Hyvä elokuva

Tänään tulee Eveolla uusintana Close, kertoo kahdesta 13v pojasta joita kiusataan koulussa nimittelemällä homoiksi. Toinen alkaa siksi pitää etäisyyttä, eikä toinen kestä hylkäämistä. Kannattaa katsoa, ensiesitys ollut kai Suomessa Rakkautta ja anerkiaa festareilla.

Söpöt pojat ja näyttelevät todella uskottavasti, tippa tuli silmään.
10755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
  • Ohjaaja oli nähnyt toisen pääosan esittäjän junassa kavereidensa kanssa, oli kysynyt haluaako näyttelemään, suostui heti. Veikkaan että se onkin homo, toisella taitaa olla tyttökaveri, vaikka elokuvassa oli enemmän päinvastoin.

    Äänestä

Heteroilla ottaa homot tunnon päälle kun eivät uskalla itse kokeilla. Natsisaksa ja homot dokumentissa silloin 17v poika kertoi miten natsit tappoi hänen 18v kumppanin. Riisuivat alasti, peltisanko päähän ja sitten laskivat rakkilauman raatelemaan alavartalon ja lopuksi söivät, 17v poika joutui katsomaan.

Pitivät homot erillään muista vangeista ettei tauti tarttuisi, halusiko ne sitten juutalaiset ja muut vangit lisääntyisi homostelun sijaan. Saivat kuitenkin raiskata toisiaan vapaasti.

Mustalaisillakin kummallisia perversioita toisten peräsuolesta, tunkevat sinne mitä tahansa harjanvarresta lähtien. Yksi nuoren miehen kidutusmurhaaja taas tuomiolla, aikaisemmin kidutti samalla tavalla vanhusta.

Äänestä

Tänään taas klo 22.00 Eveolla.

Varmaan aika moni hylkää kaverinsa jos kiusataan kun epäillään homoiksi ja miksi kenenkään sivullisen pitäisi edes tietää onko hetero, homo tai bi, eikä tarvitse itsekään karsinoida itseään mihinkään. Nuorena kannattaa kokeilla mikä itsestä tuntuu parhaalta.

Äänestä
  • Tuohon aikaan tulee Peltirumpu, Close huomisen puolella 1.00. Hieman erikoinen lähetysajankohta K12-elokuvalle, mutta hienoa toki että ylipäätään lähetetään. Itseltäni tosin jää näkemättä kun en tuohon aikaa näin arkena viitsi valvoa eikä tuon ohjelman takia viitsi tallentavaa digiboksia lähteä hankkimaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tuohon aikaan tulee Peltirumpu, Close huomisen puolella 1.00. Hieman erikoinen lähetysajankohta K12-elokuvalle, mutta hienoa toki että ylipäätään lähetetään. Itseltäni tosin jää näkemättä kun en tuohon aikaa näin arkena viitsi valvoa eikä tuon ohjelman takia viitsi tallentavaa digiboksia lähteä hankkimaan.

    Jaa, tämä onkin pikauusinta ilmeisesti. Tämä Suomi24:n UUSI-merkintä pääsee aina välistä yllättämään, kun kommentoimani viesti olikin jo eilen illalla muutamaa tuntia aiemmin julkaistu. Noh, läytävätpä sitten mattimyöhäisetkin ohjelman. :D

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tuohon aikaan tulee Peltirumpu, Close huomisen puolella 1.00. Hieman erikoinen lähetysajankohta K12-elokuvalle, mutta hienoa toki että ylipäätään lähetetään. Itseltäni tosin jää näkemättä kun en tuohon aikaa näin arkena viitsi valvoa eikä tuon ohjelman takia viitsi tallentavaa digiboksia lähteä hankkimaan.

    Tullut nyt vähälle aikaa monta kertaa uusintana. Ihmettelen ikärajaa, nuoret näkee paljon raaempaa sisältöä jatkuvasti elokuvissa. Minusta se on enemmänkin kaunis elokuva, vaikkakin loppuu surullisesti.

    Äänestä

Hyvä elokuva on sellainen, että siinä mennään vaikeuksien kautta voittoon. Täytyisi olla opetus, jossa hyvä voittaa pahan.

Äänestä
  • Ihastumiset ja rakastumiset on vähän eri asia kuin hyvä ja paha ja nuorilla voi seksuaalinen kiinnostuskin samaa sukupuolta kohtaan olla tilapäistä. Ystävyyttä pitäisi arvostaa aina, mutta sekin on ymmärrettävää jos toisten kiusaaminen vaikuttaa.

    On tullut ala-asteella itsekin hiukan kiusattua, mutta olen ollut myös kiusatun kaverina. Aikuisena en ole lähtenyt mukaan mihinkään kiusaamiseen, mutta en jaksa ystävystyäkään ellen ole itse kiinnostunut ja laitan helposti välit poikki jos toinen on hankala.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tänään tulee Eveolla uusintana Close, kertoo kahdesta 13v pojasta joita kiusataan koulussa nimittelemällä homoiksi. Toinen alkaa siksi pitää etäisyyttä, eikä toinen kestä hylkäämistä. Kannattaa katsoa, ensiesitys ollut kai Suomessa Rakkautta ja anerkiaa festareilla.

Söpöt pojat ja näyttelevät todella uskottavasti, tippa tuli silmään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu