Kertokaa miten saan huonon tavan koiraltani pois! lenkillä ollessa isokokoinen urokseni rähisee toisille uroksille! ja se alkaa rasittamaan! ei tottele yhtään kun näkee uroksen tai vaikka toisen koiran! en leikkauta urostani! mutta neuvoja tapojen karsimiseen tarvitsen!
RÄHISIJÄ!
moony
3589
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
www. koiraneuvola.fi sivuilta ja laita hakusanaksi rähjääminen lenkillä tms. ja toinen haku johtajuus-sanalla. Molemmista voi olla apua sinulle ja koirallesi. Itselläni on ollut samaa ongelmaa, mutta pikkuhiljaa on lieventynyt. Siedätyshoitoa olen käyttänyt. Eli pikkuhiljaa olemme lähempää ja lähempää ohittaneet koiria. Alkuun riitti toisen koiran kajastus kaukaisuudessa hermostuttamaan koirani, nyt päästään ohi jo tien toista puolta. Jos vastapuoli pysyy hiljaa, on omanikin hiljaa, mutta lievästi vielä riuhtoo kohti. Toinen, kun aloittaa rähinän, niin varmasti omani vielä vastaa siihen.
Yksi apu oli myös koirakavereiden tapaaminen. Tässä tapauksessa urokseni tapasi kaksi kilttiä narttukoiraa pihapiirissä vapaana, eikä tullut mitään ongelmia. Se tai ne tapaamiset ovat antaneet itseluottamusta niin koiralle kuin minullekin.
Välimatkan pitäminen on hyvä keino alussa. Silloin voi kuljettaa koiraa löysällä hihnalla ja jutella mukavia samalla ja tarvittaessa käskeä Ei- käskyllä olemaan ajattelemasta rumia vastaantulevasta koirasta. Jos joutuu hihnaa kiristämään ja pakko-ohitukseen, kannattaa lisätä vauhtia ja mennä sukkelaan ohi. Toinen vaihtoehto on pysäyttää koira, käskeä paikalleen, pitää tiukkana hihnan ja antaa toisten mennä ohi. Viime mainittu ei ole hyvä vaihtoehto, mutta joskus ainoa toimiva.
kiitti vinkistä mutta mun ongelma ei oo noin paha! tulee KAIKKIEN narttujen ja pienikokoisempien urosten kanssa toimeen!! mutta samankokoiset ja ikäiset urokset on ongelma! koska asumme helsingissä niin käymme koirapuistoissa ynm.. sosiaalista. on muuten tosi kiltti ja tottelevainen toi on ainut ongelma!
Ihan normaalii käytöstä toi toisille uroksille rähjääminen on, ei syytä huoleen. Se ei oo mikään vika. ja nähtii kerran koirapuistossa yks Pansku/Bansku niminen sekotus joka teki samoin. sil kyl oli kuono panta.