Iltaa ja hyvää helatorstainaattoa, saunassa käyty ja kivat keskustelut pidetty.
Jollekin anolle on liikaa tämä päiväkirjan pitoni, mutta lohdun sana, ei tarvitse lukea, on paljon muutakin hyvää luettavaa.
Olen toisen anon kanssa samaa mieltä, pitkä ketju ei kovinkaan kiva, siksipä taas uutta putkeen.
En nyt aivan kaatumiskilpailua kuitenkaan halua alulle saada ja eihän kaikki toki kompuroikaan kuten minä, älkää mallia ottako.
Tuota selainta minäkin etsin aamupäivällä, mutta selvittämättä jäi, virhe 502 vaan näytölle tulee, mikä sitten illan tullen sen saa korjattua.
Nuoriani en viitsi kiusata riittää tämä iltaviestikin lähettäminen.
Poikani ilmoitti että perjantaina kello 8,20 tulee piirustusmies keittiööni, en vastaan pistänyt, menee elokuulle, ennen kuin valmista tulee, elämme kesälomien aikaa.
Maailmalla sattuu ja tapahtuu, huuli pyöreänä kuuntelen ja lueskelen näitä päämiestemme ja naisten puheita, en mukana jaksa pysyä.
Yllättäviä päätöksiä tehdään, salaillaankin, mitä lienee odotuksissa, mene ja tiedä.
Kesäisiä päivä on pitänyt ja pääskyset pesäpaikkoja hakevat, varmaan samoille paikoille tulevat, mistä viime syksynä lähtivät.
Katselin koivun lehtiä, nyt varmaan voisi jo vastan tehdä, onnellinen varmaan Eliaankin, kun mökillä saa uudella vastalla kylpeä ja ah mikä tuoksu.
.Kesä koskemattomana edessä, mitä ihanaa saammekaan kokea, varmaan kaikille jotain kivaa tarjolla.
Jätänkin nyt tähän, ehkä joku jaksaa lukeakin, iloista helatorstai huomenissa kaikille.
NOJATUOLI !
12
268
Vastaukset
Illankorvaa vaan.
Istahdin tähän uutisia katsomaan sängyn päälle.
Rupesin tuossa hiomaan tuvan ikkunoiden alareunoja hiomaan, kun olivat vähän epämääräisen näköiset. Maalata vielä täytyy joku päivä.
Innostuin siinä sitten pesemään ja verhojakin vaihtamaan.
Isoa ikkunaa kun aukaisin, en ollenkaan muistanut, ettei toisella reunalla olekaan sananoita, oli vaan ikkunateippiä reunan päällä.
Ikkuna rupesi kallistumaan alaspäin, kun teippi rupesi irtoamaan, kun toiselta reunalta avasin.
Hoksasin asian ja sain juuri kiinni, ennenkuin romahti lattialle.
Väinö istui terassilla toisella puolen ja katseli pää kallellaan, että mitä se muori puuhaa.
Päivällä huitaisin parikymmenmetrisen lepän nurin ja työstin sen puuplassille asti, just sain valmista, ennenkuin alkoi satamaan.
Kyllä nuo lokit sitten kakkaa. Airon päälläkin oli kymmenen lökää rivissä.
Koneita on lennellyt pari päivää hävittäjistä pienkoneisiin ja helikopterikin lenkin päivässä tekee.
Joskus on sellaisiakin päiviä, että ilmaliikennettä on enemmän, kun autoliikennettä.
Ens maanantaina on Tokmannilla kompostitarjous, pitänee se hakea.
Joissain kunnissa ovat jo kierrelleet tarkistamassa, noudatetaanko uusia määräyksiä.
Täälläkin varmaan tulevat, kyttäsi ne lentokoneella kaikki rakennuksetkin.- Anonyymi
Sinulla on vielä voimia kuin pienessä kylässä. 🙂
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on vielä voimia kuin pienessä kylässä. 🙂
Ovat ne kyllä vähentyneetkin viimeisen 5-10 vuoden sisään.
Nivelkremppaa tuppaa olemaan
ja lihakset menettäneet tomeruuttan.
Pruukaan sanoa, että noh, siinä missä voimat loppuvat, sisu alkaa.
Sitä vain pitää muistaa olla kiitollinen jokaisesta päivästä, kun vielä omillaan pärjää, voi tulla päivä toisenlainenkin.
- Anonyymi
Kirjoitin pitkän viestin mutta hävisi jonnekin.
Kone on temppuillut koko illan.
Yritän huomenna uudelleen paremmalla onnella. En pääse edes kirjautumaan.
Liekko - Anonyymi
Tänään on Helatorstai, Kristuksen Taivaaseen astumisen muistopäivä. Kait ennakoivasti myös meidän kunkin ylösnousemuksenkin, jos Raamattuun uskoo. Minä uskon.
Täällä Stadissa, ikkunan takana, näyttää ainakin vielä kovin pilviseltä, ennustaa ehkä pientä sadettakin, toivottavasti. Tämä päivä menee sitten pääasiassa lepäillen vaikka joitain pikkuhommia onkin pakko aina väliin tehdä. Pyhäpäivän kunniaksi, yritän olla suuremmin tekemättä.
Luonto elää omaa elämäänsä ja seurailen netistä sääksien pesimäpuuhia.Iltaa ja vesisadetta meillä on iltapäivän riittänyt.
Etsin mahdollista väylää millä tänne pääsisin, ei löytynyt, poistinkin muutaman tärkeänkin jutun.
Tämä huono "käytävä" vastaa näihin aikoihin korjaantuu, ihmeellisiä on tietokoneen arvoitukset.
Eliaanan jaksamista minäkin mielessäni ihmettelen ja samaa mieltä olen kuin hänkin, sisullakin voi voimia jatkaa.
Niinkin pieni asia, kuin kahvipaketin aukaisu alkaa vaikeuksia tuottaa, sisulla vaan voimiani mittelin, vaikka sakset olisi ollut helpompi tie lopputulokseen.
Monen muunkin asian kohdalla sitä sinnikkyyttä kysytään, kun voimat alkavat huventua.
Tänä aamuna jäin kuuntelemaan taivasasioista keskustelua, kirkossa ja sen jälkeen, taitaa vaan olla aihe mitä on vaikea selvitellä, usko pitää vahva olla.
Jostakin lukaisin että Suomi keskustelut on huonoin formaatti, paljon on vikoja, melkein minäkin siihen uskon, kun koneeni muut kanavat toimivat moitteettomasti.
Kunnon kompostointi olisi hyvä kierrätyksen lisäksi myös siinä, ettei rottia sikiäisi ruokapaikkoja löytäessään.
Rotat on sitkeitä otuksia, en kyllä ole nähnyt kuin kerran juoksevan tuossa tiellä , mutta elävät kyllä melkein pyhällä hengellä näin olen kuullut sanottava,
Piti oikein miettiä, että miten tämäkin päivä on illassa, mitään näkyvää en ole saanut aikaiseksi, ei neulominenkaan suju kuin pieniä hetkiä, silmiä kirveltää jatkuvasti, hyvin kuiviksi lääkäri sanoi, useamman kerran päivässä tippoja laitan.
Ajatukset lentävät milloin missäkin, ja ihmettelyä aiheuttaa moni asia, mitä radiostakin kuulen, aina kuitenkin jotakin uuttakin asiaa oppii.
Kälyni pistäytyi eilen ihmettelemässä kasvojani, no oli ja on aihettakin.
Hän kertoi olevansa aivan mitään tekemättä ja aika ei kuitenkaan pitkältä tunnu, kun epäilin, että minulle alkaa jo pitkäveteiseksi päivät käymään.
Hän ei kuuntele radiota ja vähän telkkariakin katsoo heikon näkönsä vuoksi, muistelut, mitä yritän kanssaan muistella, ei oikein mieleen tulleet, surulliselta tuntuu.
