Sain rekalta kyydin Lahden tienoilla. Juteltiin aluksi niitä näitä. Jossain järvenpään kohdalla rekkakuski sanoi, että sopiiko jos poiketaan lepopaikalla. Sanoin, että sopiihan se. Ukko pysäytti ja juteltiin siinä ja samalla jutellessa laittoi kätensä reidelleni ja jatkoi jutteluaan. Samantien tajusin mikä ukko se oli. Tyrmistyin täysin, se oli kuin isku kasvoille, se oli kerrassaan törkeää.
Sanoin ukolle vaikeasti raivoani hilliten että jatketaanko matkaa ja että en ole homo. Ukko otti kätensä pois ja oli siinä ja siinä etten olisi alkanut väkivaltaiseksi.
Homot, älkää lähennelkö heteromiestä, siinä voi käydä pahasti, sillä mies kun lähentelee toista miestä niin sen kokee suurena loukkauksena. Tämän kokemuksen jälkeen olen alkanut ymmärtää paremmin raiskattujen naisten tuntemuksia, raiskaukset vain taitavat olla pahempia.
Toisaalta ymmärrän raiskaajaakin, tietynlaiset miehet eivät saa naista vaikka kuinka yrittävät. Itselläkin pitkä-aikainen kokemus siitä ettei seuraa naisista saa, syynä valtava ylipaino, olen edelleen ylipainoinen ja tilanne jatkuu 189/121.
Lihaksikkaana olin naisten mieleen. Naiset hymyilivät kadulla kävellessään vastaan. Se peli on osaltani loppunut. En kyllä niistä hymyistä piitannut, koska se tuntui vittumaiselta.
Ps. Eräs kaverini etsii naista, hän epäilee pienen kokonsa olevan syynä siihen ettei naista saa 170/58. Hänen puhelinnumeronsa on 09 #¤#¤¤"¤%¤ Mika 24. Mullekin voi soittaa 09"#¤#%%¤#"3/Tomi 25. Tekstiviestejä voi lähetellä kumpaankin numeroon, nää on citypuhelimia.
Mäkin voisin olla kiinnostunut naisista, jos jollakin naisella ei olis

Vastaukset 2
Vanhimmat
nero
Me tunnemme aidon inssinveljen tekstin. Tässä joku
poika joka on joutunut isänsä insestin uhriksi yrittelee kirjoitella inssinveljen nimissä.
Inssinveli ja honda on in.