Ennen Orpon persuhallitusta oli "hyvä Pohjola ja holtiton Välimeri".

Anonyymi-ap

Nyt on "holtiton Suomi ja hyvä Välimeri". Maahanmuuttajatkin olivat Marinin hallituksen aikana lähes yhtä korkeasti työllistyneitä kuin muut.
Orpon hallitus romautti hetkessä koko korkean työllisyyden.
"Ihmeteko" sekin. Siihen pystyvät vain taitamattomat ministerit !
Mm. maahanmuuttajien ahkeruutta saimme kiittää Marinin hallituksen
aikana, että verokertymä kasvoi. Persuhallituksen aikana verokertymä
hupenee hupenemistaan, mutta varakkaat ovat vaurastuneet lisää,
koska hallitus ahkeroi tulonsiirtoja heille. Se tie on kohta käyty loppuun.
Valtion kassakirstun pohja näkyy ja koska talouskasvua ei ole ja
työttömyys on kasvanut ennätyslukemiin mikä eteen ?
Ennen persuhallitusta oli "hyvä Pohjola ja holtiton Välimeri".
Nyt on "holtiton Suomi ja hyvä Välimeri".
Orpon persuhallituksen aikana osat ovat vaihtuneet.

20

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Purra on nyt EU:n velkakuningatar, joka on syössyt Suomen holtittomaan
      velkavankeuteen. Orpo yritti vääntää muunneltua totuutta:
      Velka on taitettu tai taitetaan tällä hallituskaudella.
      Valtionvarainministeriön korkeimman virkamiehen oli puututtava
      Orpon horinoihin.

    • Anonyymi

      Persuhallitukselle pääasia on kyykyttää Suomen kansaa ja vaurastuttaa
      ennestään upporikkaita.

      • Anonyymi

        Juuri noin!!


    • Anonyymi

      Julkiset sosdemit koostuvat valtiososialisteista, tai vaanrannan maalareista hui ja reista, jotka himoavat valtaa vetoamalla köhiin massoihin ja näiden loputtomiin ahneisiin tarpeisiin

      Tällä takapa juhlamenolla veronmaksajat karkotetaan lätkimällä niille menoja tulonsiirroista, kuten eläkkeistä, erilaisista tuista ja työttömyysturvamenoista, sekä julkisesti rahoitetuista palveluista, kuten sotesta ja koulutuksesta.

      Soten eli sosiaali- ja terveyspalvelujen osuus julkisista menoista on suuri ja kasvanut jatkuvasti viime vuosina. Vuonna 2023 sosiaaliturvan osuus julkisista menoista oli noin 46 prosenttia. Sosiaaliturva sisältää esimerkiksi eläkkeet, sosiaalipalvelut ja työmarkkinatukia. Terveydenhuollon menot (13,6 %) ovat myös merkittävä osa julkisia menoja. Koulutus (11,3 %) ja yleinen julkishallinto (11,9 %) ovat myös suuria menoeriä. Muita pienempiä eriä ovat puolustus, ympäristönsuojelu, asuminen sekä vapaa-aika ja kulttuuri. Koronapandemian aikana elinkeinoelämän tuki, kuten yritystuet, kasvoi merkittävästi.

    • Anonyymi

      Suomi on nyt Pohjolan Kreikka.

    • Anonyymi

      "Kykypuolueen talousneron" Orpon ja PS:n Purran takia.

    • Anonyymi

      Ei tartte lähteä kesällä Kreikkaan.

    • Anonyymi

      Tohtori Simo Grönroos ( ps) tarkastelee vielä Etlan väitettä tarkemmin ja kiinnittää huomiota sanaan ”kokopäivätöissä”. Grönroos pitää tätä olennaisena asiana, sillä yhä suurempi ja suurempi osa etenkin matalapalkka-alan töistä on osa-aikaisia.

      Sanna Marinin hallituksen loppuvaiheen kovat työllisyysluvut selittyivätkin suurelta osin sillä, että jopa viidennes työpaikoista oli osa-aikaisia

      • Anonyymi

        Simo, persu pahimmasta päästä.


      • Anonyymi

        Keksi persu jotain vakuuttavampaa.


    • Anonyymi

      Grönroos: – Tuolloin tehdyt työtunnit tippuivatkin vauhdilla samaan aikaan kun työllisyysaste nousi. On siis oleellista huomata, että vain osa matalapalkka-aloille suuntautuvasta maahanmuutosta päätyy kokopäiväiseen työllistymiseen.

      – Jos sitten käydään katsomaan itse muistion tekstiä, niin se on itse asiassa täynnä viittauksia tutkimuksiin, jotka osoittavat, että maahanmuuttajat eivät pärjää työmarkkinoilla yhtä hyvin kuin suomalaiset ja eivät näin ollen voi vahvistaa julkista taloutta.

    • Anonyymi

      Kuka viitsii korvaa lopsauttaa persu-Grönroosille, Suomen Sisulaiselle ?

      • Anonyymi

        Suomen Sisu on uusn atsi järjestö.


    • Anonyymi

      Sama se on tyyli Suomen ja Vennään. Ole huolellinen rahapussinsa suhteen, jos satut pääsemään matkalle maanrajojen ulkopuolelle.
      Ma luulen, että jo laivamatkalla sinut ilmoitetaan konnapiireihin tässä kuvailemasta tyypistä. Paksu lompakko näkyvästi esillä kaverilla, jolla ei näy saattajaa tukevassa maistissa jo valmiiksi.
      välimeriväpä.

    • Anonyymi

      Nyt voi perua Kreikan lomamatkan, kun ollaan jo Kreikassa.

      • Anonyymi

        Ei puutu kuin aurinko.


    • Anonyymi

      Kreikkalaiset joutuivat kurjuuteen, kun maa velkaantui.
      Sama tilanne on nyt Suomessa.

    • Anonyymi

      PS vie koko Suomen mukanaan kurjuuteen.

    • Anonyymi

      Orpo valehtelee minkä kerkii. Hallituksen aiheuttamia ongelmia ei voi enää
      lakaista sumutusverhojen taakse.

    • Anonyymi

      Orpo oli ensimmäinen Välimeren maitten haukkuja.
      Nyt hänen hallituksensa on tehnyt Suomesta ent. Kreikan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      153
      11021
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      53
      5269
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2473
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      31
      2169
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1731
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1594
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1280
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1206
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      98
      952
    10. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      916
    Aihe