Kirkko työnantajien vietävänä

Anonyymi-ap

Arrogantti ja äksyilevä Koiviston nimitti toimittajia sopuleiksi. Ollessa pressana, säädettiin laki, jolla arkipyhä helatorstai siirrettiin loppuviikoksi ja sille annettiin nimeksi 'Kristuksen taivaaseen astumisen päivä'.

Koivisto oli ajanut lakia ja hyväksyi sen heti, koska siten saatiin yksi työpäivä lisää.

Myöhemmin kirkko palasi voimiinsa ja liittoutui ammattiyhdistyksen kanssa. Säädettiin uusi laki, jolla helatorstai palautettiin entiselle paikalleen. Koivisto loukkaantui, mutta ei voinut kieltäytyä hyväksymästä lakia. Näpäytti kuitenkin asettaessaan sen tulevaksi voimaan 10 vuoden päästä.

Oli, kuin lapsi olisi oikutellut.

18

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Helatorstai siirrettiin lauantaille vuonna 1972. Presidentti oli silloin eräs Urho Kekkonen. Kirkolliskokous oli jo 1982 esittänyt helatorstain ja loppiaisen palauttamista, ja eduskunta hyväksyi kirkkolain muutoksen marraskuussa 1985. Sen piti tulla voimaan 1987. Kuitenkin työmarkkinavaikutuksia ennakoiden Koivisto päätti siirtää lain voimaantuloa niin, että se tuli voimaan vasta vuoden 1992 alussa. Hän siis siirsi lain voimaantuloa viisi vuotta eteenpäin.

      • Anonyymi

        Sori, vuonna 1973. Presidentti oli edelleen Kekkonen.

      • Anonyymi

        Itse asiassa eduskunta hyväksyi kirkollislain muutosehdotus jossa voimaantulon vuosiluku oli jättty auki ja jätetty nimen omaan lain vahvistavan presidentin täytettäväksi ja TP Koivisto kirjoitti vuosiluvuksi 92.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos, taas oppi jotain uutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse asiassa eduskunta hyväksyi kirkollislain muutosehdotus jossa voimaantulon vuosiluku oli jättty auki ja jätetty nimen omaan lain vahvistavan presidentin täytettäväksi ja TP Koivisto kirjoitti vuosiluvuksi 92.

        "Itse asiassa eduskunta hyväksyi kirkollislain muutosehdotus jossa voimaantulon vuosiluku oli jättty auki ja jätetty nimen omaan lain vahvistavan presidentin täytettäväksi ja TP Koivisto kirjoitti vuosiluvuksi 92."

        Väärä tieto. Nimenomaan vuosikymmen oli eduskunnalle annetussa lakiehdotuksessa painettu 80-luvuksi, mutta päivämäärän viimeinen luku jätetty auki. Hyväksyessään lain Koivisto muutti painetun vuosikymmen, mistä silloin keskusteltiin, voiko niin tehdä. Ennakkotapausta ei ollut. Ap.

        Ei ollut.
        Eduskunta ARVIOI, että käytännön syistä laki voidaan saattaa voimaan 1987, mutta lakitestissä oli vain vuosisata "19__" ja Eduskunta oli jättänyt presidentille oikeuden täyttää tarkka vuosiluku. Ilmeisesti moni luuli, että se olisi 1980-luvun puolella, mutta Koivisto puolustautui, että jos eduskunta olisi halunut tietyn vuoden, sen olisi pitänyt kirjata se lakiin,. mutta kun eduskunta ei sitä tehnyt, niin presidentti olisi voinut siirtää voimaantulon vaikka vuoteen 1999.

        Tässä uutinen näillä palstoilla kai luotettavana pidetystä lehdestä:
        https://www.kotimaa.fi/blogit/arkipyhakiistassa-mukana-olleen-presidentin-siunauspaivaksi-helatorstai/

        "Surkuhupaisana kuriositeettina mainittakoon, että voimaantulovuosi oli ehdotuksessa merkitty näin: 19_ _. Eli kaksi viimeistä vuotta puuttui. Sikäli kuin kuvittelen muistavani oikein, Manu vastasi ihmetteleviin kysymyksiin kuuden vuoden siirtymäajasta: Kun ne vuodet oli jätetty tyhjiksi, niin minä täytin ne noin! Näin Koivisto pääsi moittimaan silloista opetusministeriä Gustav Björkstrandia lain huonosta valmistelusta. Kuten arvata saattaa, presidentin päätös synnytti vilkkaan valtiosääntöoikeudellisen keskustelun."

    • Anonyymi

      On outoa, että arkivapaat on (vappua ja itsenäisyyspäivää lukuunottamatta) määritelty kirkkolaissa. Nehän koskevat kaikkia. Koko kirkkolaki on kummajainen, josta pitäisi päästä eroon, mutta purun voisi aloittaa siirtämällä arkivapaat normaalin lainsäädännön puolelle.

    • Anonyymi

      Korjauksena virheelliseen tietoon, jonka aloituksessani annoin:

      1) Helatorstai siirrettiin lauantaiksi KEKKOSEN aikana. Koivisto oli silloin pääministerinä ja ajoi asiaa. Asian hyväksyi myös ammattiyhdistys osana työmarkkinasopimusta. Kirkko heikkouksissaan ilmoitti alistuvansa työmarkkinasopimukseen.

      2) Koivisto oli PRESIDENTTINÄ aikana, jolloin säädettiin laki helatorstain siirrosta takaisin. Hyväksyessään lain Koivisto siirsi sen voimaantulon seuraavalle vuosikymmenelle, kuin eduskunnassa hyväksytty lakiesitys edellytti. Menettelystä keskusteltiin, voiko näin menetellä, oliko eduskunta samalla hyväksynyt myös vuosikymmenen, joka lakiehdotukseen oli painettu. Ennakkotapausta vuosikymmen muutoksesta ei ollut.

      Pyydän anteeksi antamiani vääriä tietoja nöyrimmästi, sulimmasti ja matelevasti. En pyydä anteeksi, että sanoin Koiviston oikutelleen kuin pikkulapsi. Sekä hän että vaimonsa suhtautuivat erittäin kitkerästi kirkkoon, minkä toivat myös monesti julki.

      Tiettävästi Koivisto oli ainoa presidentti, joka toi julki kirkonvastaisia ajatuksia, mutta alistui niihin osana valtiokirkkojärjestelmää, jota kirkko omassa propagandassaan nimitti kansankirkoksi.

      Koiviston oikutteleva menettely ei kuitenkaan johtanut perustuslaillisiin oikeustoimiin, joten vuosikymmenen muutos pysyi.

      • Nyt kirjoitat täyttä roskaa. Anteeksi nyt vain mutta Mauno Koivisto on ollut meidän presidenteistä yksi kaikkein uskonnollisimpia. Se on perua hänen kotioloistaan, joka oli hyvin uskonnollinen. Jatkosodan aikana Koivisto esim kantoi mukanaan koko ajan raamattua, johon hän teki omia merkintöjä.

        Heinäkuun lopussa 1944 Mauno kirjoitti: ”Jumala on katsonut armollisesti puoleeni ja kaikkien meidän puoleen, joiden edestä olen rukoillut. … Se on vakava totuus, että Herraan luottaen kaikki lopulta kääntyy hyväksi, vaikka toisinaan toivottomalta näyttäisikin."

        Presitentti Koiviston adjutanttina toiminut Juhani Kaskeala taas kertoi, kuinka he lauloivat lapsuudesta tuttuja virsiä pitkillä automatkoilla. Lisäksi viimeisinä aikoinaan Koivisto puhui paljon uskonnosta omien ystäviensä, kuten Seppo Lindblomin kanssa.

        https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/koivisto-kirkko-ja-usko/

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Nyt kirjoitat täyttä roskaa. Anteeksi nyt vain mutta Mauno Koivisto on ollut meidän presidenteistä yksi kaikkein uskonnollisimpia. Se on perua hänen kotioloistaan, joka oli hyvin uskonnollinen. Jatkosodan aikana Koivisto esim kantoi mukanaan koko ajan raamattua, johon hän teki omia merkintöjä.

        Koiviston uskonnollinen mielenlaatu ja suhtautuminen viralliseen kirkkoon ovat tyystin eri asia.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Nyt kirjoitat täyttä roskaa. Anteeksi nyt vain mutta Mauno Koivisto on ollut meidän presidenteistä yksi kaikkein uskonnollisimpia. Se on perua hänen kotioloistaan, joka oli hyvin uskonnollinen. Jatkosodan aikana Koivisto esim kantoi mukanaan koko ajan raamattua, johon hän teki omia merkintöjä.

        Heinäkuun lopussa 1944 Mauno kirjoitti: ”Jumala on katsonut armollisesti puoleeni ja kaikkien meidän puoleen, joiden edestä olen rukoillut. … Se on vakava totuus, että Herraan luottaen kaikki lopulta kääntyy hyväksi, vaikka toisinaan toivottomalta näyttäisikin."

        Presitentti Koiviston adjutanttina toiminut Juhani Kaskeala taas kertoi, kuinka he lauloivat lapsuudesta tuttuja virsiä pitkillä automatkoilla. Lisäksi viimeisinä aikoinaan Koivisto puhui paljon uskonnosta omien ystäviensä, kuten Seppo Lindblomin kanssa.

        https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/koivisto-kirkko-ja-usko/

        "Nyt kirjoitat täyttä roskaa." Ei ole keskusteleva kirjoitustyyli, täysin hylättävä.

      • Anonyymi

        "Koivisto oli PRESIDENTTINÄ aikana, jolloin säädettiin laki helatorstain siirrosta takaisin. Hyväksyessään lain Koivisto siirsi sen voimaantulon seuraavalle vuosikymmenelle, kuin eduskunnassa hyväksytty lakiesitys edellytti."

        Eduskuta EI EDELLYTTÄNYT, että laki tulisi voimaan 1980-luvulla, vaan ARVIOI, että käytännön syistä se voisi tulla voimaan (aikaisintaan) 1987 (kaksi vuotta hyväksymisen jälkeen). Lakitekstiin voimaantulo vuosi oli jätetty presidentin täytettäväksi muodossa "19__". Jos eduskunta olisi edellyttänyt että laki tulee voimaan 1980-luvulla, vuosi olisi pitänyt merkitä "198_".

        Koivisto ei tietenkään muuttanut merkkiäkään vahvistettavaksi annetusta laista, vaan täytti sen kohdan joka oli hänen täytettäväkseen jätetty. Halutessaan eduskunta (ja lakia valmistellut ministeriö) olisi voinut määrätä vuosikymmenen tai tarkan vuoden. Se, että moni luuli ja kuvitteli ei tarkoita että eduskunta olisi edellyttänyt tai että Koivisto olisi toiminut eduskunnan ilmaistun tahdon vastaisesti. Saati että hän olisi muuttanut omavaltaisesti eduskunnan hyväksymää tekstiä.

        Tietosi on väärä. Lakiehdotukseen oli painettu 198_. Koivisto muutti siitä yhden merkin, mikä aiheutti silloin pitkän keskustelun, eikä ennakkotapausta ollut.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Nyt kirjoitat täyttä roskaa. Anteeksi nyt vain mutta Mauno Koivisto on ollut meidän presidenteistä yksi kaikkein uskonnollisimpia. Se on perua hänen kotioloistaan, joka oli hyvin uskonnollinen. Jatkosodan aikana Koivisto esim kantoi mukanaan koko ajan raamattua, johon hän teki omia merkintöjä.

