Selviytyminen

Telkkarista tulee paraikaa Thaimaan tsunamista tositapahtumiin perustuva elokuva perheen selviämisestä. Erittäin katsottava leffa antaa hyvän kuvan siitä tuhon määrästä.
6187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Leffat on leffoja, mutta kaiketi tilanne oli Phuketissa yksi maailman historian pahimmista onnettomuuksista, jota Thaimaan valtio ei ihan täysin tyrinyt.

Äänestä
  • Mitäs se Thaimaan valtio on sitten tyrinyt? Sinun terveydenhuoltosi vai jotakin muuta vielä?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mitäs se Thaimaan valtio on sitten tyrinyt? Sinun terveydenhuoltosi vai jotakin muuta vielä?

    Ei kävelyttänyt portaissa kuin yhden kerrosvälin, kun Posso olisi kyennyt kolmeen?

    Äänestä

Historian suurin tsunami on ollut Amerikassa 9.7.1958. Tuolloin maanjäristys ravisteli Alaskan kaakkoista rannikkoa. Maanjäristys sai vuorelta aikaan valtavan kivivyöryn noin 900 metrin korkeudelta.
Kivivyöry putosi mereen ja aiheutti Lituya Bayn lahdessa valtavan tsunamiaallon, joka pyyhki kaiken puuston ja muun kasvillisuuden vuoren reunamilta jopa 524 metrin korkeudelta. Lahdessa oli kolme kalastusvenetta. Yksi vene ja kaksi siinä ollutta henkilöä katosi.

Äänestä

Onkos Pasanen laittanut Senssun kattilaan kannen, kun joutuu yksin aukomaan päätään?

Äänestä
  • Kattila kilahti. Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Telkkarista tulee paraikaa Thaimaan tsunamista tositapahtumiin perustuva elokuva perheen selviämisestä. Erittäin katsottava leffa antaa hyvän kuvan siitä tuhon määrästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu