Minä,Lumi, sain joukko panon ja menetin neitsyyden tulli virkailijoiden käskystä 13 vuotiaana

Anonyymi-ap

On mun pitkä aikainen fantasia ja tosissaan oon Lumi ja 18-vuotta.

Minut talutettiin takahuoneeseen, koska minun laukusta oli löytynyt huumeita. Vartijat eivät uskoneet selityksiäni etten oikeasti tietäisi huumeista mitään ( joka oli totta) ja jouduin tilanteeseen mihin en olisi halunnut.

Nimeni on Lumi ja olin siis tuolloin yksin matkalla Espanjasta kotiin. Olin 13-vuotias blondi tyttö ja vanhempani sopivat, että voisin lähteä kilpailu matkalle Espaniaan, harrastan siis kilpavoimistelua, ilman vanhempiani. Olin vanhempieni kanssa sopinut että paluulennon jälkeen menisin itsekseni junalla keskustaan kauppakeskukseen ja että vanhemmat tulisi hakemaan 6 tuntian myöhemmin.

Takahuoneessa minulle kerrottiin, että minulla olisi kolme vaihtoehtoa 1. Vanhemmat maksaa sakon 2. Minut siirrettäisiin poliisiasemalle ja kolmas vaihtoehdot.

En tykännyt vaihtoehdoista 1 ja 2 joten päätin valita kolmannen vaihtoehdon.
Kolmas vaihtoehto oli simppeli, minun piti antaa kehoni viiden virkailijan käyttöön, kahden valkoisen nuoren miehen ja kolmen mustan miehen. Aluksi olin kauhuissani mutta lopulta päätin suostua. Käytin tällöin pillereitä joten kaikki oli hyvin.

Aluksi minut pyydettiin riisuutumaan alasti, mutta pitämään kengät kuitenkin jalassa. Tuolloin olin 150cm ja painoin noin 38kg, minulla oli pieni seksikäs perse ja ikäisekseni yllättävän iso persereikä. Tissini olivat kokoa 65AA-70AA, ja pilluni netseellinen ja karvaton.

Valkoinen mies tuli eteeni ja avasi housujeni vetskaria ja otti kyrvän ulos. Hän tunki sen suuhuni yhdellä työnnöllä. Hän työnteli hetken aikaa kunne s otti sen pois. Kului hetki ja hän otti kalun varresta kiinni molemmilla käsillään ja upotti sen kokonaan suuhuni ja huuleni venyivät paksun elimen venyttäessä suutani uudestaan. Tällä kertaa ei kestänyt kauaa et hän laukesi suuhuni. Nielin kaiken.

Nyt minulle kerrottiin että olisi enään 4 jäljellä ja seuraavaksi luokseni tuli toinen nuori valkoinen mies joka tekiminulle saman kuin edellyttävä mies, mutta ei lauennut suuhuni.

Sitten hän asetti minut maahan selälleen. Mies laskeutui päälleni ja levitti jalkojani, tarttui kulliin ja ohjasi sen sisääni. Terska upposi häpyhuulieni väliin. Se sattui ja minä kiljuin mutta miestä ei kiinnostanut vaan hän alkoi nussimaan rajusti. Kesti 2-3minuuttia ja hän laukesi pilluuni vetäytyi ja kiitteli minua. Sitten hän tunki kyrpänsä suuhuni ja minä nuolinsen puhtaaksi samalla kun nuorempi musta mies nuoli pimppiäni. Sitten tuli 2minuutin tauko, jonka jälkeen minut käskettiin polvilleni imemään kahta mustaa kyrpää, 18 ja 21cm. Kolmas joka katsoi sivusta oli 15cm

Siinä tovin inettyäni he nostivat minuut ilmaan ja toinen halasi minua ja tunki kyrpänsä pilluuni. Se sattui, mutta onneksi aijemman miehen sperma toimi hyvin liukasteena ja hetken kiljumisen jälkeen aloin nauttia kylvöstä pillussani. Sitten mies alkoi eläimellisestä naimaan minua. Samalla viimeinen mies oli tullut luokseni kiivennyt tuolille ja pyytänyt laittamaan kyrvpänsä suuhu. No niin minä laitoin ja imin hetken kunnes lopetin. Myös naiminen pysähtyi.

Toinen mustista miehistä oli tullut taakseni ja tunki kyrpänsä perseeseeni. Se sattui helvetisti ja anelin häntä lopettamaan mutta turha toivo. Hetken kuluttua se oli puoliksi sisällä perseessäni ja jäi paikoilleen.
Noin 2 min myöhemmin peseeni oli rentoutunut tarpeeksi, että hän pystyi aloittamaan naimisen.

Pilluni ja perseeni sai kunnon mainita taukojen kera noin 23 minuutia, kunnes kolmas musta mies tuli luokseni ja tunki kyrpänsä suuhuni noin minuutin päästä miehet alkoivat murahtelemaan ja kiihdyttivät tahtia, kunnes pyörryin.

Seuraava muistikuvani on kun tulin tajuihini miesten edelleen ollessa sisälläni. Tajusin että suuni oli täynnä spermaa ja myös pilluni oli aivan täynnä spermaa, peseestä puhumattakaan. Oli hyväksikäytetty ja oksettava vähän iljettävä olo. Seuraavaksi oltiin paikoillaan kunnes he aloittivat uusinta kierroksen joita tuli yhteensä kolme. Oli kulunut 1 tunti ja 49 minuuttia siiitä kun minut pyydettiin takahuoneeseen ja nyt he lopettivat panemisen.

Yksi mustista miehistä ohjasi minut suihkuun ja pesi minut huolella. Tämän jälkeen hän kuivasi ja puki minut kunnolla. Sitten minut päästettiin menemään ja lähdin juna-asemaa kohti. Tämä tapahtuma muutti minut pysyvästi.

21

3062

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voisimme mielellämme auttaa T: 4 mustaa iso kyrpästä 35-46 vuotiasta miestä Kotkasta

      • Anonyymi

        Miten mustat miehet kotkasta saa yhteyden?


      • Anonyymi

        Kiitos tämän eilis illasta ja että tulitte toteuttamaan fantasiani. Oli mahtavaa otetaan joskus uusiksi T:Lumi


    • Anonyymi

      Laukesin tätä lukiessa ihana tarina toivottavasti saat fantasiasi toteutettua. T:20-vuotias tyttö

      • Anonyymi

        Anna sun sähköposti nii koitettaan samaa


    • Anonyymi

      Mäkin haluun epäää T: 13-vuotias Lilja, blondi tyttö Kirkkonummelta, joka harrastaa kilpavoimistelua.

      • Anonyymi

        Kyllä sulle kullia löytyy kunhan sinä ensin tuot lastin läpi tullin niin saat mun kullin😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sulle kullia löytyy kunhan sinä ensin tuot lastin läpi tullin niin saat mun kullin😂

        Jos annat osoteen niin voisin tulla käymään. Saisit kunnolla pillua


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos annat osoteen niin voisin tulla käymään. Saisit kunnolla pillua

        Anna osoite täältä neitsyt lilja jo odottaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna osoite täältä neitsyt lilja jo odottaa

        Missä päin lilja olet?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä päin lilja olet?

        Kirkkonummella


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkkonummella

        No mä ainakin oisin valmis tulee viemään neitsyyden, jos kukaan muu ei ole kiinnostunut


      • Anonyymi

        Kiitos tavataan siellä T:Lilja 13-v


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos tavataan siellä T:Lilja 13-v

        Kiitos, on kivaa kun vanhempi (56-v) Perheen isä ( vaimo 49, lapset tyttäret 18,15,13,3 ja pojat 7 ja 5)
        Saa neitseellistä teini pimppiä isolla kyrvällä panna, suusta ja pikku pepusta puhumattakaan. Vaimo ei anna joten täytyy turvautua seksiopettajaksi kokemattomille tytöille, mutta ainakin he nauttivat kovasti rajuista kokemuksista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos, on kivaa kun vanhempi (56-v) Perheen isä ( vaimo 49, lapset tyttäret 18,15,13,3 ja pojat 7 ja 5)
        Saa neitseellistä teini pimppiä isolla kyrvällä panna, suusta ja pikku pepusta puhumattakaan. Vaimo ei anna joten täytyy turvautua seksiopettajaksi kokemattomille tytöille, mutta ainakin he nauttivat kovasti rajuista kokemuksista.

        Totta turiset


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos, on kivaa kun vanhempi (56-v) Perheen isä ( vaimo 49, lapset tyttäret 18,15,13,3 ja pojat 7 ja 5)
        Saa neitseellistä teini pimppiä isolla kyrvällä panna, suusta ja pikku pepusta puhumattakaan. Vaimo ei anna joten täytyy turvautua seksiopettajaksi kokemattomille tytöille, mutta ainakin he nauttivat kovasti rajuista kokemuksista.

        Tuo on totta, itse menetin neitsyyden 12-v vanhemmalle yli viiskymppiselle äijälle. Siitä asti säännöllisesti vanhempien miesten mutkaan ollu. Perheenisä aviomiehet ja mustat ovat parhaita. Ovat kokeneita ja osaavat hommansa toisinkun kokemattomat teinipojat ( 5 kertaa eri poikien kanssa kokeillu, vanhempiin miehiin verrattuna täysin paskoja ja laukeaaki alle 10min, toisin kun vanhemmat miehet jotka kestää noin 1h ja viegran kanssa jopa 2-3h T: Erika K, 14-v Lohjalta


      • Anonyymi

        Ohh olisiko vielä tarjolla nuorta pimppiä?😍


    • Anonyymi

      Mä oon kokenu vähän samanlaisen tilanteen koulussa siivoojien toimesta 14-vuotiaana. Aluks pelotti ku ne raskas mua mut sit aloin tykkää ja nykyään mustia kyrpiä käy laukeamassa sisälläni joka reikään vähintään kerran viikossa. T: 22-V Piitu Joen suusta
      Mustat kyrvät vailla lutka naista ottakaa yhteyttä.

      • Anonyymi

        Tuu torille illallla nii minä ja mun 5 mustaa kaveria ollaan siellä. Kerrot meille ton sun siivooja tarinan, viet kotii ja eikös homma sitten hoidu itsestään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuu torille illallla nii minä ja mun 5 mustaa kaveria ollaan siellä. Kerrot meille ton sun siivooja tarinan, viet kotii ja eikös homma sitten hoidu itsestään

        Sopii, tavataan illalla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuu torille illallla nii minä ja mun 5 mustaa kaveria ollaan siellä. Kerrot meille ton sun siivooja tarinan, viet kotii ja eikös homma sitten hoidu itsestään

        Oli kivaa otetaan joskus uusiksi T: 22-v Hyväksikäytetty mustien lutka Piitu


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2485
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1634
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      141
      1286
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      293
      1086
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      314
      1036
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      1012
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      22
      975
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      926
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      19
      814
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      783
    Aihe