Mahdoton tehtävä

Elokuvasarja on ollut alusta saakka ajan hengessä ja täynnä aikakautensa parasta teknologiaa ja tiedettä. Esim 3D- tulostimet esiteltiin suurelle yleisölle näissä leffoissa ja pilvipalvelimet.

Myös tekoäly on ollut vahvasti esillä varsinkin näissä viimeisissä leffoissa, jotka ilmeisesti myös jäävät sarjan viimeiseksi.

Kaksi viimeistä osaa kertoo siitä kuinka "Entity"- tekoäly ottaa vallan käsiinsä ja aikoo tuhota maailman laittamalla kaikki sotimaan toisiaan vastaan halliten koko maailman tietoverkkoa.

Elokuva on hyvin looginen ja realistinen tekoälyn osalta, mitä se voi saada aikaan. Suosittelen katsomaan ennen ajatuksen tuomitsemista tekoälyn vaaroista.

Tekoäly tuntee jo nyt ihmismielen ja ihminen on monella tavalla jo kytketty tietokantaan ja koneisiin.
2307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
Aloittaja

Tarkoitat vissiin sarjaa Vaarallinen tehtävä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HeIIäkoukku kirjoitti:

Elokuvasarja on ollut alusta saakka ajan hengessä ja täynnä aikakautensa parasta teknologiaa ja tiedettä. Esim 3D- tulostimet esiteltiin suurelle yleisölle näissä leffoissa ja pilvipalvelimet.

Myös tekoäly on ollut vahvasti esillä varsinkin näissä viimeisissä leffoissa, jotka ilmeisesti myös jäävät sarjan viimeiseksi.

Kaksi viimeistä osaa kertoo siitä kuinka "Entity"- tekoäly ottaa vallan käsiinsä ja aikoo tuhota maailman laittamalla kaikki sotimaan toisiaan vastaan halliten koko maailman tietoverkkoa.

Elokuva on hyvin looginen ja realistinen tekoälyn osalta, mitä se voi saada aikaan. Suosittelen katsomaan ennen ajatuksen tuomitsemista tekoälyn vaaroista.

Tekoäly tuntee jo nyt ihmismielen ja ihminen on monella tavalla jo kytketty tietokantaan ja koneisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu