tuli kolari pyöräilijän ja skuutin päällä olevien kesken kun olivat ylittämässä tietä, siinä tuli samalla auto
puutuin asiaan ja sanoin on lainvastaista ajaa kaksi skuutin päällä
niin tyttäret sano että he ovat lain yläpuolella ja eikä kuulu minulle
yksi tytöistä sanoi vielä ettei heistä kukaan täyttänyt 15 vuotta ja monesti ajaneet kolme samalla
tässä näkyy nykyajan suuntaus kaikki yhdentekevää ja tietysti myös vanhemmat antavat lapsillleen periksi eivätkä välitä tai eivät jaksa taistella kullanmurujensa kanssa kun ovat ottaneet ylivallan samoin kuin koulussakin opettajat mahdottoman edessä.
huonosti kasvatetut kakarat
5
375
Vastaukset 5
- Anonyymi
Yksikään laki ei valitettavasti mitenkään estä ihmisiä toimimasta ääliömäisesti. Ihmisten asenteesta ja moraalista on kaikki kiinni.
- Anonyymi
Yksikään laki ei myöskään salli kansalaispoliisitoimintaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksikään laki ei myöskään salli kansalaispoliisitoimintaa.
Väärin, ei hajuakaan laeista. Esimerkiksi pakkokeinolaissa on montakin. On sallittu itseapu. Jos tapaa rosvon verekseltään, niin jokainen saa ottaa rosvon kiinni ja ottaa rosvolta anastetun omaisuuden pois voimakeinoja käyttäen. Voimakeinojen liioitteluun ei saa syyllistyä.
On yleinen kiinniotto oikeus. Jokainen saa ottaa verekseltään kiinni pakenevan rosvon ja käyttää sallittujen voimakeinoja kiinniotossa. Pakkokeinolain 2:2 §:ssä luetellaan rikokset, joita kiinniotto-oikeus koskee.
On myös oikeus ottaa kiinni se, joka viranomaisen etsintäkuulutuksen perusteella on pidätettävä, tai vangittava.
- Anonyymi
Eilen astui lakimuutoksia voimaan, jotka mm. asettavat 15v ikärajan kevyiden sähköajoneuvojen käytölle, kuten esim. skuuteille. Lisäksi aiheeseen liittyy tämä:
"147 §
Henkilökuljetus polkupyörällä ja kevyellä sähköajoneuvolla
Polkupyörällä ja kevyellä sähköajoneuvolla ei saa kuljettaa useampia henkilöitä kuin mille se on rakennettu. Matkustajan kuljettaminen on sallittu vain, jos polkupyörässä tai kevyessä sähköajoneuvossa on matkustajalle sopiva istuin. Kuljetettaessa matkustajaa polkupyörällä tulee polkupyörässä olla kaksi erillistä jarrulaitetta."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 46953
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 117736
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t85696Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36633- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.67519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7447