Tietoa opettajille
Oppilaasi tai oppilaan vanhemmat kertovat sinulle kiusaamisesta. Mitä teet?
RAUHOITU!
Kiusaamista on joka koulussa, tärkeää on, että otat heti selvää mitä on tapahtunut. Seuraavana esitellään Kiusattujen Tuki ry:n teoria kiusaamisesta, eli miksi kiusaamisesta tulee joukkoväkivaltaa ja miksi uhri alistetaan ja eristetään:
Kuva 1
2 päivää:
Joko heti tai viimeistään kahdessa päivässä pääkiusaaja eli primus motor saa pari-kolme apuria. Mitä julmempaa tai häpäisevämpää kiusaaminen on, sitä nopeammin apurit tulevat mukaan. Primus motor on kaikissa kiusaamistapauksissa.
Kuva 2
2 viikkoa:
Kahdessa viikossa koko muu luokka pelkää, että kiusaaminen voi tarttua. Siksi kiusattu jää yksin. Jopa paras ystäväkin saattaa jättää, tai hän on kaveria vain kotipihalla ja ehkä koulumatkoilla. Uhri eristetään. Hänen kanssaan ei uskalleta olla.
Kuva 3
2 kuukautta:
Kahdessa kuukaudessa kiusaaminen laajenee laajamittaiseksi joukkoväkivallaksi. Pelkääjät ostavat oman turvallisuutensa osallistumalla kiusaamiseen. Muurit uhrin ympärillä lisääntyvät. Uhrin eristäminen on muureista ensimmäinen. Seuraavaksi hän eristäytyy itse. Kolmanneksi ympäristö alkaa suhtautua häneen alentavasti.
Tässä vaiheessa uhri saattaa saada joidenkin mielestä käsittämättömän voimakkaita raivokohtauksia. Ei ymmärretä, että jatkuvasti kiusatun tuska on joka iskusta hieman syvempi kuin edellisellä kerralla, lopulta sietämätön. Sivullisesta kiusaamisen muodot saattavat vaikuttaa vähäpätöisiltä, jos hän ei ymmärrä jatkuvan kiusaamisen vaikutuksia. Ensin tulee eristämisen muuri, sitten hän itsekin eristäytyy, ja lopuksi hänestä puhutaan niin paljon väheksyen ja halveksien, että aikuisetkin suhtautuvat häneen alentavasti.
Useimmiten kouluväkivallasta kärsivän lapsen ainoa ja riittävä terapia on oikeudenmukainen kohtelu.

Vastaukset 2
Vanhimmat
niin tuo on täysin totta...ja voishan tuon luokitella jo rikokseksi
Itse olin kiusattu koulussa.. Nyt harkitsin opettajaksi alkamista ihan vain siksi että voisin tehdä jonkun pienen maailmasta paremman paikan.
Erittäin hyvää tekstiä.. Asiassa loppuun asti!