Meillä on "erikoinen" tilanne kun mies on toiminut mun suostuttelijana vauvatouhuissa. Yhdessä olemme olleet useamman vuoden ja ensimmäisen kerran lapsen hankkiminen/saaminen otettiin puheeksi vakavasti kaksi vuotta sitten ja asiaa on kypsytelty mielessä (pääasiassa mun osalta) siitä lähtien. Nyt alkaisi miehen mielestä olemaan jo viimeistään "aika". Eli pillerit onkin jäänyt hyllylle pari päivää sitten. Toisaalta hurjan jännää tämmönen, mutta toisaalt kaipaisin sitä järkevää ihmistä tähän. Normaalistihan se mies toimii jarruttelijana ja vetoaa kulloiseenkin elämäntilanteeseen tai raha-asioihin. Nyt mun on pitänyt olla perheen jarrumies ja nyt kun on päätös tehty on fiilis siltikin hyvin epävarma. Itsellä on opiskelut vielä päättötyötä vailla, mies on koulunsa käynyt ja työt hänellä erittäin vaativia (ja aikaavieviä!). Kuulemma jaksaa silti touhuta lasten/vauvan kanssa illalla ja kestää miljoonat yöitkut. Mutta mistäpä hän voisi tietää kun ei liene ole kertaakaan edes vauvaa sylissä pitänyt! Itseä tässä vaiheessa pelottaa eninnäkin se, jos ei vauva ala ilmottamaan itsestään vuosikausiin, mutta myös se että jäisin lapen kanssa yksin, joko täysin tai sitten siinä mielessä että mies ei osallistuisimillään lailla. Toisaalta kyllä tiedän että mies on erittäin vastuullinen ja suhteemme periaatteessa kukoistaa mahtavasti vieläkin :) Auttakaahan nyt naista mäessä, missä määrin hermoilu on normaalia vai onko tämä epävarmuutta ja hälytyskellojen pitäisi soida?
oisko aika?
.......
4520
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itselle tulee välillä myös erilaisia pelkoja mm. siitä jos jää jostain syystä yksin, rahasta ym. mutta mun mielestä se tarkottaa vaan että on vastuullinen. Olis aika kummallista jos ei koskaan murehtisi noita asioita, mutta jos ne on ainoita asioita mielessä vauvapuuhissa, niin sitten en kyllä oikein tiedä... Itse ainakin suurimman osan ajasta mietin sitä ihanaa omaa pientä nyyttiä ja sitä kuinka meistä tulee perhe :)
Loppujen lopuksi esimerkiksi parisuhteen kestävyyttä tai miehen osallistumista lapsen hoitoon on aika turhaa stressata etukäteen, ja kuten sanoit "Toisaalta kyllä tiedän että mies on erittäin vastuullinen ja suhteemme periaatteessa kukoistaa mahtavasti vieläkin" on sulla paremmat lähtökohdat varmasti kuin monella muulla. Ja jos mies on vielä monta vuotta lasta halunnut niin en jaksa uskoa että heti kyllästyy kun/jos sen oikeasti saa. Mutta tosiaan, ei näitä asioita voi etukäteen tietää...
Lapsen hankinta on kuitenkin suunnattoman suuri päätös jota ei pidä hetkessä tehdä. Te olette kuitenkin jo pitkään miettineet, ja uskoisin että se että olet pillerit jättänyt (toivottavasti) vapaaehtoisesti, kertoo jo jotain.
Näin helteisenä kesäpäivänä, tylsistyneenä töissä ja lomaa odotellessa on teksti ehkä hiukka sekavaa, mutta toivottavasti kaikki ymmärtää pointtini :D Pelot siis normaaleja :)
Niin eipä sitä tietenkään koskaan voi olla varma mistään ja tietenkin tulekin ilmetä epävarmuutta, olettaisin ainakin että oma lapsi (ja sen "hankinta") tulee olemaan ainakin mun elämässä se maailman isoin juttu. Kaipa sitä vaan kaipaa just tollasta "kyllä sä teet ihan oikein" -tukea :)Ja toki siis itselläni myös on kova vauvakuume. Mutta eiköhän asiat mene omalla painollaan! Ei muuta kun onnekasta kesän jatkoa sinnepäin ja työniloa!
Meillä on samanlainen vauva miettimis asia, tai siis mä mietin, mies on jo varma kans asiasta. Mun mies kanssa työssä, joka verottaa voimia, ja iltaisin väsynyt kun tulee kotia. Mä oon kysellyt kanssa, et miten sä jaksat sit mahdolliset yö valvomiset yms. Et sit et katsokkaan telkkua ja lue lehtiä, et miten sul sujuu omasta ajasta ja rutiineista luopuminen. Mies vakuuttaa ettei sitten katsota tv:tä eikä lueta lehtiä jne. Ja et kyl jaksaa valvoa. Mietityttää kans. Mekin ollan oltu yhes jo vuosikaudet ja mä oon jarruna toiminu myös.Mut ei se muu auta kuin kokeilla ja katsoa mitä tulevan pitää. Kesän jatkot ja onnea yritykselle.
Samassa veneessä ollaan :) Itse olen kuitenkin järkeillyt nyt niin että tämän ukkelin kanssa haluan olla loppuelämäni ja koskapa lapsia haluan, niin mitenpä tilanne tulevaisuudessa miksikään muuttuu! Ei muuta kun positiivinen mieli päälle. Kaipa asiat aina lutviutuu :D