Valtaosa rikkaiden tulosta tulee sijoituksien kautta pääomatuloina eikä palkkatyöstä

Anonyymi-ap

Pääomatulojen eli käytännössä kaikkein vauraimpia ihmisiä koskeven
tulojen vero on korkeimmillaan 34 prosenttia.
Varallisuusvero lakkautettiin vuonna 2006 eikä olemassa olevaa varallisuutta
veroteta enää erikseen.
Pörssiin listaamattomien yhtiöiden verotuksen osalta Suomea voi kutsua jopa
veroparatiisiksi.

19

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sipilä-Orpo-Soini-hallituksen aikana ylimpiä tuloluokkia hyödyttäviä
      veronkevennyksiä tehtiin 1,5 miljardin edestä.
      Orpon hallituksen aikana lienee tähän mennessä päästy kahden
      miljardin euron kevennyksiin.
      Varallisuus valuu yhä kiivaammin kohti huippua,
      kun samaan aikaan muut köyhtyvät.

    • Anonyymi

      Tyhmä työtä tekee, keplottelija sijoittajat loisia.

    • Anonyymi

      Joo, uskon näin. Esim. minullla pääomatulot olivat jo kauan siitten suuremmat
      kuin akateeminen palkka KÄTEEN
      Palkka on YLEENSÄ akateemisella kevyemmin verotttu kuin osingot. Osinkovero on minimissään 40,4%

      Pääoman verottaminen on itsemurha valtiolle

      Listaamattomalla yrittäjän alennusveroilla kompensoidaan se
      että duunari mennessään töihin Nokialle ei joudu maksamaan työpaikastaan

      Tule meille töihin. Otamme sinut jos sijoitat yhtiöömme 10 000 euroa emme maksa korkoa tälle mutta saat rahata takaisiin saman kokoisena kun joudumme antamaan sinulle potkut

      Eli duunari pääsee töihin maksamatta yritykselle sen sijaan yrittäjä joutuu
      ostamaan yrityksen koneet ja laitteet eli maksamaan työpaikastaan

    • Anonyymi

      Suomessa rikkain kymmenys pitää hallusssaan 50 prosenttia kaikesta
      varallisuudesta.
      Kaikilla muilla varallisuuskehitys on pysähtynyt tai laskenut.

      Suomessa on tapana vähätellä luokkaeroja. Vaikka kuinka lakkaisimme
      puhumasta luokkaeroista, emme lakkaa elämästä luokkaa.

      • Anonyymi

        SAK:LLA ON veroa maksamatta kerättynä miljardisijoitusalskut
        joista se jakaa vaaliavustuksia lintmaaneille

        Teollisuusliitto leuhkii rahoillaan – Kerännyt jopa noin miljardin euron jättiomaisuuden verotta

        Teollisuusliitto leventelee, että sillä riittää paljon rahaa kiusantekoon ja lakkoiluun ja SDP:n avustukseen . Liitto on voinut kerätä jopa miljardin euron omaisuuden.

        Torille. SAK mafiosot teollisuusliitosta
        puheenjohtaja Riku Aalto, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola


      • Anonyymi

        Persuhallitus kasvattaa sinnikkäästi luokka- ja tuloeroja.
        Se tunkee väkisin rahaa ylemmille "luokille" eli vauraille.


    • Anonyymi

      Sen vuoksi osa ammatinharjoittajista kuten esim. lääkäreistä, juristeista jne. tulouttaa suuren osan ansioistaan omien yritystensä kautta pääomatuloina.
      Palkkatulo ja pääomatulo optimointia.
      Kukapa ei toimisi noin jos olisi mahdollisuus?!

      • Anonyymi

        Joo siis SAK ei maksa pääomatuloista mitään veroa ja rahat mafiosoilleen
        siellä tehyämmä nostaa yli 200 000 euroa vuosi koulutus
        ei ole lääkäri VAAN KÄTILÖ
        VILTTUMITÄLOISIJAA


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo siis SAK ei maksa pääomatuloista mitään veroa ja rahat mafiosoilleen
        siellä tehyämmä nostaa yli 200 000 euroa vuosi koulutus
        ei ole lääkäri VAAN KÄTILÖ
        VILTTUMITÄLOISIJAA

        Tehyämmä = yli kaksi kertaa professorin palkka
        Koulutus kätilö
        ideologia lintmaani

        vilttu mitä maksua ideologiasta


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Turha hallituksen on vinkua rikkaitten on korkeista veroista.
      Eivät he maksa veroja kuin korkeintaan keskutuloisen palkansaajan verran,
      mikä on todella vähän heidän suuriin tuloihinsa nähden.

    • Anonyymi

      Hallitus voi syöttää kansalle mitä vain. Osa kansasta ei ymmärrä asioita
      eikä kykene kyseenalaistamaan mitään.

    • Anonyymi

      Lintmaaninen "rikkaitten on korkeista veroista.
      Eivät he maksa veroja kuin korkeintaan

      Niin mutta saan pääomatuloistani suuren osan ulkomailta

      Jos minua ei olisi välissä rahat menisivät Trumpin kavereille

      Vil tuako silloinsinulle kuuluu mitäveroja maksan trumpin kavereilta riistämistäni voitoista?

    • Anonyymi

      Ahneille ei mikään riitä Rikkaat ulisevat olemattomista veroista.

      • Anonyymi

        Purra auttaa. Juuri vappuna se antoi rikkaille VAPPUMILJARDIN.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra auttaa. Juuri vappuna se antoi rikkaille VAPPUMILJARDIN.

        Se vappumiljardi oli rosvottu työntekijöitten eläkerahastosta. Eikö ole olemassa
        mitään lakia mitä ministerit saavat tehdä ?
        Saako hallitus vohkia työntekijöitten maksamaa rahaa ja lahjoittaa sen rikkaalle eliitille ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se vappumiljardi oli rosvottu työntekijöitten eläkerahastosta. Eikö ole olemassa
        mitään lakia mitä ministerit saavat tehdä ?
        Saako hallitus vohkia työntekijöitten maksamaa rahaa ja lahjoittaa sen rikkaalle eliitille ?

        Sehän on vain lainassa...jo vuoden kuluttua maksetaan korkoineen takaisin...


    • Anonyymi

      Purralta meni omana aikansa tajuta mistä kysymys, nyt on kokoomuksen kahleissa.

      Kysymys kuinka vääntää se PS kannattajille.

    • Anonyymi

      Pääomatulot maksetaan ulkomailta saaduista voitoista joten jos niitä ei saa suomalaiset ne ottaa Trump kavereineen ja takkaa ja pokaa

      Sijoittaja siis tuo maahan rahaa

      Demari saa päätulonsa tulonsiirroista kuten poliitikkona julkisella sektorilla tai SAK- mafiosona tai ansiosidonnsisesta tai ... eli kuluttaa verorahaa tärvää mällä

      Demari on osaamaton tuhraaja man kuja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2484
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      35
      2264
    3. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      26
      1995
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      89
      1810
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      308
      1630
    6. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1456
    7. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      25
      1391
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      71
      1246
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1058
    10. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      1043
    Aihe