Sade ropisee ikkunaan, varmaan unelle antaa vauhtia, se tuo ropina kuulostaa niin mukavalta, poistaa muut häiriötekijät.
Johan tuo alkaakin nukkumaan menon aika olla, joten hyvää yötä ja kauniita unia.- AnonyymiUUSI
Hil-la kirjoitti:
Iltaa ja vesisadetta meillä on iltapäivän riittänyt.

Johan tuo alkaakin nukkumaan menon aika olla, joten hyvää yötä ja kauniita unia.Taivas-asioissa minua on auttanut Martti Lutherin hartauskirja "Mannaa Jumalan lapsille". Hän osaa kirjoittaa niin, että minäkin ymmärrän.
Yksia asia on luterilaisen kirkon opetuksissa jäänyt epäselväksi: nimittäin hengellinen uudestisyntymä, josta Jeesuskin puhui. Mitä se on? Kyseessä on yliluonnollinen, hengellinen muutos kristityssä. Kristitty kyllä hetkessä huomaa eron entiseen. Saa mm. syvällisen ymmärryksen Jumalan sanaan.
Sitä tulee itse kunkin rukoilla Jumalalta. 🙂 - AnonyymiUUSI
Hil-la kirjoitti:
Iltaa ja vesisadetta meillä on iltapäivän riittänyt.
Etsin mahdollista väylää millä tänne pääsisin, ei löytynyt, poistinkin muutaman tärkeänkin jutun.
Tämä huono "käytävä" vastaa näihin aikoihin korjaantuu, ihmeellisiä on tietokoneen arvoitukset.
Eliaanan jaksamista minäkin mielessäni ihmettelen ja samaa mieltä olen kuin hänkin, sisullakin voi voimia jatkaa.
Niinkin pieni asia, kuin kahvipaketin aukaisu alkaa vaikeuksia tuottaa, sisulla vaan voimiani mittelin, vaikka sakset olisi ollut helpompi tie lopputulokseen.
Monen muunkin asian kohdalla sitä sinnikkyyttä kysytään, kun voimat alkavat huventua.
Tänä aamuna jäin kuuntelemaan taivasasioista keskustelua, kirkossa ja sen jälkeen, taitaa vaan olla aihe mitä on vaikea selvitellä, usko pitää vahva olla.
Jostakin lukaisin että Suomi keskustelut on huonoin formaatti, paljon on vikoja, melkein minäkin siihen uskon, kun koneeni muut kanavat toimivat moitteettomasti.
Kunnon kompostointi olisi hyvä kierrätyksen lisäksi myös siinä, ettei rottia sikiäisi ruokapaikkoja löytäessään.
Rotat on sitkeitä otuksia, en kyllä ole nähnyt kuin kerran juoksevan tuossa tiellä , mutta elävät kyllä melkein pyhällä hengellä näin olen kuullut sanottava,
Piti oikein miettiä, että miten tämäkin päivä on illassa, mitään näkyvää en ole saanut aikaiseksi, ei neulominenkaan suju kuin pieniä hetkiä, silmiä kirveltää jatkuvasti, hyvin kuiviksi lääkäri sanoi, useamman kerran päivässä tippoja laitan.
Ajatukset lentävät milloin missäkin, ja ihmettelyä aiheuttaa moni asia, mitä radiostakin kuulen, aina kuitenkin jotakin uuttakin asiaa oppii.
Kälyni pistäytyi eilen ihmettelemässä kasvojani, no oli ja on aihettakin.
Hän kertoi olevansa aivan mitään tekemättä ja aika ei kuitenkaan pitkältä tunnu, kun epäilin, että minulle alkaa jo pitkäveteiseksi päivät käymään.
Hän ei kuuntele radiota ja vähän telkkariakin katsoo heikon näkönsä vuoksi, muistelut, mitä yritän kanssaan muistella, ei oikein mieleen tulleet, surulliselta tuntuu.
Sade ropisee ikkunaan, varmaan unelle antaa vauhtia, se tuo ropina kuulostaa niin mukavalta, poistaa muut häiriötekijät.
Johan tuo alkaakin nukkumaan menon aika olla, joten hyvää yötä ja kauniita unia.Uskon ei tarvitse olla vahva! Eikä se juuri kellään vahva olekkaan. Saadaan olla pieniä ja heikkoja Jumalan lapsia ja uskossa horjuvia.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Uskon ei tarvitse olla vahva! Eikä se juuri kellään vahva olekkaan. Saadaan olla pieniä ja heikkoja Jumalan lapsia ja uskossa horjuvia.
Sitä huomaa joskus nk. hädän tullen kuinka muutoin vahvaksi olettamansa usko saattaakin olla melko heikkoa, rakoilevaa tekoa. Epätoivo ja kauhu kaikkine tunnereaktioineen vyöryvät yli, tulee hetkeksi aivan tyhjä ja tyrmistynyt olo.
Kyllä se siitä taas tokenee, usko uudistuu ja vahvistuu, mutta on kokemuksena kyllä varsin puhutteleva.
Olemme saaneet Hillalta iltatuulen viestejä aamunavauksen sijaan, pääasia että yhteys jatkuu. Onneksi selvisit noinkin vähällä kaatumisesta, ettei tullut luunmurtumia, ilmeisesti luustosi onkin hyvässä kunnossa. Mustelmiin on kyllä hyviä peitevoiteitakin, mutta kyllähän luonto parantaa eri värivaiheiden kautta, eikä meitä mummoihmisiä kovin helposti epäillä nyrkkitappelupukareiksi.
Meillä ei ole nyt lastenlasten ylioppilasjuhlia, kuudet on vietetty ja kahdet toivon mukaan vielä tulossa. Palomalle ja perheelleen onnittelut, onhan se liikuttavaa nähdä varsinkin ensimmäinen lapsenlapsi tuon tärkeän askeleen saavuttaneena, toisen asteen opintojen valmistuessa. Juhlapuvuissaan nuoret tuntuvat hetkessä aikuistuneenkin ja koko elämä on avoinna edessä. Ammattikoulusta valmistuneet ovat jo työelämään valmiita - miten nopeasti nuo vuodet kuluvatkaan! Kaksi vanhinta lastenlastamme ovat korkeakoulututkintonsa saaneet valmiiksi ja työelämässä, kumpikin jo opiskeluaikanaan työskenteli osa-aikaisesti niissä firmoissa, joista saivat valmistuttuaan töitä. Kovaa on kilpailu nuorilla, ensin opiskelupaikoista, sitten työpaikoista, ei ihme ettei perheen perustaminen ole ollut ajankohtaista. Mukavia sulhas- ja morsiankandidaatteja nuorilla on kyllä kuvioissa ja kolmeenkymppiin on vielä kolme vuotta vanhimmallakin. :)
Pitäisi mökilläkin ehtiä käymään, juhannuksena sinne mennään miehen sisarusten ja heidän puolisoidensa kanssa. Paikkakunnalla asuu miehen sukua ja serkuksilla mökkejä, mukavaa tavata joskus heitäkin. Aika harvakseltaan käydään, on pitkä matka ja perikunnan mökki ei tunnu oikein kenenkään omalta, anopin kädenjälki siellä näkyy. Mutta paikka on ihana, puhdas suuri järvenselkä ja mökki korkealla kalliolla, savusauna ja kunnon laituri. Pieni sähkökiuasaunakin on, savusaunan lämmitys on pitkä ja paljon puita nielevä projekti. Paikka on tietysti rakas, miehen suvun mailla ja metsätöiden tukikohta. Omat lapset perheineen viihtyvät puolisoidensa sukujen kesäpaikoilla täällä saaristossa.
