Homeopaatti Kristiina Benjaminsson kertoa mihin homeopaattisten pillereiden vaikutus perustuu.
Voisiko kristallipuolueen edustaja
Anonyymi-ap
5660
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei voi kertoa koska vaikutus ei perustu yhtään mihinkään.
Kiinnostaisi minuakin tietää, sikäli kun sana "tieto" on homeopaateilla edes käytössä. Homeopatia näyttää tieteeltä, mutta homeopaatit eivät tyypillisesti suostu myöntämään, että kyseessä on uskon asia. Mikä sellainen kolmas tie voisi olla, jonka periaate ei ole tietoon eikä uskoon perustuva? Tieteessä on usein niin, että tutkimuksissa löytyy jokin uusi ilmiö, jolle ei vielä ole selitystä--se kuuluu tieteen luonteeseen. Sitten lisäkokeilla ja -tutkimuksilla saadaan lisää tietoa (tadaa!) asiasta, jolloin voidaan muodostaa teoria ja sovittaa se todistettujen teorioiden joukkoon. Homeopatia on kopsutellut vesipullojaan jo 1800-luvulta saakka ilman todisteita jos kohta ilman palvontapaikkojakaan. Jos homeopatiasta tehtäisiin uskonto, olisi kaikki paljon selkeämpää. Sillävälin, meanwhile, kopsutelkaa vetenne itse niin säästätte rahaa. Muistakaa vain poistaa se kopsuaktivointi siitä ylimääräisestä vedestä, ettette nosta luonnonvesien homeotasoja.
Vaihtoehtohoito-menetelmät on osa systeemiä mutta tarkottaako hän sitä että pitäs muuttaa systeemi siihen että systeemissä olisi vain homeapaattiset pillerit käytössä että haluaako hän poistaa systeemistä muut menetelmät eli perinteiset pillerit??
Jos hän on sitä mieltä, ihmettelen.
Vaihtoehtohoidoista kuten kaukoparannus sun muut keinot voi olla hyötyä että lähipiirissä isäni on käyttäny kaukoparannusta. Kaukoparantaja on myös näkijä ja tietääkseni kaukoparantajan ehkä täytyy ollakin näkijä jottta pystyy puhelimen kautta suoritaan esim energiahoidon . Isä väitti että tunsi hänen energia-hoidon luissa ja suonissa. Uskon isääni. Hän on käyttäny sen kaukoparantajan hoitoa useita kertoja monen vuoje aikana. Nyt kun on sydänongelmia niin kaukoparantaja kieltäytyi antamasta hoitoa.
Kaukoparantaja sanoi myös ettei pysty sairauksia poistamaan mutta pystyy ennalta-ehkäisemään ja lievittään hoitoa.
Homeopaattisia pillereitä en todellakaan käyttäisi. Mulla on masennuspillereitä 4 joista yhtä en ole käyttäny 2-3 vuoteen. Rauhoittava lääke opamax jota en oo käyttäny ja lisäksi paniikkilääke propram, iltalääke risperidon ja aamulääke sertram. Eniten tärkein lääke itselleni on risperidon. Sillä kai lihottava vaikutus. Ruokavaliolla ja aktiivisella liikunnalla pitänyt kurissa liiallisen painonnousun.
siis mun mielestä vaihtoehtohoidot ei välttämättä ole huuhaata.
Vaihtoehtohoitoja kutsutaan myös uskomushoidoiksi joka kuvaakin niitä paremmin, nehän eivät ole vaihtoehto yhtään millekkään.
mun isä sai apua vaihtoehtohoidosta (kaukoparantaja joka energian avulla auttoi isää).
hän sanoi ettei pysty sairautta poistamaan ja sanoi ettei kaukoparannukseen ryhdy jos asiakkaalla on esim sydänongelma.