Pientä sivistystä hölmöille

Istukaas alas. No niin.

Vain täysin typerä kunta laittaa tuulimyllyt keskelle kuntaa!!!

Katsokaa miten niitä on ympäri Suomea sijoitettu. Ne ovat järestään aina kunnan rajoilla, jotta maisema- ja muu haitta on samanmoinen naapurikunnalle kuin omalle, mutta verohyödyt vain omaan kuntaan.

Tämä pitäisi olla ihan itsestään selvää.

Ei myllyjä koskaan mihinkään muualle kuin kunnan rajoille. Ellei kyseessä joku Lapin jättikokoinen kunta, jossa ei niin justiinsa.
361093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Kohta kun ollaan osa Kangasalaa niin sittenhän ne myllyt on reunalla? Toki päätöksenteko on näin vähän nurinkurista, mutta lopputulos on tärkein.

Äänestä
  • 🙂Kun ei kukaan muu ole keksinyt pilata Päijännemaisemia 300-metrisillä tuulivoimahirviöillä, niin KUHMOINEN tekee sen!

    Äänestä

Tuntuu siltä kuin taas tavan mukaan oltaisi ajamassa käärmettä pyssyyn jonkun / joidenkin tiettyjen henkilöiden edun mukaan, piittaamatta koko kunnan edusta.

1Äänestä
  • Tämä johtuu siitä, että koskaan iso yleisö ei ole saanut tietää kuka ohjaa ja ketä. Nesteen parlamentissäkin ollaan hipihiljaa, kun paikallahan saattaa olla henkilö, josta on vielä joskus itselle hyötyä. Tai jonkun päättäjän kaveri, niin ei täällä sanota ääneen mistä kenkä puristaa.

    Toinen vaihtoehto on, että suurikin yleisö tietää, mutta hyötyjiä on vuosien saatossa tullut joka sukuun, niin tätä venettä ei vaan keikuteta.

    Mutta ainakin minä olen ulkopuolinen. Enkä todellakaan tiedä kuka tai ketkä on tehneet näitä suhmurointeja vuosien saatossa. Että kuka on suosinut sukulaistaan tai kaveriaan. Tai itseään. En tiedä. Kuulunen siihen isoon yleisöön, joka on vaan soutamassa.

    Äänestä

  • Tämä on ollut käytäntö jo vuosikymmeniä. Jos sitä ei ole kuntalaiset huomanneet, ei voi muuta kuin ihmetellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tämä on ollut käytäntö jo vuosikymmeniä. Jos sitä ei ole kuntalaiset huomanneet, ei voi muuta kuin ihmetellä.

    Mutta ei se ole henkilöitynyt kehenkään tai keihinkään. Olisiko ennemmin sellainen maan tai pitäisikö sanoa kunnan tapa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mutta ei se ole henkilöitynyt kehenkään tai keihinkään. Olisiko ennemmin sellainen maan tai pitäisikö sanoa kunnan tapa.

    Kunnan tapa, juuri näin.

    Siksi kunnan kehitys on se mitä se on. Polkee lähes paikallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kunnan tapa, juuri näin.

    Siksi kunnan kehitys on se mitä se on. Polkee lähes paikallaan.

    Kaikesta huolimatta samat tyypit jatkaa valtuustosta toiseen. Pulinat pois ja peilin eteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kaikesta huolimatta samat tyypit jatkaa valtuustosta toiseen. Pulinat pois ja peilin eteen.

    Tämä taas johtuu siitä todetusta asiasta, ettei tiedetä ja tämä taas siitä, että salailu ja sensuuri on äärettömän tiukka.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kunnan tapa, juuri näin.

    Siksi kunnan kehitys on se mitä se on. Polkee lähes paikallaan.

    Miten niin LÄHES paikallaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Miten niin LÄHES paikallaan?

    Onko jotakin näkyvää kehitystä tapahtunut vuosikymmeniin ?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tämä taas johtuu siitä todetusta asiasta, ettei tiedetä ja tämä taas siitä, että salailu ja sensuuri on äärettömän tiukka.

