Hei!
olen seurustellut viisi vuotta poikaystäväni kanssa. Meillä on yhteinen koti ja kaksi ihanaa lasta. jostain syytä päässäni pyörii naimisiin meno. Olen asiasta puhunut mieheni kanssa asiasta, jopa keskustellut veiraista, paikasta yms. mutta hän kuitenkin sanoo aina, että eihän me nyt olla hetkeen menossa naimisiin. Välillä sanoo jopa ettei ollenkaan halua sitä. Olen ihan päästä pyörällä kun ajattelen asiaa. Kumpikin lähennetään kolmeakymppiä, vaikka ei sillä iällä niin väliä olekaan. On varmaan muitakin joilla saman tyylisiä ajatuksia?? Kertokaa kokemuksistanne..
olen seurustellut viisi vuotta poikaystäväni kanssa. Meillä on yhteinen koti ja kaksi ihanaa lasta. jostain syytä päässäni pyörii naimisiin meno. Olen asiasta puhunut mieheni kanssa asiasta, jopa keskustellut veiraista, paikasta yms. mutta hän kuitenkin sanoo aina, että eihän me nyt olla hetkeen menossa naimisiin. Välillä sanoo jopa ettei ollenkaan halua sitä. Olen ihan päästä pyörällä kun ajattelen asiaa. Kumpikin lähennetään kolmeakymppiä, vaikka ei sillä iällä niin väliä olekaan. On varmaan muitakin joilla saman tyylisiä ajatuksia?? Kertokaa kokemuksistanne..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mekin oltu yhdessä/kihloissa 5 vuotta ja on yksi lapsi,jota kasvatettu yhdessä vaikka mieheni ei ole bioisä. On ollut monia käytännönkin esteitä miksi ei olla avioitu, mutta nyt ollaan ajateltu mennä avioon ensi keväänä/kesällä.
Uskon avioliittoon ja siihen että se tuo jotain turvallisuuden tunnetta suhteeseen myös. Ainakaan toisen ei ole yhtä helppoa lähteä vaan jonkun riidan päätteeksi pois kuin ehkä avo/seurustelusuhteessa.
Ystäväni sanoi että avioliitto paransi heidän suhdettaan entisestään. He olivat avoliitossa monia vuosia ennen avioitumista. Mutta en usko että avioliitto myöskään pelastaa huonoa suhdetta.
Teillä on lapsia - luulen että teidän ja myös lastenne turva jos menette naimisiin.
..mitä naimisiin meno teille enää tuo? Tehän olette jo käytännössä naimisissa, kun asutte yhdessä ja teillä on lapsiakin. Mitä järkeä on ensin elää yhteistä elämää ja sitten avioitua? Ajatus avioliitosta on tietenkin kaunis, mutta ei niin kaunis, kuin se olisi jos ette olisi ensin leikkineet kotia avoliitossa. Varsinkin lasten saanti ennen namisiin menoa syö suuren osan avioliiton merkityksestä ja häiden tunnelatauksesta (niin ihania ja tärkeitä kuin lapsenne teille ovatkin).
Olin äskettäin häissä, joiden hääpari oli asunut yhdessä jo monta vuotta. Häistä puuttui mielestäni jotain, koska pari oli kuin mikäkin vanha pariskunta, jotka tunsivat toisensa läpikotaisin. Eihän siinä ollut enää mitään jännää! Mikä yhteisen elämän alku se muka oli?
Tuosta varmaan ymmärsitte, että itse olen vankkumaton avioliiton kannattaja, enkä perusta avoliitolle. Ensin naimisiin, sitten yhteen muutto ja lapset. Näin on.
no, siinä mielessä olet oikeassa, että onhan se sitten kai "jännää" selvittää miten yhteiselo sujuu kun on avioliittoon astuttu. Entä jos huomataan, ettei se oikein sujukaan? Avoliitto ei mielestäni ole mitään "kotia leikkimistä", vaan parisuhteen kannalta tärkeä vaihe, jossa toisen oppii tuntemaan kunnolla. Hyvinä ja huonoina päivinä.
Eikö se luo turvallisuutta kun tuntee toisen hyvin? Se on hyvä pohja avioliitolle. Ja millä perustelet sen, että lasten saanti syö suuren osan avioliiton merkityksestä? Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, ei vanhempien ja lasten.
Minä en ikimaailmassa menisi naimisiin miehen kanssa, jota en kokisi tuntevani. Kyllä se jännitys elämään ja parisuhteeseen tulee aivan jostain muualta, kuin siitä että papin aamenen jälkeen alkaa selvitä että millaisen miehen/naisen kanssa sitä onkaan lupautunut loppu elämän avioliitossa viettämään!
Eikä häidemme tunnetta vähennä yhtään se että olemme asuneet jo yhdessä. Päin vastoin, syvä rakkauden ja turvallisuuden tunne siitä että hän on juuri se oikea minulle huokuu lämpöä ja tunnetta.
mies paljastuisikin väkivaltaseksi tai patalaiskaksi ynnä muuksi... ja turha kenenkää perustella sillä et "voihan sitä tutustua toiseen ennen avioliittoa niin et tuntee läpikotasin" karu totuus on vaan se et saman katon alla sitä oppii toisen kunnolla tuntemaan ja huomaa toisen tavat. eipä siinä,jokainen toimii tavallaan mut en mäkään ostais sikaa säkissä!
uskaltaa saada lapsia miehen kanssa joka ei halua sitoutua!??!?!
...olisi koko tässä asiassa mielestäni se, että avioliittoa tulisi ajatella kaikkien (myös lasten) kannalta juridiseltakin kantilta. Eli jos esim. olette hankkineet yhteisen kodin jne, niin mitä tapahtuu, jos jommallekummalle vanhemmista sattuu jotain.