Demokratia on nyt sitä, että vallassa olevat julistavat sen

Anonyymi-ap

ja "alempien luokkien" on tyydyttävä siihen. Luokkaero on merkittävä vaikuttaja
ja nyt vallassa olevat pyrkivät kasvattamaan sitä, yksi polvi ministereitä tekee kymmenen polvea köyhiä.

48

302

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pitkän aikaa alemmat luokat ovatkin typerillä päätöksillään saaneet tuhota koko kansakuntamme yhteistä maata ja omaisuutta. vailla mitään aitoa demokratiaa ja korvausvelvollisuutta.

      • Anonyymi

        Alemmat luokat ovat harvoin päättämässä asioissa, mutta jos ovat
        päätökset ovat oikeudenmukaisempia.


      • Anonyymi

        Kuulut siis vauraaseen yläluokkaan 11:23.


    • Anonyymi

      Vapaat, demokraattiset vaalit.

      Henkilö ja ääni periaatteella valittu hallitus. Ihmiset itse valinneet luottamushenkilönsä. Sama kuntatasolla ja aluehallinnossa.

      Turha lässyttää luokkayhteiskunnasta. Kyllä suomessa on omanlaisensa luokkajako, mutta sama äänioikeus kaikilla.

      Kansa itse valitsee tiensä. Näin toimii demokratia.

      Totalitarismi toimii toisin, silloin kertomasi tilanne on mahdollinen. Suomi ei ole totaliristinen valtio.

      Niettä älä jauha jaskaa.

      =DW=

    • Anonyymi

      2023 kevätkesällä demokratia jäi äänestyskoppiin, kun valta anastettiin
      suurimmilla valheilla koskaan.

      • Anonyymi

        Valahtelemalla saatu valta tähtää väärinkäytöksiin. Rehellisen ei tarvitse valehdella.


    • Anonyymi

      Väärin äänestäjät.

    • Anonyymi

      Demokratia, eli kansanvalta on kansan valtaan perustuva valtiojärjestys. Demokratian perusajatuksena on, että hallintovallan edustajat nousevat kansan joukosta ja että hallintovalta toteuttaa kansan tahtoa.

      • Anonyymi

        Hallintovalta toteuttaa nyt vain rikkaitten ja EK:n tahtoa eli vähemmistön.


    • Anonyymi

      Vallassa olevat ovat vallassa, koska kansa äänesti siten. He edustavat demokratiaa. Toteuttavat sitä, miksi heidät äänestettiin valtaan.

      Eduskunnassa on päättäjiä monista eri puolueista, siten kuin kansa halusi.

      • Anonyymi

        Vain vasemmisto äänekkäästi vastustaa kansanvaltaa ja demokratiaa. Varastavat kymmenille eri aloituksille, vihakirjoituksilleen jopa foorumeita, joille heidän propagandansa eivät edes kuulu, näin väkivalloin estäen ja vaientaen foorumistien omaa ääntä. Demareille, heidän pääministerinsä mukaan, me yli 7-kymppiset olemmekin vain buumereita, joista ei tarvitse piitata.


      • Anonyymi

        Jos ehdokkaat valehtelevat suut ja silmät täyteen, minkä perusteella hönöt
        äänestävät onko se demokratiaa ?


    • Anonyymi

      SDP vaalii demokratiaa aika hyvin, oikeistolaisten mielestä he ajavat kaikkien etua tässä tulos.

    • Anonyymi

      Pitkän aikaa alemmat luokat ovatkin typerillä päätöksillään saaneet tuhota koko kansakuntamme yhteistä maata ja omaisuutta. vailla mitään aitoa demokratiaa ja korvausvelvollisuutta


      aivan
      työväenluokkainnen kinisjä vaatii kulutukseen rahaa tulonsiirroilla
      ja makaa röyhkeänä

      vetoaa vanhan ajan heikkoihin oloihin ja kärsii lihavuusongelmista
      ja laiskuustaudeista


      aloittajapuhuu suoraan preseestä kuin lintmaaneilla on tapana eikä ymmärrä
      glohalisaatiota. emme ole kansallisvaltio eikä meillä ole mitään tarvetta
      olla yhteistoiminnassa kinisijälintmaanien kanssa kärsiköönmulkut

    • Anonyymi

      2023 kevätkesällä demokratia jäi äänestyskoppiin, kun valta anastettiin
      suurimmilla valheilla koskaan. Valehtelemalla saatu valta tähtää väärinkäytöksiin. Rehellisen ei tarvitse valehdella.

    • Anonyymi

      Ilman työväenluokkaa ei olisi rikkaita. Se unohtuu rikkailta. Suomi ei ole Monaco.

    • Anonyymi

      Suomi on nyt valehtelijoitten diktatuuri.

    • Anonyymi

      Tuosta syystä tasa -arvohömppä , dei, woke ,on demokratian vastaista

      • Anonyymi

        Tunge wokesi wokeesi. Ei sellainen marginaali-ajatus ketään kiinnosta.


