Koti-Ikävä

Laulun sanoin ikävä lapsuuden maisemiin:

"On kotiseutu mulla tuolla, peräpohjolassa
Siellä saanut olen tuntea talven tuiskutuulen sekä kesän lämpöisen
Niin monet kerrat unelmissa, olen vielä kotitanhuvilla
Missä lapsena aina aikaa vietin, toisten kanssa leikkien

Sinne vielä tahdon mennä, siellä on kaikki ennallaan
Pihakoivu, vinttikaivo, aittakin katto kallellaan
Kun suviaika vihdoin koittaa peräpohjolassa
Silloin soilla soittaa teeri- ja riekkoparvet
Silloin muuttolinnut palajaa

On keskikesän aika kaunein peräpohjolassa
Jolloin kaikki kansa läheltä ja myöskin kaukaa saapuu juhannusta juhlimaan"
5437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

On kotiseutu mulla tuolla, kunnankeskuksessa
Siellä sain mä täyttää lapun liikenneluvan lomakkeessa
Niin monet kerrat unelmissa, oon vielä Annen grillillä
Missä jalankaiset väistelee autoja, ladullakin keskellä kylää

Sinne vielä tahdon mennä, siellä on kaikki kohdillaan
Tokmannilta löytyy tarjous, keräysastiat vähän vinollaan
Kun kesä koittaa kunnassamme, jossain taas savuaa
Kommunistit pihalla paistaa lettuja
Ja elokuvastudio ei todellakaan kuvaa

On uuden Tenetin sali täynnä, nuoria ja vanhoja
Kunnanhallitus kinastellen päättää ruoka-avusta
Kun juhannus saapuu kunnankeskukseen, ja valoa riittää taas
Silloin kaikki kylän kulmat herää eloon
Ja koko tori laulaa!

Äänestä
  • Olin maalaistalon lapsi. Kesähelteillä kirkonkylä oli kuin pätsi , harvoin siellä käytiin Sinne ei ollut ikävä!

    Ensin työ, sitten leikki. Aamulla piti lehmät ensin paimentaa aitaukseen laitumille, sitten pääsi uimaan. Marjat poimittiin, kasvimaat kitkettiin ja tehtiin aina, mitä vanhemmat pyysivät tekemään.

    Heinäpellot oli mahdottoman pitkät. Olin aika pieni, kun pääsin eka kerran heinäpelloille toisten mukaan. Isä laittoi minut päiväunille heinälatoon. Kun heräsin, ei toinen silmä auennutkaan. Isä sanoi, että ampiainen sinua on pistänyt.

    On niitä aikoja toisinaan ihan kova ikäväkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Olin maalaistalon lapsi. Kesähelteillä kirkonkylä oli kuin pätsi , harvoin siellä käytiin Sinne ei ollut ikävä!

    Ensin työ, sitten leikki. Aamulla piti lehmät ensin paimentaa aitaukseen laitumille, sitten pääsi uimaan. Marjat poimittiin, kasvimaat kitkettiin ja tehtiin aina, mitä vanhemmat pyysivät tekemään.

    Heinäpellot oli mahdottoman pitkät. Olin aika pieni, kun pääsin eka kerran heinäpelloille toisten mukaan. Isä laittoi minut päiväunille heinälatoon. Kun heräsin, ei toinen silmä auennutkaan. Isä sanoi, että ampiainen sinua on pistänyt.

    On niitä aikoja toisinaan ihan kova ikäväkin.

    Lukioaikana olin lomittajana kotitilalla.

    Alkuun oli isoin työ siinä, että sain äitin hätisteltyä pois navetalta. Hän tuli ovelle kurkkimann, osaanko tehdä ne työt oikein.

    Äänestä

komee kirjoitus

Äänestä

upp

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Laulun sanoin ikävä lapsuuden maisemiin:

"On kotiseutu mulla tuolla, peräpohjolassa
Siellä saanut olen tuntea talven tuiskutuulen sekä kesän lämpöisen
Niin monet kerrat unelmissa, olen vielä kotitanhuvilla
Missä lapsena aina aikaa vietin, toisten kanssa leikkien

Sinne vielä tahdon mennä, siellä on kaikki ennallaan
Pihakoivu, vinttikaivo, aittakin katto kallellaan
Kun suviaika vihdoin koittaa peräpohjolassa
Silloin soilla soittaa teeri- ja riekkoparvet
Silloin muuttolinnut palajaa

On keskikesän aika kaunein peräpohjolassa
Jolloin kaikki kansa läheltä ja myöskin kaukaa saapuu juhannusta juhlimaan"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu