt yhtään curmeeta. Yleensä vain liian pieniä annoksia, isolla lautasella pieni lihan tai kalanpala ja lisukkeitakin hintsusti. Minun nälkäni ei semmoisella lähde, kun en turruta sitä punaviinillä.- Anonyymi
Prismasta saa aina mahtavia latvialaisia herkkusieniä nekun täyttää maun mukaan ja uuniin käy jälkiruoasta
- Anonyymi
Työmatkalla 80-luvulla asuimme Hotelli Lepolammessa Espoossa, ja päivällinen jäi erinomaisena mieleen; vasikan noisetit. Huippuhyvää oli!
- Anonyymi
Söin eräänä sateisena iltana Ivalossa niin herkullisen maksapihvi annoksen, etten ole kyennyt itse sellaista koskaan tarjoamaan.
Maksa on lempilihaani, vaikka onkin vain sisälmyksiin kuuluvaa
Kivoja ruokamuistoja, aina ei syönti ole pää asia, tunnelmakin on tärkeä ja joskus seura. - Anonyymi
Saharan autiomaassa, kamelimarkkinoita seurasi beduiiniteltassa hyvä Mechoui sormin syöden, maassa istuen, mutta tunnelma oli lämmin, ettei ihan kuumakin, helteinen päivä ja paljon ihmisiä samassa teltassa. Kivillä paistettua leipää..
Lammasta saa siellä monissa muodoissa, ja kanaa. - Anonyymi
Armeijassa myös hyvät sapuskat, ja sotkun tortut ja kahvit.
- Anonyymi
Onko siellä pottutalkoita vielä, eli laitetaanko ruoka jokaisella kasarmilla omille alokkaille ja kantaväelle?
Uskon että on hyvää, koska tuttava työt ovat lihoneet armeijassa.
Yksi ruokapaikka, joka jäi mieleen oli Kolumbian Tyynenmeren rannalla Buenaventuran satmakaupungissa, joka on maan suurin syvävesisatama. Sinne pääsi slummimaisen kaupungin vihannes-ja hedelmätorin läpi liejuisia polkuja, mätänevien hedelmäröykkiöiden, vihannesjätteen, roskien ja kovaäänisten kauppiaiden ja asiakkaiden välistä puikkelehtien torin katettuun osaan, jonne oli kiivettävä lankkuja pitkin haisevien likaisten ojien yli, joissa virtasi vettä ja jätteitä.
Toisessa kerroksessa oli pitkiä pöytiä ja tulisijoja; siellä mahtavat afrokolumbialaiset madamet, suuria kuin jääkaappi, keittelivät työväelle ruokaa rautapadoissa avotulella.
Tuoksut olivat huumaavia, puheensorina ja musiikki aisteja turruttavaa, mutta kalakeitossa, jonka saimme savikulhoihimme ei todellakaan ollut mitään moittimista. Siinä uiskentelivat meren herkut yhdessä tuoreen, saman aamuna pyydystetyn kalan, keittobanaanien, kassavan, maissin ja erilaisten mausteiden kanssa suloisessa sinfoniassa.
Emme kukaan saaneet vatsatautioa, koleraa, dysenteriaa tai edes endeemisen malariahyttysen pistosta.- Anonyymi
Olisin laistanut.
Muistaakseni musiikki ei ollut afrikkalaiset rummut vaan nykkiläinen salsa.
- Anonyymi
Mihin tämä liittyy?
Anonyymi kirjoitti:
Mihin tämä liittyy?
Tästä on poistettu yksi viesti, mutta ehdin lukea sen ilmoituksista.
Musiikki olisi voinut olla esmeks tämä:
https://www.youtube.com/watch?v=58EJtlUyBsk- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Tästä on poistettu yksi viesti, mutta ehdin lukea sen ilmoituksista.
Musiikki olisi voinut olla esmeks tämä:
https://www.youtube.com/watch?v=58EJtlUyBskRuokailuun ei mielestäni kuulu musiikki, sitä ei syödä ja sen nautinto rikkoo ruokarauhan.
Markkinamakkaralle klovnit ja muu humu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruokailuun ei mielestäni kuulu musiikki, sitä ei syödä ja sen nautinto rikkoo ruokarauhan.
Markkinamakkaralle klovnit ja muu humu.Täh. Siis musiikin "nautinto rikkoo" ruokarauhasi? Eikö pureskelu ja nieleminen onnistu yhtaikaa kuuntelemisen kanssa. Hah.
Anonyymi kirjoitti:
Ruokailuun ei mielestäni kuulu musiikki, sitä ei syödä ja sen nautinto rikkoo ruokarauhan.
Markkinamakkaralle klovnit ja muu humu.Kyllä tasokas taustamusiikki, joka ei häiritse ruokailunautintoa voi olla osa ravintolavierailun kokonaiselämystä.
Harvemmin kai kuitenkaan suomalainen tai pohjoismaalainne kaipaa orkesterin säestystä tai edes paljon keskusteluakaan ruokaillessaan.
"Maten tystar munnen" sanoo ruotsalainen, ruoka hiljentää suun. Mutta kyllä minä olen syönyt monesti ravintoloissa, joissa onmusiikkia taustalla, enkä ole kokenut sitä häiritseväksi.
- Anonyymi
Niin. Taisi olla West Palm Beach vuonna -98 kun taas menimme sunnutai lounaalle lähiravintolaan, kaikki sen alueen asukkaat tuntuivat olevan saaman aikaan nälissään ja paikka oli täynnä, mutta tuttavuuteen perustuen saimme tilaa 9 hengen joukolle.
Tarjolla oli amerikkalaiseen tapaan ruokaa noutopöydässä, herkkuja kaikkien makuun, aikuisilla ja lapsille.
Kaikki asiakkaat hienosti pukeutuneet, jopa pieni paikallinen herrasmiespoika syöttötuolissaan, tumma takki ja valkoinen paita rusetteineen. Se oli niin kaunista, että en koskaan unohda sitä sunnuntaita ja lounastamme.
Laadukasta ruokaa ja niin makeita kakkuja ja leivonnaisia jälkiruokana, että osa meistä voi pahoin kun naapurissa asuvan Brasialaisperheen kanssa siirryimme parkkipaikalle ja autoihimme.
Naapurin lapsilla oli maanantaina hauskaa, kun palasivat meille nauramaan. Olivat vahingon iloisia, kun yksi meistä kulki autolle oksennuspussin kanssa.
En edes muista mitä kaikkea söin, paitsi ihan raakaa sipulia ja mätiä.
Näen yhä ne kauniisti juhla asuihin pukeutuneet lounasruokailijat ja sen pienen Herran.
Ps. Tietenkin mekin olimme pukeutuneet kuten tapoihin siellä kuuluu. Ravintolaan ei menty vähän ja väärin pukeutuneina.- Anonyymi
Lopulta syömänne mäti alkoi käydä ja paisui ja nousi päähän ja purkautui ensin nenästä ja lopulta pie reskelitte sen pitkin Brasilian ja Palm Beachin katuja kamelien ihmetellessä mölinäänne
Muistan, se kerrottiin täällä Iisalmen sanomissa valokuvin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopulta syömänne mäti alkoi käydä ja paisui ja nousi päähän ja purkautui ensin nenästä ja lopulta pie reskelitte sen pitkin Brasilian ja Palm Beachin katuja kamelien ihmetellessä mölinäänne
Muistan, se kerrottiin täällä Iisalmen sanomissa valokuvinPalm Beachissa ruokaillut ei ole koskaan edes ajatellut Brasiliaa, sen on jonkun muun heiniä.
Ei tee mieli niille vainioille. Toisaalta aika rumaa kirjoittaa ruokaketjuun joku pilkkaamis mielikuva.
Mitä sinä olet syönyt sellaista josta noin huono olotila tuli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palm Beachissa ruokaillut ei ole koskaan edes ajatellut Brasiliaa, sen on jonkun muun heiniä.
Ei tee mieli niille vainioille. Toisaalta aika rumaa kirjoittaa ruokaketjuun joku pilkkaamis mielikuva.
Mitä sinä olet syönyt sellaista josta noin huono olotila tuli.älä kuule ala sotkea minun ruokailuani kun kyse on mädästä päässäsi
- Anonyymi
Ei mikään ruokapaikka mutta on jäänyt mieleen.
Olimme vaimoni kanssa kyläilemässä Unkarissa ketskemetissä pappi Istvanin järjestämän painija Dankan luona. Olimme muutaman vuorokauden.
Unkarissa väittivät vain miesten osaavan valmistaa kunnollisen kalakeiton.
Dankan liedellä oli iso kattila porisemassa ja isäntä näytti tekemistään.
Kattilassa, liemen yläpuolella mollotti suuri kalan pää. Kita puoliksi auki ja silmät mollollaan. Pyysin myös vaimoa katsomaan mutta hän ei oikein ihastunut tekeleeseen.
Minusta keitto oli aivan hyvää.
Toista laitaa edustaa Bledin hotellin aamiainen. Tietenkin itse kaadettavaa kuohkaria.
Noutopöydässä mm. ilmakuivatun kinkun ohuita siivuja. Leivonnaiset ehdottoman tuoreita ja minulle ensimmäinen, ja tähän mennessä viimeinen kokemus, että tarjolla oli myös hunajakennoja. Siis ei lingottua vaan kukin vuoli lastalla itselleen haluamansa määrän suoraan kennosta.
Majoitus oli erinomainen. Tilavan kulmasviitin oleilutilan kaksi seinää ruutulasia lattiasta kattoon. Näköala Bedin järvelle.
Ainoa tahra erinomaisuudessa oli hotskun aulan seinällä roikkuva suuri Trumpin kuva. - Anonyymi
Savonlinnan torin laidassa kelluvalla ruokapaikalla muikkuannos oli niin hemmetin hyvää, että tilattiin vielä annos jälkiruuaksikin. Nam.
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Tuon edellisen allekirjoitan minäkin. Paremmat muikut kuin hotellin terassilla,
"Hotellin terassilla" en tullutkaan käyneeksi, mutta matkalla Olavinlinnaan päin on varmaan vieläkin ravintola, jonka sienirisottoon ihastuin myös ikihyviksi.
- Anonyymi
Yöllä nakkikioskilla ja turpiin tuli.
Matkoilla osa elämystä on aina paikallinen ruoka, eikä sen tarvitse olla mitään gourmet-ravintolan tasoista ollakseen herkullista ja muistoihin jäävää. Ensimmäiseltä Keski-Euroopan automatkalta muistan teiden varsilla myytävät parsat, joita VW-pikkubussilla matkaten keitimme trangialla sekä grillien "ein halbes Hänchen" eli kuumat grillatut broilerinpuolikkaat sekä leipomoiden rapeat, sisältä kuohkeat Brötchenit eli sämpylät .Baijerin Alpit ja erinomaista olutta, voi mitä juhlaa!
Herkullisia, ikimuistoisia kala-aterioita liittyy lukemattomiin juhliin ja retkiin. Laadukkaita paistettuja muikkuja saa myös Puumalan venerannassa, mutta voiton veivät kyllä isäni suoraan nuottamiehiltä hakemat muikut juuri savustettuina. Purjehdusretkiemme alkuaikoina ruokapuoli oli säilytyksen takia melko vaatimatonta, siksipä kalastajien satamissaan myymät vielä lämpimät savukampelat olivat ihana herkku. He myivät yleensä uusia perunoitakin ja tomaatteja , hyvällä onnella löytyi myös pieni kauppa ja paikallista leipää. Upeat saaristomaisemat ja hapekkaassa meri-ilmassa tullut kova nälkä saivat ateriat maistumaan taivaalliselta.- Anonyymi
ein halbes HäHnchen
nimi Baijerissa ja paikallisesti muutenkin das Hendl
Nimi on äärimmäisen poliittinen. SEV yritti kehittää lihaisaa kanarotua
jolle annettiin nimi der Broiler (käyetty itä-Saksassa) mutta se epäonnistui
jonkinlainen saatiin aikaan lähinnä länsifirmojen avulla mutta SEV-alueella
kerrottiin että der Broiler tulee Bulgariasta jne
- Anonyymi
Joku sanoi, että ilmaisia aterioita ei ole.
- Anonyymi
Nykyään saa maksaa ravintolan ruoista itsensä kipeäksi, eikä siellä mitään lankkupihvejä yleensä edes tarjoilla.
- Anonyymi
Nykyään saa maksaa palveluista itsensä kipeäksi, eikä siellä mitään muuta kuin tietä lankulle ja mereen yleensä edes tarjoilla. Sosdemeverotetussa maassa ei ole palveluja kohtuuhintaan.
Kaikki tekevät itse. Syövät jotain kääpää nurkassa jne Poraavat reikiä kattoon valojavarten
Matuile ei ole työpaikkoja palvelualoilla eikä misään, ei kukaan osta palveluja
- Anonyymi
Nelostien, eli valtatie 4 varrella on useita hyviä ruokapaikkoja, edullisiakin.
Nyt ovat monet hyvät huoltoasemien koko vuorokauden auki olevat ruokapaikat lopettaneet lämpimien ruokien tarjoilun ilta aikaan.
Kun rekkakuski on ajamassa vaikka Helsingistä Utsjoelle, tai Kolariin ja Norjaan, tai Norjasta kalakuorman kanssa kohti etelää, hänen on pidettävä melko monta taukoa.
Nyt huoltoasemat joista ennen sai illallakin vaikka porsaankyljyksen, ei myy kuin jotain pitsaa ja pientä purtavaa.
Ohi ajaessani olen huomannut, että ne huoltoasemat joissa ennen oli hyvä ruoka ja sai iltapalaakin, ovat autioita parkkipaikkoja, pojat ajavat sinne missä saa ruokaa, mutta montako niitä vielä on, laskenpas kun seuraavan kerran ajelen 21 ja 4 alas tai ylös.
Siellä on kai välillä vielä jossain eurooppa 8 tietä.
Itsekin yllätyin, ennen niin mahtavan hyvä kermainen lohikeitto on saatavana vain lounasaikana, tilattuna. Ajoin melkoisen matkan kohti pohjoista että sain illalla muuta kuin lounaan muistoja.
Rekkakuskin ruoka on pikaruokaa, mikrossa saa lämmitettyä, mutta tarvii se jätkäkin kunnon lihapullat tai possunkyljyksen kun tie on koti ja elämä siellä.- Anonyymi
eikö myös huoltoasemilla kaikki muu palvelu ole hävinnyt
ruuat tietty mutta myös korjaamot tms - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eikö myös huoltoasemilla kaikki muu palvelu ole hävinnyt
ruuat tietty mutta myös korjaamot tmsJos tarvitset jakoavaimen, osta se rautakaupasta,
Huoltoasemalla myydään polttoainetta, tankataan autoja sähköllä ja pestään tuulilaseja ämpärissä olevalla pesimellä.
Saa sieltä maitoa ja kukkia elintarvikeliikekin on, mutta jos menee joku hihna tai lamppu autosta, ei oo...
Talvella ei eräällä ison merkin huoltoasemalla ollut jääskraappaa!
Kokkien palkat ovat korkeat, ja ilta ja yö lisien kassa ja ei kannata pitää ruokaa tarjolla kuin päivällä.
Tähän on menty.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tarvitset jakoavaimen, osta se rautakaupasta,

Tähän on menty..menty tarkoittaa sitä, että palveluja ei osta kukaan, kun sosdem on nostanut
työn hinnan ja sivukulut sellaiseksi että kaikki tehdään itse
jakoavain ja jopa kiintoavain monilla ja ilman muuta sähköporakoneakulla
ja ruoat tehdään itse mistään ei ostata palvelua
sitten tuodaan kouluttamatonta matua maahan sosdemjohtoisesti kehitysmaista
ja toivottaisiin että ne alkaisivat pitää pizzeriaa ja vaatehuoltamoa
joita kukaan eikäytä kun palvelujen hinnat ovat taivaissa sosdemveroniminnän
ja rajoitusten ja ylityökorvausten yms. takia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tarvitset jakoavaimen, osta se rautakaupasta,
Huoltoasemalla myydään polttoainetta, tankataan autoja sähköllä ja pestään tuulilaseja ämpärissä olevalla pesimellä.
Saa sieltä maitoa ja kukkia elintarvikeliikekin on, mutta jos menee joku hihna tai lamppu autosta, ei oo...
Talvella ei eräällä ison merkin huoltoasemalla ollut jääskraappaa!
Kokkien palkat ovat korkeat, ja ilta ja yö lisien kassa ja ei kannata pitää ruokaa tarjolla kuin päivällä.
Tähän on menty.."Jos tarvitset jakoavaimen osta se rautakaupasta".
Nykyään ostetaan kihlatkin rautakaupasta, riippulukko ja kaiverretaan nimet siihen ja käydään jonkin sillan kaiteeseen se kiinnittämässä!
- Anonyymi
Juutalainen kosher on aika erikoista pöperöä. Ihan hyvää. Syönyt useasti, kun aikoinaan tunsin juutalaisia enemmänkin.
- Anonyymi
Erään parhaimmista lohikeitoista olen syönyt eräällä Koillismaan aakkos-huoltamolla.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1482503
- 1801738
- 921598
- 691573
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k61005- 80958
- 68881
- 61856
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes188834- 61818