HIV leviää

Laittomasti maassa olevien terveydenhuollon palveluiden rajoittaminen on välttämätön ensimmäinen askel.

Mutta paljon muutakin pitää tehdä, jotta suomalainen sote ja muu verorahoitteinen hyvinvointiyhteiskunta eivät olisi käytännössä kenen tahansa saatavilla. Nyt ne ovat. Ja luvut ovat hirveitä.

Näistä ei tietenkään puhuta missään.

Tiesittekö, että on olemassa esimerkiksi sotevetoista siirtolaisuutta? Esimerkkinä HIV.

Suomessa todetaan joka vuosi melkein 300 uutta HIV-tartuntaa, joista 86 % ulkomaalaistaustaisilla. Heistä lähes 70 % tiesi tartunnastaan ennen maahantuloa. Suomeen pääsee tartuntaa hoidattamaan esimerkiksi työhön hakeutumalla.

Paraikaa Suomessa on useita tuhansia HIV-potilaita. Yhden potilaan pelkät lääkehoitokustannukset ovat 15-20 000,- vuodessa. Lisäksi esimerkiksi tulkkaus ja kaikki muut kustannukset.

Nykyisten potilaiden hoitokustannukset ovat arvioiden mukaan 70-80 miljoonaa vuodessa, ja määrät kasvavat koko ajan.

Hoidot ovat potilaalle kokonaan ilmaisia, koska HIV on yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi luokiteltava.
11371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Okei, onko tämä taas jonkun soiten työntekijän kanta? Pitäisikö työturvallisuus ihmisten terästäytyä taas ja muistuttaa päihteettömyydestä? Löytyykö nyt oikeat numerot työplussaan ja sen kiinni ollessa päivystykseen??

Äänestä
  • Tämä on totuus . Jos et halua uskoa, ole uskomatta.

    Äänestä

  • Mene töihin ja ala tukemaan naapureitasi äläkä hölmöjä lässytä.

    Äänestä

Meitä Kokkolan tuhkamunaiset kaupparatsut ry:ssä ei huoleta HIV vähääkään. Meillä on vain kaksi aivosolua: toinen toisessa kassissa ja toinen toisessa. Muuta niissä ei ole ikinä ollutkaan.

Äänestä

Taitaa olla kokkolalaisen kansanedustajan kanta, olisi mukava tietää lähde mistä avaajan tiedot löytyvät.

Äänestä
  • Hivin hoitamiseen kuluvalla rahasummalla tai hoidon saavien lukumäärällä ei ole oikeastaan mitään väliä, jokatapauksessa on järkevää estää taudin leviämistä ja HIV-lääkkeet ovat nimenomaan tehokkain tapa estää sen leviämistä, koska poistavat suurelta osalta sen tarttumisriskin. Täysin mielipuolista alkaa sulkea ihmisiä säästöjen tai muiden syiden osalta, kun tuloksena olisi epidemia (tuohan on nähty maissa joissa hoitoa ei ole saatavissa), jonka seurauksena ne kustannukset vasta isot olisivat. Tällaisten ehdotusten taustalla ei voi olla muu, kuin täysi tietämättömyys. En halua uskoa että joku tahallaan haluaisi Suomeen HIV-epidemiaa.

    Äänestä

Harvinaisen typerä esitys, Hiv-lääkitys estää käytännössä HIVin tarttumisen poislukien suora verikontakti (jopa suojaamattomassa seksissä), seurauksena tuosta ehdotusta poistaa hoito, olisi se että todella moni ns. kantasuomalainen saisi HIV:n tartuntojen kasvaessa räjähdysmäisesti, aika epäisänmaalinen tavoite sinulla, jos haluat levittää HIViä kantasuomalaisiin, säästösi ainakin valuisivat hukkaan, kun noita ilmeisesti haluat vielä hoitaa.

Äänestä

10.5%

Äänestä
  • HS.

    Äänestä

Pakkohan se niitä on hoitaa kun ovat tänne päässeet. Voi paska!

Äänestä
  • Ei ole. Pois vaan. Ei ole varaa eikä heilläkään ole varaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Laittomasti maassa olevien terveydenhuollon palveluiden rajoittaminen on välttämätön ensimmäinen askel.

Mutta paljon muutakin pitää tehdä, jotta suomalainen sote ja muu verorahoitteinen hyvinvointiyhteiskunta eivät olisi käytännössä kenen tahansa saatavilla. Nyt ne ovat. Ja luvut ovat hirveitä.

Näistä ei tietenkään puhuta missään.

Tiesittekö, että on olemassa esimerkiksi sotevetoista siirtolaisuutta? Esimerkkinä HIV.

Suomessa todetaan joka vuosi melkein 300 uutta HIV-tartuntaa, joista 86 % ulkomaalaistaustaisilla. Heistä lähes 70 % tiesi tartunnastaan ennen maahantuloa. Suomeen pääsee tartuntaa hoidattamaan esimerkiksi työhön hakeutumalla.

Paraikaa Suomessa on useita tuhansia HIV-potilaita. Yhden potilaan pelkät lääkehoitokustannukset ovat 15-20 000,- vuodessa. Lisäksi esimerkiksi tulkkaus ja kaikki muut kustannukset.

Nykyisten potilaiden hoitokustannukset ovat arvioiden mukaan 70-80 miljoonaa vuodessa, ja määrät kasvavat koko ajan.

Hoidot ovat potilaalle kokonaan ilmaisia, koska HIV on yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi luokiteltava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu