Onko nyt hyvä hetki näyttää muna?

Anonyymi-ap

Ei ollut.

Lentohenkilöstö kielsi miestä esittelemästä elintään ja kehotti tätä istumaan alas. Mies ei totellut.

Käytävällä koneen etuosassa seisoskellut mies laski housunsa ja otti sukuelimensä esille siten, että sekä henkilökunta että muut matkustajat joutuivat näkyä todistamaan.

Teko paitsi loukkasi sukupuolisiveellisyyttä, myös aiheutti pahennusta.

Mies tunnusti tekonsa poliisille kuluvan vuoden tammikuussa. Kolmisen viikkoa myöhemmin syyttäjä määräsi miehelle päiväsakkoja sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta.

10 päiväsakkoa tekee miehen tuloilla yhteensä 510 euroa. Hänen tulee lisäksi maksaa 40 euron suuruinen rikosuhrimaksu.

Näin ollen elimen esittely lennolla maksaa miehelle yhteensä 550 euroa.

7

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Finnairilla on ihan woke touhua .

    • Anonyymi

      Jotenkin tallaiset asiat näyttävät kiinnostavan lahkolaisia, lieneekä se syy eikä seuraus, siis pattayan lahkolaisuun.

      • Anonyymi

        Onnittelut Pasanen! Vain neljä kirjoitusvirhettä lyhyessä lauseessasi.
        Meinaatko tuottaa elämäsi loppuun saakka Pattayasta katkeraa roskapostia siksi kun vaimosi oli siellä maailman vanhimmassa ammatissa pumpattavana kuin ilmapatja?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnittelut Pasanen! Vain neljä kirjoitusvirhettä lyhyessä lauseessasi.
        Meinaatko tuottaa elämäsi loppuun saakka Pattayasta katkeraa roskapostia siksi kun vaimosi oli siellä maailman vanhimmassa ammatissa pumpattavana kuin ilmapatja?

        Sinähän tuota katkeraa roskapostia tuotat, oikein urakalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän tuota katkeraa roskapostia tuotat, oikein urakalla.

        Mutta virheistä huolimatta taisit ymmärtää asia sisällönkin, virheettä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän tuota katkeraa roskapostia tuotat, oikein urakalla.

        Voi hyvänen aika sentään... aivastin ja pärähti kurapasaset kellohameeseen, täällä Chiang Maissa.

        > § <


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi hyvänen aika sentään... aivastin ja pärähti kurapasaset kellohameeseen, täällä Chiang Maissa.

        > § <

        Oi voi sensukka! Aika klassinen epäonnen hetki. Mutta ei hätää, tästä selvitään!

        Jos saatavilla on vettä ja saippuaa, aloita kevyellä tahranpoistolla. Jos tahra on mutainen, anna sen ensin kuivua ja harjaa irtonainen kura pois ennen pesua. Jos olet ulkona ja ilman pesumahdollisuuksia, yritä pyyhkiä suurin osa pois kostutetulla paperilla tai liinalla.

        Jos kangas on herkkä, kuten villainen tai silkkinen kellohame, kannattaa käyttää mietoa pesuainetta ja testata ensin pienellä alueella ennen isompaa puhdistusta.

        Onneksi tämä on vain pieni vastoinkäyminen—ehkä tästä tulee hyvä tarina myöhemmin! Toivottavasti Chiang Mai tarjoaa sinulle paljon muuta hyvää tänään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      260
      9221
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      310
      6412
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      66
      1470
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1341
    5. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1131
    6. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      83
      1102
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      953
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      43
      818
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      726
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      718
    Aihe