Liittyen silmälaseihin

Toivottavasti ette pahastu, että kirjoitan tälle palstalle. En äkkiseltään keksinyt toistakaan paikkaa.
Asiani koskee kuitenkin silmälaseja. Omat lasini ovat noin 2 vuotta vanhat ja olen jostakin onnistunut saamaan linssien pintaan sellaista likaa joka ei lähde optikoiden puhdistusaineella, paperilla pyyhkimällä tai vedellä pesemällä.
Toisessa linssissä on isompi tahra ja molemmissa myös todella paljon pieniä pisteitä. Olisiko tämä tahra hiuslakkaa tms??
Olisiko jollakin hyviä vinkkejä miten saada linssit puhtaaksi ja tahrat pois?
4563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos ei kerran optikotkaan ole saaneet tahroja pois, niin ei ne sitten lähde millään. :( Optikoilla kai on käytössä niin tujuja aineita että voimakkaampia ei sitten edes saa linsseille laittaa, muuten pinnoitteet lähtevät. Minua varoiteltiin jopa astianpesuaineesta laimentamattomana.

Äänestä
  • En siis ole käyttänyt lasejani optikolla puhdistettavana vaan olen ostanut optikolta lasien pesunestettä ja sillä tahrat eivät ainakaan katoa.
    Pitää varmaan käydä kysymässä liikkeestä neuvoa.

    Kiitoksia kuitenkin näistäkin vastauksista.

    Äänestä

Voi olla, että kyseessä ei ole lika, vaan vioittunut pinnoite. Omiin silmälaseihini tuli öljymäisiä läikkiä, kun kerran erehdyin pitämään niitä päässä saunassa. Kovapinnoitetut lasit päässä ei kuulemma saisi edes avata uunin luukkua ruokaa laittaessa, jottei pinnoite vahingoittuisi.

Äänestä
  • Nykyisin en halua laseihini ylimääräisiä häikäisy-, heijastus-, ym. muita pinnoitteita, koska ne kuluvat ja pinta näyttää epätasaisen laikukkaalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvoton kirjoitti:

Toivottavasti ette pahastu, että kirjoitan tälle palstalle. En äkkiseltään keksinyt toistakaan paikkaa.
Asiani koskee kuitenkin silmälaseja. Omat lasini ovat noin 2 vuotta vanhat ja olen jostakin onnistunut saamaan linssien pintaan sellaista likaa joka ei lähde optikoiden puhdistusaineella, paperilla pyyhkimällä tai vedellä pesemällä.
Toisessa linssissä on isompi tahra ja molemmissa myös todella paljon pieniä pisteitä. Olisiko tämä tahra hiuslakkaa tms??
Olisiko jollakin hyviä vinkkejä miten saada linssit puhtaaksi ja tahrat pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu