Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

:Kiima-aika:

Pääsin kylpylään ja pukuhuoneille. Olin juuri viimeisen työpäivän töissä ja juhlin sitä näin. Vatsa oli pyöristynyt ja rinnat kasvaneet melkoisesti. Kiloja ei kuitenkaan ollut kertynyt juuri ollenkaan.

Olin iloinen hoikkuudestani, koska sain vielä käyttää pikkubikinejäni. Mieheni oli vielä palvelemassa ulkomailla ja mä olin elänyt puutteessa jo monta kuukautta.

Näin sain vähän tyydytettyä himojani. Nautin miesten katseista vartalollani. Bikinit pakaroiden välissä ja ehkä aavistuksen liian pieni yläosa.

Sain monet housujen pullotukset aikaan liikkuessani kylpylässä. Korjailin vaaleita hiuksiani saaden tissini sopivasti esille. Monasti miehet tulivat viereen ja muka nauttivat vain vedestä.

Huomasin erään mustan pariskunnan katselevan mua miehen ollessa naisen takana. Miehen kädet olivat ilmeisesti naisen lantiolla, kuitenkin veden alla.
Pariskunta suuteli välillä kiihkeästi.

Kiihotuin huomiosta ja tunsin pakahtuvani himosta.
Nousin altaasta pariskunnan vieretsä ja vilkaisin heitä mennessäni.

Pääsin suihkuun naisen tullessa viereiseen suihkuun. Suihkuhuone oli tyhjä ja pyysin naiselta saippuaa koska omassani ei sitä ollut. Nainen oli kaunis ja ilmeisesti amerikkalainen.

Nainen sanoi ihailevansa vatsaani ja vartaloani. Hymyilin vain kauniisti. Nainen pyysi saada saippuoida vatsani. Suostuin, koska paikka oli turvallinen vaikkakin pyyntö oli ihmeellinen.

Nainen tuli taakseni ja tunsin rinnat selkääni vasten. Liukkaat saippuoidut kädet tulivat vatsalleni ja liikkuivat hitaasti. Sormet kävivät lähellä klittaani ja nousivat ylöspäin. Kädet tulivat paisuneille tisseilleni ja koville nänneilleni. Kurotin käsilläni selkäni taakse ja puristelin naisen pakaroita.

Nainen laittoi suihkun päälle ja huuhteli saippuan minusta pois. Sormet liukuivat pillulleni joka aneli kosketusta. Taitavat sormet kiusoittelivat paisunutta pilluani. Nainen imi ja nuoli korvaani saaden mut vikisemään ja haluamaan lisää.

Nainen kuiskasi korvaani ja pyysi seuraamaan huoneeseensa niin saisin hyvää. En edes epäröinyt ja löytäessämme kylpytakkimme suunnistimme hisseille.

Seurasin naisen perässä ja katselin naisen kauniita pitkiä jalkoja. Nainen tuli perässäni huoneeseen, jossa mies istui tuolilla alasti iso kulli kovana.

Takaani nainen avasi kylpytakkini ja laskeutui taakseni nuolemaan pimppaani ja pakaroitani. Vilkas kieli sai mut hakemaan tukea. Nojasin sänkyyn ja menin naisen edellä sitä kohti kielen kiusatessa pilluani. Menin kontalleni sängylle naisen levittäessä jalkojani.

Iso musta mies tuli sängylle kasvojeni eteen istumaan. Katsoin ihaillen mustaa kullia jonka terskan päässä kimalteli sperma. Lipaisin nesteen elimestä ja maistelin kalua kuin tikkaria.

Nainen oli siirtynyt viereemme katselemaan imemistäni. Mies siirtyi sängylle makaamaan ja otti minut kasvojensa päälle istumaan. Miehen kädet hyväilivät pyöristynyttä vatsaani.

Nainen tuli taakseni nuolemaan kalun vartta ja kiusoittelemaan peppuani. Kieli lipoi kuin puolivahingossa anukseni seutua.

Minut nostettiin toiselle sängylle ja nainen tuli tuli hajareisin naamani ylle. Ajeltu vaaleanpunainen pillu oli houkuttelevan kaunis ja aloin maistella sitä.

Pariskunta suuteli miehen tullessa jalkopäähäni istumaan. Musta sykkivä elin kosketteli pimppaani.
Terska kosketteli jo hieman syvemmältä ja kiemurtelin nautinnosta. Nainen kumartui päälläni nuolemaan kalun vartta ja maistelemaan klittaani.
Pepunreikä avautui suuni eteen ja nuolaisin vaistomaisesti. Nainen parkaisi ja tärisi ylläni.
Nuolin kunnes nainen sai järisyttävän orgasmin.

Mies kiusasi mua terskallaan ja sai mut tulemaan pienillä liikkeillään. Iso mies nuoli tissejäni mun haukkoessa henkeäni.
Lopulta mies runkkasi mehut itsestään tissieni väliin.

Ihana kokemus.
227831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

siis....vau!

Äänestä

HIV testini oli positiivinen... olisimpa käyttänyt silloin kortsua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

:JONNA23: kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu