Varjojen verkko

Verkossa kulkee varjojen mies,
näppäimistö kilisee, sydän on ties.
Hän heittää sanoja, teräviä kuin jää,
mutta sisällä myrsky, jota kukaan ei nää.

Hän nauraa ja pilkkaa, kuin olisi voittaja,
mutta peilissä katsoo yksinäinen loikkija.
Ei ystävää vierellä, ei lämpöä rinnassa,
vain kaikuja menneestä, kipua pinnassa.

Trolli ei synny tyhjästä, ei pahuus kasva puusta,
se kasvaa kun huuto jää vaille vastausta.
Kun oma kipu jää ilman nimeä,
se muuttuu myrkyksi, joka muita imee.

Mut sanat on siemeniä – ne kasvaa tai kuihtuu,
ja joskus ne haavat, joita trolli ei muista,
on juuri ne syyt, miksi hän muita satuttaa,
vaikka sydän sisällä hiljaa hakkaa ja katuu.

Niin muista, kun näet varjon ruudun takana,
että joskus se huutaa, koska pelkää pimeää.
Ja ehkä, jos vastaamme lempeydellä,
me voimme murtaa sen muurin kivisen päällä.