    Koska oikeasti päätettävät asiat päätetään salaisissa ennakko-kokouksissa ja hallituksen tapaamisissa, ei kansalaisille videoiduissa tai julkisissa valtuuston kokouksissa. Näin on tärkeät päätökset salattu kansalta jo vuosikymmenet. Koskaan ei ole mistään käynyt julkisuuteen ilmi mitä äänestämäsi eli mielitiettysi on mistäkin mieltä. Ei koskaan. Siksi-kö on turvallista jatkaa samalla linjalla ja äänestää niinkuin on aina tehty eli salailemalla ja peittelemällä visusti vanhat päätökset.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Siksi-kö on turvallista jatkaa samalla linjalla ja äänestää niinkuin on aina tehty eli salailemalla ja peittelemällä visusti vanhat päätökset"

    Tämä lienee ydinkysymys vanhojen ja kauan päätöksienteossa olleiden päättäjien kohdalla. Pitää vaan jatkaa vanhojen päätösten ja salattujen asioiden linjoilla. Raskaaksi se käy.

    Näin on käynyt myös Venäjällä

    Putin ei voi lopettaa sotaa
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/24bac0a9-5544-4e86-bd66-2a601a5c8e9a

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Koska oikeasti päätettävät asiat päätetään salaisissa ennakko-kokouksissa ja hallituksen tapaamisissa, ei kansalaisille videoiduissa tai julkisissa valtuuston kokouksissa. Näin on tärkeät päätökset salattu kansalta jo vuosikymmenet. Koskaan ei ole mistään käynyt julkisuuteen ilmi mitä äänestämäsi eli mielitiettysi on mistäkin mieltä. Ei koskaan. Siksi-kö on turvallista jatkaa samalla linjalla ja äänestää niinkuin on aina tehty eli salailemalla ja peittelemällä visusti vanhat päätökset.

    Täsmälleen tuo on ongelma. Kuntalaisille ei välity tietoa kuka on puhunut ja ketä ympäri käytäväpuheissa!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Täsmälleen tuo on ongelma. Kuntalaisille ei välity tietoa kuka on puhunut ja ketä ympäri käytäväpuheissa!!!

    Tästä on kysymys ja se on oikeusvaltion, jonkalaiseksi Suomi lukeutuu, lakien vastaistakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tästä on kysymys ja se on oikeusvaltion, jonkalaiseksi Suomi lukeutuu, lakien vastaistakin.

    Ja mihinkäs valitat, Stubbille ?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tästä on kysymys ja se on oikeusvaltion, jonkalaiseksi Suomi lukeutuu, lakien vastaistakin.

    Onhan sen lain vastaisen toiminnan Kuhmoisissa todennut jo aikaisemmin vuosia sitten eräs henkilö ja kirjoitti siitä kommenttinsa eräälle toiselle palstalle sekä Kuhmoisten Sanomat- lehteen. Myös Keskisuomalainen kirjoitti asiasta, joka liittyi kunnan teknologiayhtiöön ja sen outoon lainvastaiseen purkuprosessiin, joka ei noudattanut lain mukaista menettelyä.

    Ihmettelyä herättää se, että samoja päättäjiä on edelleen valittuina.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Uskotteko, että täällä olisi jopa korruptiota vai olisiko kuitenkin yksinkertaisia valtuutettuja, joita on helppo puhua ympäri?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Uskotteko, että täällä olisi jopa korruptiota vai olisiko kuitenkin yksinkertaisia valtuutettuja, joita on helppo puhua ympäri?

    "Uskotteko, että täällä olisi jopa korruptiota vai olisiko kuitenkin yksinkertaisia valtuutettuja, joita on helppo puhua ympäri?"

    Kuntaliitto:
    Korruption ja epäeettisen toiminnan määrittely
    Korruptiolla tarkoitetaan vallan ja vaikutusvallan väärinkäytöstä. Laajan määritelmän mukaan korruptio voi olla lainvastaista, moitittavaa ja epäeettistä toimintaa. Korruption erilaisia esiintymismuotoja voivat olla esimerkiksi

    virka-aseman väärinkäyttö, lahjonta sekä lahjusten lupaaminen, pyytäminen ja ottaminen
    petos, kavallus, varastaminen ja yhteisten varojen väärinkäyttö
    uhkailu ja väkivallalla pakottaminen
    luottamuksellisen tiedon väärinkäyttö
    suosinta ja suosikkijärjestelmän ylläpito
    lakien ja määräysten kiertäminen
    tosiasioiden vääristely
    laiton seuranta ja tarkkailu
    velvollisuuksien laiminlyönti ja asioiden viivyttely
    huonon hallinnon suojelu ja salailu
    välinpitämätön johtamistyö
    epäreilujen ja epäasiallisten keinojen käyttäminen alaisiin.
    Korruptio Suomessa kuntasektorilla
    Kansainvälisten mittausten mukaan Suomi on alhaisen korruption maa. Suomessa raskaan korruption muodot ovat harvinaisia.

    Suomessa korruptiota on tyypillisimmin havaittavissa politiikassa, taloudessa ja julkisessa hallinnossa. Tyypillisimpiä korruption muotoja ovat

    suosinta
    hyvä veli -verkostot
    luottamusaseman väärinkäyttö
    virkavelvollisuusrikkeet.

    Jos yllä olevista löytää jotakin ne tulee todistaa todeksi ja tapahtuneeksi

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    No jos joku asia kulkee valtuuston kautta. Ja menee lopulta niin, että siinä suositaan jotain perusteettomasti tai mennään hyvien hallintotapojen vastaisesti, niin mikä on yksittäisen valtuutetun vastuu?

    Valtuutettu ei siis ole ollut ajamassa asiaa eikä ole hyötymässä eikä hänen läheisensä myöskään. Hän vaan painaa äänestyksessä sitä nappia, josta tulee tämä lopputulos, jossa haiskahtaa korruptiolta.

    Mikä on tällaisen valtuutetun vastuu?

    Oletan nimittäin, että meilläkin on paljon valtuutettuja, jotka jostain paineesta tekevät kuten isot pojat/tytöt toivoo. Entä, jos tällaisia onkin jopa yli puolet valtuustosta? Silloinhan he voisivat ryhdistäytyä ja estää monenmoista vilunkipeliä. Mutta enpä tiedä miten asiat oikeasti on.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    "Mikä on tällaisen valtuutetun vastuu?"

    Vastuu äänestäjiään kohtaan ! Käsi sydämelle ja ajatus siitä toimiiko kuin oikeaksi kokee.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    "Mikä on tällaisen valtuutetun vastuu?"

    Vastuu äänestäjiään kohtaan ! Käsi sydämelle ja ajatus siitä toimiiko kuin oikeaksi kokee.

    Suurempi on valitun valtuutetun vastuu valitsemaansa puoluetta, sen linjaa kohtaan kuin äänestäjiään kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Suurempi on valitun valtuutetun vastuu valitsemaansa puoluetta, sen linjaa kohtaan kuin äänestäjiään kohtaan.

    "Suurempi on valitun valtuutetun vastuu valitsemaansa puoluetta, sen linjaa kohtaan kuin äänestäjiään kohtaan"

    Koska valittu valtuutettu / valtuutetut ovat kantaneet vastuunsa virheistä, tai edes tunnustaneet tehneensä virheitä?

    Kuhmoisissa päättäjät ovat tehneet useita virheitä tietämättään tai tietoisesti. Niitä virheitä on pitkä lista. Niistä on ollut hyvin paljon julkista näkyvyyttä vuosien ajan.

    Mitään korjausliikettä ei ole koskaan tehty ja turha edes odottaa. Saappaat ovat niin syvällä savessa, että irtipääsy on vaikeaa ja siksi on jatkettava sillä mandaatilla.

    Äänestä

Kuka täällä oikein kirjoittaa ja tietääkö asian luonteen ja haitat todella, vai pelottaako kaikki uusi teknologia? Millaisen sähkösopimuksen sinä olet valinnut itsellesi tuulivoiman vastustaja? Olethan huomioinut, ettet osta tuulivoimalla tuotettua sähkö, kun tuulivoimaa vastustat. Tuulimyllyt alkavat olla lähitulevaisuudessa tuttu näky ympäri Suomen, miksei siis Kuhmoisissakin. Tämä on iso kunta, kyllä tänne mahtuu linnut pesimään yhtä hyvin kuin tuulimyllyt. Jos myllyt ovat äänekkäitä, niiden meluun tottuu yhtä hyvin kuin liikenteen meluun. Harmittaa tietysti niitä, jotka eivät saa vuokratuloja maaperästä, mutta jotkut ovat saaneet hyvät Kortit jo syntyessään, mikä ei mielestäni ole häpeä. Antaa heidän pelata paremmilla korteilla kenellä niitä on ja pelataan me muut niillä huonommilla, mutta ilman katkeruutta.

Äänestä
  • Antaa heidän pelata paremmilla korteilla kenellä niitä on ja pelataan me muut niillä huonommilla, mutta ilman katkeruutta.
    ----- ??
    Ajatteletko niin että paremmat kortit syntyessään saaneet pitäkööt kortit hallussaan ottamalla haltuunsa vähempiosaistenkin vähäiset kortit?

    Luultavasti tuulimyllytonttien läheisyydessä ei asu tai mökkeile tonttien omistajia tai heidän ystäviään, vai olenko näin kuvitellessani väärässä?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Antaa heidän pelata paremmilla korteilla kenellä niitä on ja pelataan me muut niillä huonommilla, mutta ilman katkeruutta.
    ----- ??
    Ajatteletko niin että paremmat kortit syntyessään saaneet pitäkööt kortit hallussaan ottamalla haltuunsa vähempiosaistenkin vähäiset kortit?

    Luultavasti tuulimyllytonttien läheisyydessä ei asu tai mökkeile tonttien omistajia tai heidän ystäviään, vai olenko näin kuvitellessani väärässä?

    Uudet jaot.

    Äänestä

  • Ongelma ei ole tuulivoima ja tuulimyllyt vaan niiden sijainti!

    Äänestä

  • Aika vastenmielinen tyyppi joka näin ajattelee. Oma napakin aika kaukana.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Aika vastenmielinen tyyppi joka näin ajattelee. Oma napakin aika kaukana.

    Sydämen sivistys puuttuu, ehkä niitä perittyjä kortteja on liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Sydämen sivistys puuttuu, ehkä niitä perittyjä kortteja on liikaa.

    Ansiotta perityillä korteilla peli on helppoa, toista on niillä jotka joutuvat pelivälineensä itse hankkimaan.

    Äänestä

  • DATA keskuksille ne sähköt menee ja siksi , Suomen pitää laittaa myllyt pyörimään joka notkoon sekä järvelle , jotta tikotokit sekä saksalaiset saavat helpotusta sähkönhintoihin.

    Sataman läheisyyteen EI , mutta Isojärven rannoille sopii tai miten olisi Linnavuoren rinteille. , siellä ainakin tulee. Yritetään miettiä ja kunnan " vanhoilla" on tietoa, mitkä ovat ne tuuliset paikat.

    Ps spörssisähkössä ei valita mitään, se mitä pistorasiasta tulee päivän hinnalla. Eli tätä päivää!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Sydämen sivistys puuttuu, ehkä niitä perittyjä kortteja on liikaa.

    Ei oo perittyjä kortteja, eikä perittyjä maita. Toivotan tuulimyllyn tervetulleeksi näkymään ja kuulumaan omanolohuoneen ikkunasta. Mun elämä ei hajoo tuulimyllyjen vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ei oo perittyjä kortteja, eikä perittyjä maita. Toivotan tuulimyllyn tervetulleeksi näkymään ja kuulumaan omanolohuoneen ikkunasta. Mun elämä ei hajoo tuulimyllyjen vuoksi.

    Ei hajoo ...., . Koskaan ei voi tietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    DATA keskuksille ne sähköt menee ja siksi , Suomen pitää laittaa myllyt pyörimään joka notkoon sekä järvelle , jotta tikotokit sekä saksalaiset saavat helpotusta sähkönhintoihin.

    Sataman läheisyyteen EI , mutta Isojärven rannoille sopii tai miten olisi Linnavuoren rinteille. , siellä ainakin tulee. Yritetään miettiä ja kunnan " vanhoilla" on tietoa, mitkä ovat ne tuuliset paikat.

    Ps spörssisähkössä ei valita mitään, se mitä pistorasiasta tulee päivän hinnalla. Eli tätä päivää!

    Tuulisuustiedot koko Suomesta löytyy paitsi perimätiedosta, myös Tuuliatlaksesta

    https://www.motiva.fi/ratkaisut/uusiutuva_energia/tuulivoima/tuuliatlas_tuulisuustiedot_kartalle

    Äänestä

Tuulimyllyrahat ovat ns natsikultaa, luonto ja sivistys on kaupan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Istukaas alas. No niin.

Vain täysin typerä kunta laittaa tuulimyllyt keskelle kuntaa!!!

Katsokaa miten niitä on ympäri Suomea sijoitettu. Ne ovat järestään aina kunnan rajoilla, jotta maisema- ja muu haitta on samanmoinen naapurikunnalle kuin omalle, mutta verohyödyt vain omaan kuntaan.

Tämä pitäisi olla ihan itsestään selvää.

Ei myllyjä koskaan mihinkään muualle kuin kunnan rajoille. Ellei kyseessä joku Lapin jättikokoinen kunta, jossa ei niin justiinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu