Pirkka tuotteeT ei myy eikä muukkaan TUOTTEET K-KAUPOISSA SYYNÄ HINTA

Anonyymi-ap

Suurin myynninpudotus tammikuussa
Talouselämän mukaan leikkeleiden myynti K-ryhmän kaupoissa on vähentynyt kahdeksan prosenttia vuoden takaisista luvuista. Hedelmien ja vihannesten myynti on vastaavasti kasvanut saman verran kuin leikkeleiden myynti on pienentynyt.

Asiantuntija Maijaliisa Erkkola kertoo Talouselämälle, ettei ole vielä vakuuttunut sitä, että muutos jäisi pysyväksi. Leikkeleiden myynninpudotus oli suurimmillaan tammikuussa. Muutosta uskaltaa pitää pysyvänä, jos se jatkuu vielä syksyn.

Talouselämän mukaan leikkeleiden käytön vähentäminen on näkynyt alkuvuodesta muun muassa Snellmannin, Atrian ja HK Foodsin luvuissa.

Lisäksi muutokset näkyvät nopeasti kaupan hyllyillä. Erkkola kommentoi, että myös kaupat voisivat kantaa yhä enemmän vastuuta suomalaisten ravitsemuksesta ja auttaisivat kuluttajia tekemään terveyttä edistäviä valintoja.

13

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Leike pakkaukset pienenee ja silti hinta nousee .

      • Anonyymi

        kyllä niissä pakkaus koossa huijataa grillimakkaratkin pieniä ja hinta vaan nousee kusetusta


      • Anonyymi

        ja sitä kun syö ei kikkeli nouse enää


    • Anonyymi

      EI OO VARRAA OSTAA LYÖDÄÄN VAAN DILDOO KÄTEEN KÖYHILLE K-KAUPOISSA.

      JA SAATNAN TYHYMÄ MAINOS JATKUVASTI PYÖRII 2 HAMPPI NARKKARIA IMEE IRSTAASTI JÄÄTLÖPUIKKOA , PERVOA ANALISMIA PUUTTINISMIA SOSIALISMIA..SDP..MISMIÄ


      2 NARKKARIA K-KAUPAN MAINOKSESSA ONKO K-KAUPPA NYT HUUME MYYNNI JA NISTIEN KAUPPA TÄH..

      MILJOONIA MAKSANUT MAINOS JA KULUTTAJAT SEN MAKSAA 80 PROSENTTIA KALLIIMMAT HINNAT JUHANNUS OSTOKSET KANNATTAA OSTAA MUUALTA YMS.

    • Anonyymi

      NÄIN ON

    • Anonyymi

      ON TODELLAKIN TYPERÄ MAINOS JA KASSALLA SIINÄ KAUPPIA JOKA NÄYTTÄÄ IHA DILLE DONDG PEDARILTA

    • Anonyymi

      se mon sitä kaulasen psykedeeli huume hommia tuotteet hinnoitellaan psykedeelipäissään sit pelätään mennä jopa paskalle lehessä viellä ilmoitetaan siitä

    • Anonyymi

      sitä se on kun syö k-kaupan tuotteita pirkkaa pukkaa ulos.

      Sampo Kaulanen avautui kakkahäpeästä – Seuraajat älähtivät heti
      Sampo Kaulanen kertoo saaneensa ikäviä kommentteja pelostaan

    • Anonyymi

      ddd

    • Anonyymi

      ddd

    • Anonyymi

      Suomalaisia valistettiin runsaasti elintarvikkeiden käytöstä. Listattiin minkä verran esimerkiksi leikkeleitä voi syödä ja siksi niiden kulutus on vähentynyt. Samoin lihan kulutusta haluttiin vähentää ja kasviksien osuutta ruokavaliossa haluttiin lisättävän jopa 800 g päivässä. Hyvä niin.

      Nyt uutisoidaan lihapulasta, mutta syynä siihen on keskusliikkeiden ahneus, viljelijälle ja karjankasvattajille ei haluta maksaa kunnon hintaa vaikka kaupat tekivät hurjia voittoja. Totta sekin, että pakkauskoot on pienentyneet ja hinta sama tai noussut. Ennen 400 g painanut tuote on nyt 350 g. Peruselintarvikkeet pitää saada kohtuuhintaan, mutta karkkien, limsojen, sipsien, keksien ja tupakan sekä oluiden hinnan voisi vaikka tuplata, kun ihminen ei oikeasti niitä tarvitse, kun ovat haitallisia elimistölle.

      Ei perusruoka meitä konkurssiin vie, hyvää kotiruokaa niin sillä pärjää. Laitan kerralla useammaksi kerraksi, pakkaan kerta-annoksin ja pakastan. Marjoja ja kasviksia syön lisänä. Karkkeja sekä limsoja tai mehuja en käytä, koen ne turhiksi.

      En ole minkään kaupan vakiasiakas enkä juokse tarjousten perässä ja rohkenen sanoa, että kaupoissa on hyvät valikoimat ja kohtuuhinnat, kun eihän ihminen arjessa syö joka päivä sitä kalleinta gurmeeta.

    • Anonyymi
      UUSI

      sss

    • Anonyymi
      UUSI

      Lidlissä en käy enää, syynä tuo vain äpillä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      33
      2193
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      118
      1866
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1591
    4. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1207
    5. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      1202
    6. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      1036
    7. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      1033
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      64
      1004
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      927
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      28
      900
    Aihe