Jatkoa luurikorvaan aika45sekunttia.

Anonyymi-ap

Virallisesti mitä vitun pahaa olen tehnyt. Voi olla syy olin viime vuonna johonkinkin potilaisiin liittyvän henkilön kanssa puhelimen joutsan sotekeskukseen liittyen..ainakin.kuunteli lupasi jotain tekevänsä koskien joutsan sotekeskulsessa työskentelevien pätevyyttä. Kerroin saatanan varman jutun vanhassa terveyskeskuksesta jos olet lukenut jutun kuolemanluukku tiedät mitä kerroin..Jos voisitte mennä äärimmäisyylsyyksin. asian voisi kertoa tappoivat senkin. Kerrotaan mikä on varmaa kävi useita kertoja kuuli aina samaa paskaa, kun ei ole ne koe tulokset tulleet.
Joo asiasta hoidettiin närästyksen takia yksi asia mitä eivät tajunneet perkele olisi hoitajan tajuavan. Laihtui helvetisti silmissä taisi mennä 20.kg sitten en tiedä yrittikö edes ennen loppua päästä lääkärille. Kuoli 18
Päivä lokakuuta 2018 olin mukana yksi joka hoiti ruumiin asunnosta. Ainakin jotta poliisi kertoi ,kun ei laskenut ruumista näkemään. Kytät oli Laukaasta..tekivät mitä voivat olivat asiallisia. Kuolinsyytä en koskaan ole kuullut en tunne sukulaisia oikein. Luultavasti kuolinsyy arvaus oli joku syöpä jota ei yritetty hoitaa eikä voitu edes epäillä kun ei perkele päässyt hoitajien ohi.onko syytä olla ylpeitä. Luultavasti asiasta mainitsin väärälle ihmiselle joka koski omaa asiaa kerroin taustana muuta jota itsestäni jotain vitun totta kun tarvitsee kiitos kaikille vittupäille siitä mitä teitte asian takia jos tuntuu hyvältä koettakaa olla ylpeitä mikä nyt olen teidän osuus melko pieni enkä nykyään viitsi ajatella enkä sairauden asteelle menneeksi vihata ei tämä mikään anteeksi pyyntö ole vaan en mieti teidän tapaamista tai hyvänä jos joku paska kuolee. Ainoa mitä teen varmasti halveksun kaikkia niin paljon kuin mahdollista minulla on syy mutta en vihaa ette ole sen arvoisia. On minulla oikeita vihamiehiä jos tapaan ja mahdollisuus käytän sen mahdollisuuden. Eiköhän tämä psykopaati osuus tullut kerrottua. Kukaan jotka voin ei ole joutsalainen. Se siitä miten luulen toimineen tai olisi pitänyt toimia. No ensin otti selville minkä puoskari luokan psykitrit luulivat ja viimeinen niitti paskan arvoinen diagnoosi jossa luki Eero rantasila. Riitti ettei tehnyt mitään. Irmeli voisi mitätöidä Eeron diagnoosista täyden hevonpaskan siihen riittäisi poistaisi diagnoosin nimen edes jos siinä on muuta tunaroitu sen myös .Olen myöntänyt kaiken mitä tiedän ei harhoja ei harhaluuloisuutta on jotain luovuutta, olen älyltäni normaali, kärsin paniiki tiloista ja pelkotiloista. Aivan totta myönnän ,perkele totta silloin nytkin jollain tavoin joskus tulen asian kanssa juttuun eikä enää rajoita elämääni.perkele jos pitäisi olla jonkun vittupää psykiatrin kanssa jonkun saatanan kai uudelleen sanoin asiasta jollekin jonkun mielipiteen en aio olla mukana ja lopuksi jos pystyy kun ei muuhun osaa voi vaikka vetää vitunsa päähän. Jäi sanomatta luultavasti ainoa minkä kuuden älyään lääkäri pelle osaa. Olisi muutakin kuten voiko Irmeli puhua moraalista jaetiikasta mitään valehtelematta ja edes yhden kerran jotain sen mukaan tuskinpa on. Joo mikä muuyui käsitys moraali ja etiikka on vitsi ja.laki oikeus oikeuden toteuminen ja ihmisarvo. Turha tulla vakavissaan minulle näistä jos halua on varmuuden vuosi pysyy tarpeeksi kaukana minusta etten ylireagoi ja alakertomaan omia käsityksiäni asioita nyrkin avulla. Jos kuuntelen voi selvitä ilman väkivaltaa kysymyksellä uskotko edes tuohon paskaan jota kerrot.itse.

A

A


A
A



A


A

A

3

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo näyttää päivä vaihtuneen en aio tänään valehdella ainakaan valitella taas heräsin elävänä. Voitte.kuulla mitä ajattelin siitä vitutti helvetisti jo herätessä oli varmasti elossa. Ei tuosta hengestä perkele ihan helposti pääse eroon ilman, että toimii itse niin ,että onnistuu en oikein ole itsetuhoinen niin paljon, että tappaisin itseni vaikka voisi olla paras ajatus mitä ikinä olen tajunnut.. no on sitä vähän yritetty rajallisesti Ruotsalaiset kai ainakin Wallander tuotannon mukaan kutsuvat suomalainen itsemurha. Näyttää olevan melko huono olen parhaani mukaan todistaa mahdollisesti todeksi yrittää juoda itsensä hengiltä jäi siihen pisteeseen yritin juoda mahdollisimman paljon ei onnistunut minulta. En tiedä miksi enkö juonut tarpeeksi vai käytinkö liian vähän rahaa vai eikö rahat riittänyt jotta tapahtuisi.( .??? Joo tässätilanteessa jos haluttaa kertoa minusta olen kiva mukava kaveri muuta hyvää . Jos joskus ,ehkä olin sitä en ole enää mitään tuota. Nyt olen vittuunut,vittumainen ja saatanan katkera ainoa ajatus suunnilleen mitä pidän totena ja hyvänä me kaikki kuollaan. Joo näyttää tuokin takia joutua odottelemaan.

    • Anonyymi

      Hae nyt hyvä ihminen apua itsellesi tai päätä päiväsi

    • Anonyymi

      Jaa toinen nero ykkös asian viimeinen Kommentti ota lääkkeesi. Voi tuohonkin vastata olihan jotain järkeä vähän se hyvän ihmisen apu oli hyvä ehdotus joo perkele jumalauta voisit ensin onko niitä hyviä ihmisiä kuin saduissa jos tiedoissa on aukko ,että on voit kertoa missä niitä on jos on. Joo tuo itsensä tappaminen on toteutettavissa ei oikein tekisi ihan heti tehdä jos enää muuta vaihtoa kai sitten voi tosissaan harkita. Melko hyvä ja melkein asiallinen. Kelpaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      39
      10553
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      126
      10122
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7921
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6324
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4892
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      55
      4717
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      117
      4056
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      124
      3412
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3127
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      221
      3060
    Aihe