viime yö kuin tukki ja sitä edeltävät päivät hereillä

Anonyymi-ap

idea, että kaikkeus nukuttaa tai valvottaa
niin vielä kaksi, kolme ja neljä päivää sitten oli outo ilmapiiri
ei vain öisin ja myös päivisin
raskas olo, keho kuormittunut
mutta kaikki lähti kerrallaan pois sunnuntai-maanantaina
ja samassa tuli hyvin syvä uni, josta vaikea herätä
kasvot kuin turvoksissa
ja edeltävinä päivinä yöt menevät valvotessa ja päivät väsyneenä

perjantaina sen sijaan aika paha tapahtuma
päässä aika vaikeita, sietämättömiä tiloja

kenen syy? luonnon!
yhdessä hetkessä paha sää vaihtuu hyväksi


eräässä uutisessa kerrotaan, että sääherkät ihmiset ovat jollakin tavoin sairaita itse: psyykkiset vaivat, heikko fyysinen kunto, lapset, vanhukset...muut


jos stressaavat ihmiset jaksaisivat uskoa huomiseen, että huomenna on uusi päivä niin ei tarvitse seota säästä

ongelma vain se rytmi jälleen, että vuoristorata väsyttää loppujen lopuksi

en tiedä yhtään kuinka ankarissa työssä käyvät selviävät juuri vaikeista päivistä kun työttömänäkin on vaikea ajoittaa pysyä pystyssä saatikka saada jotakin aikaiseksi

mutta ehkä kuka käy työssä, niin heidän rakenteensa on erilainen, että ei voi verrata ja piste
lisäksi jokaiselle omat työtehtävänsä, ei niitäkään verrata


joskus järki väsyy seuraamaan aikaa, säätä, planeettoja ja antaa mennä, unohtaa, jolloin siirtyy kokemuksen tasolle, että ei tiedä, mutta tuntee

silloin sää menee nahoille ja reaktio on luomua koska tiedossa osaa pitää itseään ulkopuolisena kaikista tapahtumista ja epätietoisena taas sekaantuu helposti

0

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

        Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
        Maailman menoa
        128
        4639
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        29
        3377
      3. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        20
        3315
      4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

        Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
        Maailman menoa
        47
        2979
      5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        51
        2965
      6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        122
        2839
      7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        18
        2590
      8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        113
        2315
      9. Vornanen ja oulainen

        Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
        Oulainen
        9
        2199
      10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2135
      Aihe