Nurmikonleikkuuta, perennapenkit sain kitkettyä, ja tiheään kasvavina niihin ei rikkaruohoja enää edes mahdu. Omenapuut kukkivat valkeina kukkapilvinä taivaansiniset lemmikkimatot juurillaan, puistosyreeniaita nupulla, tulppaanit väriläiskinä. Vesille on muutamana päivänä ehditty, kyllä tämä ihan kesältä maistuu!Iltaa taas, kukahan selittäisi mistä syystä illalla näihin aikoihin pääsen palstalle?
Olen pienin väliajoin kurkkaillut, mutta sama keskustelupalstan yhteyshäiriö ilmoitetaan.
Tuntuu aivan kuin päivä olisi kirjoitusaiheita vienyt, ei enää osaa mitään uutta esille tuoda, vai onko päivä kuluttanut kyvyn kirjoittaa.
Uskon asiat ovat vähän samanlaisia kuin politiikka, siitäkin monia sävy eroja.
Kovin paljon en aiheesta osaa mielipiteitä esiin tuoda.
Itse en ole "uskovainen", uskon kyllä ja olen joskus tuntenut saavani vastauksiakin, kun huokailen jonnekin surujani.
Ajattelen uskon vahvuuden tarkoittavan sitä, että jaksaa uskoa asioita, mitä ei aina edes ymmärrä, muistan joskus sanotun, että lapsen usko on se malli, miten pitäisi uskoon suhtautua.
Lapset on vahvoja uskoessaan kaiken, mille aikuinen hymähtelee, eiköhän raamatussakin kehoteta säilyttämään lapsen usko.
Kaunista katseltavaa on pihassasi Ramoona sen uskon ja taas omenia sitten vaikka kauriille vietäviksi.
Noilla mökeillä, mitkä perintönä kulkevat on varmaan muistoja joka ajalta, vuosikymmeniä suvussa olleita, lapset ja heidän perheensä ja aina uutta sukupolvea ihastuttavat vanhat tavat ja muistot.
Katselen aina Huvila&huussi ohjelmia ja siellä näkee vanhaa ja uutta, minulle ne hirveän suuret terassit ovat kauhistus, kyllä mökillä pitää olla kosketus maahan kun kävelemään lähtee.
Tosin aika tasainen maaperä kumminkin, minun tapaisille kaatuilijoille.
Huomenna minäkin menen tyttärentytön nuorimman pojan koulun lopettajais juhlaa juhlistamaan., tammikuussa menee armeijaan.
Tänään paistoin sämpylöitä vaihteeksi, joskus nekin maistuvat hyviltä, vuokaleipien väliin.
Mittarouva kävi tänään mittailemassa keittiötäni ja jotain sai paperille muutoksia aikaan, saa nähdä minkähintainen on tarjous.
Pienihän keittiöni on, mutta kai ammattilaisen silmä korjattavia mahdollisuuksia keksi.
Kello lähestyy yhdeksää, taas kohta sänky kutsuu, teille kaikille hyvää ja levoillista yötä.
Touhun päivä ollut, niin ylhäällä, kuin alhaalla.
Maton pestyäni rannalla, läksin koeajolle uudella veneellä. Vihdoinkin, vain pikkuväreinen järven pinta oli. Nykyään, kun aina tuulee.
Vakaalta tuntuu, uskaltaa jälkipolvetkin päästää , no nehän ottaa sen sähkömoottorin. me vanhat tykkäämme soutaa.
2 lokkia oli laiturilla kun menin, kamalan ison kokosia. Koko illan metelelöivät jossakin.
Oikean käden olkapää ei ole oikein touhuamisestani tykännyt. Välillä sattuu ja menee jumiin. Hetken kun lepää taas on parempi. Joku pienikin asento niin tykkää kyttyrää.
Promesakin jäi katsomatta, kun maalaushommaa tein ja siivosin piha-aluetta alhaalla.
No katson huomenna uusinnan.
Sadettakin lupasivat huomiseksi. ehkäpä vähän muutenkin pitäisi huilata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1472467
- 1761694
- 921588
- 691533
- 79914
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k6895- 68861
- 59825
- 61798
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes152745