    • Anonyymi

      Eli se mitä EU sanelee, on demokratiaa. Ellet ole samaa mieltä kuin EU:n päättäjät, olet joko Venäjän "trolli", Putinisti, Natsi tai Antisemitisti. Jotenkin tuntuu, että demokratian määritelmä on muuttunut siitä ajoista, kun se aikoinaan muinaisesta Kreikasta tänne rantautui...

      • Anonyymi

        Suomi on EU:n jäsenmaa. Suomi on mukana EU:ssa päättämässä. Ei EU ole mikään Suomen ulkopuolinen "unioni".


      • Anonyymi

        Ennen persuhallitusta Suomessa oli demokratia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen persuhallitusta Suomessa oli demokratia.

        Sitä aikaa muistelee haikeudella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen persuhallitusta Suomessa oli demokratia.

        Nyt Suomessa mennään ntsi-Saksa malliin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen persuhallitusta Suomessa oli demokratia.

        Ennen nykyistä oikeistohallitusta maassa oli vihervasemmistohallitus, johon myös kokoonpanoon myös aattensa kanssa heiluva keskusta kuului.
        Monet tämän vihervasemmistohallituksen puolueista ilmoittivat jo ennen vaaleja minkä puolueen kanssa eivät tule vaalien jälkeen tekemään hallitusyhteistyötä.
        Noh, kansa sai vapaasti äänestää, kuten demokratiaan kuuluu.
        Nyt sitten jotkut oppositiopuolueisiin jääneet täällä "vinkuvat" kuinka ennen viimeisiä eduskuntavaaleja Suomessa oli demokratia.
        Demokratia se on Suomessa nytkin!


    • Anonyymi

      Nyt on mulkeroitten diktatuuri.

    • Anonyymi

      Mulkerot on aina pudotettu jalustaltaan.

    • Anonyymi

      Hitler ehti ampua itsensä ennenkuin se ammuttiin.

    • Anonyymi

      Stalin kuoli lattialle.

      • Anonyymi

        Niin kuulemma, kukaan ei uskaltanut mennä auttamaan, kun pelkäsivät, että saavat syytteen Stalinin surmaamisesta.


    • Anonyymi

      Hallitus on anastanut valtansa vaalivalheilla. Sitä ei voi kukaan kiistää.
      Tarvitseeko ne valheet toistaa ?

      • Anonyymi

        Ei tarvitse: Velanotto loppui. Tuli 100000 uutta työpaikkaa. Talous kasvaa kohisten.
        Niinno - - - ne on hallituksen seuraavat dynaamiset muunnellut totuudet :D


    • Anonyymi

      "Tämä on pakko tehdä".

      Se ei ole demokratiaa, koska vaihtoehtojakin on muita kuin pienituloisten
      elämän kurjistaminen. Rikkaittan hyysääminen valtion yhteisillä
      varoilla ei ainakaan valtiontaloutta nosta, ne rahat menevät veroparatiiseihin
      ulos Suomesta.

    • Anonyymi

      Orpon hallituksen aikana talousongelmt mukaanlukien Purran tekemä
      JÄTTIMÄINEN velka ovat nousseet niin suuriksi, ettei niitä pysty
      enää valheilla pimittämään.

    • Anonyymi

      Kun monet ruotsalaiset puolueet pakittelevat takavuosien maahanmuuttohoureesta, niin sosiaalidemokraatit laittavat suurempaa vaihdetta silmään ja vaativat asuinalueita, joissa asuu enemmän eri taustaisia ihmisiä.
      Sosiaalidemokraatit julkaisivat uuden maahanmuutto- ja kotouttamisohjelman ja samalla lanseerattiin käsite ”kotouttamisvelka”, jollaisen Ruotsilla väitetään olevan.

      Kotouttamisvelan maksaminen taas tarkoittaa sitä, että yhä useammalle ruotsalaiselle asuinalueelle pyritään saamaan maahanmuuttajia asumaan, eli puhutaan erilaisten ihmisten sekoittamisesta samalle asuinalueelle.

      Tällainen maahanmuuttajien ja kantaruotsalaisten sekoittaminen ei ole mitenkään uusi juttu, sillä monet kunnat ovat soveltaneet käytäntöä mm. koulujen suhteen. Jos jossakin koulussa on ollut liikaa ruotsalaisia lapsia, niin sinne on alettu linja-autoilla kuskaamaan maahanmuuttajaghetoista kehitysmaalaisia lapsia. Tällä sosiaalidemokraatit uskovat ratkaisevan segregaation, eli sen, että maahanmuuttajat eivät ikään kuin jää yhteiskunnan ulkopuolelle.

      Sosiaalidemokraatit haluavat konkreettisia ratkaisuja, joka tarkoittaa sitä, että turvapaikanhakijat eivät enää saisi järjestää itse asumistaan. Tässä kyse on siitä, että lähes kaikissa tapauksissa maahanmuuttajat muuttavat omatoimisesti niille alueille, joissa jo ennestään asuu heidän maanmiehiään. Kunnat eivät niin ikään saisi enää antaa uusille tulijoille asuntoja maahanmuuttajaghetoista ja yleisesti muuttoa ghettoalueille pitäisi pyrkiä ehkäisemään mm. pienemmillä sosiaalituilla.

      Kun hienosti sanotaan, niin se sanotaan niin, että ”Ruotsiin tulevat uudet tulokkaat tulisi sijoittaa sosioekonomisesti paremmille alueille”. Sosiaalidemokraattien tavoite onkin saada väestöä sekoittumaan pitkällä aikavälillä.

      – Myös asuminen on eriytynyt. Yhdessä paikassa on vuokra-asuntoja, toisessa huviloita. Ja juuri siellä ihmisten sekoittumista pitäisi lisätä.

      Sosiaalidemokraatit pyytävätkin nyt anteeksi niiltä maahanmuuttajilta, jotka ovat viimeisen 30 vuoden aikana muuttaneet Ruotsiin ja joutuneet asumaan ”sosiaalisesti haavoittuvilla alueilla” = maahanmuuttajaghetoissa.

      – Anteeksi, anteeksi, että teimme sen. Nyt koko yhteiskunnan on aika ottaa ohjat käsiin. Jos pakolaisperhe muuttaa asuntoon, jossa asuu ihmisiä, jotka ovat asuneet koko elämänsä Ruotsissa, ja viiden korttelin päähän muuttaa toinen juuri Ruotsiin muuttanut perhe, en usko, että se on ollenkaan ongelma.

      • Anonyymi

        "Sosiaalidemokraatit laittavat suurempaa vaihdetta silmään ja vaativat asuinalueita, joissa asuu enemmän eri taustaisia ihmisiä." Sehän on viisasta, että ruotsalaiset on "heränneet"
        tajuamaan asioita.

        Suomi ei ole tehnyt sitä virhettä, että olisi "asuttanut" ihan eri maailmoista
        tulleet ulkomaalaiset ihmiset yhteen kaupunginosaan.
        Suomessa etnistaustaisten ihmisten on siksi helpompi kotoutua,
        koska he asuvat normaalisti suomalaisten seassa, vaikka he suomalaisista rasisteista
        saavatkin kärsiä.


    • Anonyymi

      Suomi on nyt eurooppalainen diktatuuri.

    • Anonyymi

      Persujuntta hallitsee. Milloin ne laittavat koppalakit päähän ministeriaitiossa ?

    • Anonyymi

      Halitus on köyhientekokone.

    • Anonyymi

      Siitäkö Suomi hyötyy ?

    • Anonyymi

      Demokratiaahan on se, että uudet vaalit tulevat viimeistään määräajan täytyttyä (4 v).

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vallanpitäjät ovatkin Jumalasta luopuessaan maallistuneet kovasti. Hienoa on se ettei demokratioista pääse pois noin vain. Muuten on valehdeltava lisää. Vapaus kun on totuuden kanssa yhtä.
      God is 1

    • Anonyymi

      Vallanpitäjäksi pitää saada rajatauki sosialismia ja sitä sitten ropakapalla
      ja nopee nopee

      Työtä Lappeenrantaan Pietarista ja turisteja Suomeen poliitikot Ivan Deviatkin ja Katja Marova ovat järjestämässä loppukesälle tapahtumasarjaa nimeltä

      Jo riittää nyt Rajat auki, jonka tavoitteena on itärajan avaaminen

      Pyörät käyttöön turismissa

      Medialle lähetetyssä kutsussa kaupunginvaltuutettu Deviatkin ja aluevaltuutettu Marova kertovat haluavansa tuoda esiin rajojen sulkemisen aiheuttamia epäkohtia.

      Pyörät eivät polje oikeuksia eikä Putin vaan suomalaiset korrputiojohtajat
      toteavat rajat auki -liikkeen sosialistit

    • Anonyymi

      Demokratiamme ei juuri poikkea olkoot vallassa kokoomus, keskusta tai SDP.

      • Anonyymi

        Kuuro ja sokeako olet ?


    • Anonyymi

      Demokratiaa vastaan alettiin hyökätä avoimesti 2023 kevätkesällä.
      Suomi ei täytä enää aidon demokraattisen oikeusvaltion tunnusmerkkejä.
      Sinimusta hallitus ei ole demokraattinen.

    • Anonyymi

      Purra ja Orpo saivat kovan opetuksen ja tuskin ottavat opikseen,
      on ne niin kovapäitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      51
      3326
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      47
      2782
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      141
      2573
    4. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      57
      2291
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      355
      2014
    6. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      151
      1634
    7. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      76
      1485
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1308
    9. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      35
      1258
    10. Miksi mediheli

      Mitä on tapahtunut ku poliiseja ja ambulanssi pyöri aamusta keskustassa
      Kiuruvesi
      24
      1164
    Aihe