THAIMAALAINEN GRILLAUSHIMO.

Iltasatu
Sadut
Tekijät
Meistä
Ota yhteyttä
Hippu Hippo ja pörröinen häpeä
Kirjoittanut Jenni Kuhalainen

Kuvittanut Jenni Kuhalainen



Äitihippo jolkotteli jälkikasvunsa kanssa kohti leikkipuistoa.
Nämä viisi virtahevonviikaria olivat nimeltään Nuppu, Toppu, Heppu, Hoppu ja Hippu.

Hippomamma perheineen aiheutti usein ihastelua: värikkäät virtahevot käänsivät kaduilla katseita ja niiden äänekäs tömähtely ja hilpeä hörähtely kiinnittivät vastaantulijoiden huomion.

Onhan se tietenkin hyvin harvinaisen iloinen sattuma törmätä Suomessa suurperheelliseen höliseviä hippoja. Täällä kun tapaa useammin esimerkiksi oravia tai sorsia perheineen.

Vieläkin harvinaisempi näky oli pikkuhippo Hippu, joka oli kauttaaltaan pörröinen.
Se oli myös muuta hippoperhettä huomattavasti hiljaisempi, sillä se oli hyvin ujo.



Usein Hippua harmitti olla karvainen, kun koko muu perhe oli sileää sorttia.

Varsinkin kovalla pakkasella Hippu muuttui punatulkkujen tapaan aivan erityisen pörheäksi, ja sitä se vasta häpesikin. Muiden pikkuhippojen iho meni kylmästä korkeintaan kananlihalle.

Juuri tänään oli kirpakka pakkaspäivä. Hippu kulki äitinsä takana piilossa, sillä se pelkäsi pörhistyvänsä niin, että kaikki nauraisivat sen nähdessään.

Hipun sisarukset eivät ikinä nauraneet Hipulle. Ne nauroivat mieluummin Hipun kanssa.

Jos joku muu joskus sattuikin hihittämään Hipun nähdessään, Hipun noheva sisko Nuppu kysyi kovaan ääneen, että mikä mahtaa niin naurattaa.

Silloin naureskelijaa alkaakin yleensä hävettää, eikä tee enää mieli nauraa Hipulle.

Puistossa hippomamma ihasteli lastensa leikkejä: karuselli lennätti pikkuhippoja pitkin puistoa ja vaijeriliuku otti villeinä viilettäviä virtahepoja mahasta niin, että ne kiljuivat mennessään.



Äitihippo hymähti hyvillään ja ummisti hetkeksi silmänsä.

Hippua ei huvittanut leikkiä. Se seistä tönötti sivummalla peläten pörhistymistä. Hippu ajatteli sen varmaan tapahtuvan ihan pian, kun pakkanen puri nenänpäätä yhä napakammin.

Heppu, Hoppu, Toppu ja Nuppu saivat lopulta houkuteltua Hipun mukaan huvitteluun: ne keksivät kaivaa kilpaa lumikuoppia puiston viereiseen penkkaan.

Hetkeksi Hippu unohti pelkonsa, koska hangessa oli niin hauskaa. Kinoksessa kikatellessaan Hippu horjahti ja vieri vinhaa vauhtia viiden voltin kautta kadoten puuterilumeen.



Loput pikkuhipot liukuivat hätiin ja kaivoivat Hipun hetkessä esiin. Lumi oli kuitenkin ehtinyt Hipun karvojen sekaan. Kylmät väreet hiipivät pitkin sen herkkää hipiää niin, että Hippu pörhistyi aivan palleroksi!

Hippua hävetti niin, että se ihan tärisi. Pörröiselle poskelle lasketteli pieni kyynel.

Nuppu painoi lämpimän otsansa Hipun päätä vasten. ”Kuule, ei pörröisyys ole mikään hävettävä asia. Sinä olet hieno! Ja onneksi sinuun ei sattunut.”

Muut pikkuhipot nyökyttelivät.



Jostain alkoi kuulua naurua. Hippokatras katseli ympärilleen, mutta puistossa ei näkynyt muita.

”Voi ei, joku kikattaa nyt kustannuksellani!” hätääntyi Hippu ja painoi päänsä piiloon, sillä se tunsi pörheyden lisäksi vielä punastuvansakin.

Kinoksen vieressä kohoavan kuusen katveessa heilui otus, joka nauraa naksutti niin, että lumi varisi oksilta.

Hippu yritti häpeissään painua vielä enemmän piiloon.

”Minä hoidan tämän!” totesi Nuppu, joka hermostui hirmuisesti heti, jos joku herkesi hihittelemään Hippu-rukalle.

”Mikäs sinua siellä niin naurattaa? Kuule, minä olen saanut tarpeekseni siitä, että Hipun haituvia pidetään hupaisina! Minä olen koko elämäni ihaillut Hippua karvoineen kaikkineen ja olisin äärimmäisen onnellinen, jos saisin itsekin olla yhtä pörröinen!”

Hippu nosti päätään ja katsoi Nuppua karvojensa alta.

Se ei ollut ikinä ajatellut, että joku halusi olla sen kaltainen. Hippu oli käyttänyt aikansa sen ajatteluun, kuinka kovasti tahtoi itse olla sellainen kuin muut.

Lämmin aalto kulki pitkin Hipun vartaloa, ja karvat laskeutuivat takaisin aloilleen.

Nauru lakkasi.

Vapaa suomennos aloituksesta.

Heräsin kolmen jälkeen keskiviikon vastaisena yönä, kun eturauhasta pakotti ja uniapneamaski oli vinossa poskella. Kunto mennyt niin huonoksi että ei taho jaksaa sätkää kääriä kun on jo sivut kipeinä... eukkoki on laihtunu niin ettei sillä ole enää lihaa kuin vähän kielessä ja siitä ei ollut apua auttamaan pystyyn.
Seinää vasten pääsin lopulta pystyyn, mutta en ehtinyt vessaan saakka, kun jo aamu kakka ja pissa alkoi tulla. Ehdin raottaa kuitenkin melkein pöksyjä joissa on punainen risti ja joissa lukee Meilahti.

Kun kerta olin ylhäällä, menin siitä sitten koneen ääreen ja ikäänkuin hurmiossa aloin näpyttää näppäimistöä tietämättä itse mitä kirjoitan.... Siihen sekottui uni, sadut, muistot ja varsinkin ne joita en muista. Osa oli kuulopuheita ja loput vaan pälkähti päähäni kosmoksesta jostakin aivo sähkö häiriöiden uumenista... näin niin outoa unta jossa olin koltta jonka nimi oli Nuuk Keskiketterä, hento kapteeni ja vakava poika luokka kuvassa.