        Heinäkuun lopussa 1944 Mauno kirjoitti: ”Jumala on katsonut armollisesti puoleeni ja kaikkien meidän puoleen, joiden edestä olen rukoillut. … Se on vakava totuus, että Herraan luottaen kaikki lopulta kääntyy hyväksi, vaikka toisinaan toivottomalta näyttäisikin."

        Presitentti Koiviston adjutanttina toiminut Juhani Kaskeala taas kertoi, kuinka he lauloivat lapsuudesta tuttuja virsiä pitkillä automatkoilla. Lisäksi viimeisinä aikoinaan Koivisto puhui paljon uskonnosta omien ystäviensä, kuten Seppo Lindblomin kanssa.

        https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/koivisto-kirkko-ja-usko/

        Koiviston suhde piispoihin, erityisesti Huoviseen, olivat vähintäänkin kireät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietosi on väärä. Lakiehdotukseen oli painettu 198_. Koivisto muutti siitä yhden merkin, mikä aiheutti silloin pitkän keskustelun, eikä ennakkotapausta ollut.

        Kekkosesta on aika jättänyt. Mauno Koivistosta on aika jättänyt. Molemmat siunattu haudan lepoon. Maalliset jäännökset. Mutta nyt herää kysymys.
        Voiko herra Itämaan Presidentti, jo monen työvuoden jälkeen astua kenties kunniallisesti sivuun ansaituille lomille, kenties jopa eläkepäiville? Rahaa ja täppiä siihen varmasti olisi.

        Ajatuksesi on kuin sananlaskussa: "Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään." Jos kansanviisutta noudatettaisiin, koko historiantutkimus menettäisi merkityksensä, koska ne ovat "vanhoja asioita".

        On toinenkin näkemys: kaikelle nykyiselle löytyy juuret historiasta.

        Mutta siinä olen kanssasi samaa mieltä, että kenenkään ei tule kuvitella olevansa korvaamaton. Kun aika tulee, on syytä siirtyä oikeasti eläkkeelle ja yrittää olla vaikuttamatta nykyisiin tapahtumiin.

        Kaiken iljettävintä on, että selittelee selittelemästä päästyään entisiä tekojaan, ja vieläpä selittää ne oikeiksi nykytiedonkin valossa. Vihjeeksi edelliselle presidentille ja pianoon polkaisseelle ainoalle naispresidentille. Molemmathan häpäisivät itsensä antautuessaan vieraan vietäviksi.

        Vaan ei asia aivan uusi ole. Mannerheimkin julkaisi ns. muistelmat, joissa asiat olivat kauniimmin kuin todellisuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietosi on väärä. Lakiehdotukseen oli painettu 198_. Koivisto muutti siitä yhden merkin, mikä aiheutti silloin pitkän keskustelun, eikä ennakkotapausta ollut.

        Tuossa aiemmin on Kotimaa lehden juttu, jossa mukana ollut kertoo, että vuosiluku oli muodossa "19__". Olisi ollut perustuslaillinen skandaali, jos presidentti olisi muuttanut eduskunnan hyväksymää lakitekstiä edes yhden numeron osalta.

        Onko sinulla muuta lähdetta omalle väitteellesi kuin rajaton, omahyväinen, mutta perusteeton usko, ettää olet kaikessa aika oikeassa?

    • Anonyymi

      "Oli, kuin lapsi olisi oikutellut."

      Taisivatpa olla ay-liike, kirkko ja eduskunta pullollaan lapsia kun ei Kekkosen hyvä työ kelvannut vaan halusivat tuon turhan pyhän torstaille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3664
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1991
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      226
      1323
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      134
      1210
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      100
      1073
    6. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      109
      1055
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      70
      1010
    8. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      974
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      965
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      876
    Aihe