Milloin se nouskausi on odotettavissa, kun Orpon hallitus löi taas konkurssiennätyksen ?

Anonyymi-ap

Orpon hallituksen päätökset ajavat yrityksiä kiihtyvään tahtiin konkurssiin.
Konkurssien määrät olivat jo viime vuonna koko 2000-luvun korkeimpia. Tuoreet luvut viittaavat siihen, ettei trendi oikene: varsinkin pienempien yritysten rahat loppuvat kiihtyvää tahtia.

Konkurssiasiamiehen toimisto tiedottaa, että toukokuussa alkoi 285 konkurssia. Tammi–toukokuussa alkoi yhteensä 1 435 konkurssia, ja se on 90 konkurssia enemmän kuin viime vuoden tammi–toukokuussa.

”Alkuvuoden konkurssimäärät ovat pysyneet korkealla tasolla. Ne ovat vielä jonkin verran nousseet viime vuodesta”, kuvaa konkurssiasiamies Terhi Maijala kehitystä.

”Odotettua käännettä parempaan ei ole tapahtunut”, Maijala päättelee.

Toimiston keräämistä tilastoista ilmenee, että toukokuussa aloitettuja konkursseja oli 15 prosenttia enemmän kuin toukokuussa 2024.

18

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei se persuhallituksen aikana ala ja jos alkaa syy ei voi olla persuhallituksen.
      Syyn täytyy olla Marinin hallituksen, koska se on kaksi vuotta ollut kaikkeen
      muuhunkin syyllinen - PURRAN mielestä. . . . .

    • Anonyymi

      Orpon hallitus sai taas noottia. VTV: Velka ei taitu.

      • Anonyymi

        Niin mutta pannaan matut ja turhaporukka halonen eläkkeestään loisiva
        maksamaan velkaa

        kun on ansainnut poliittisin tai matuperustein rahansa
        pannaan maksamaan niille velka pois


    • Anonyymi

      Parhaillaan menee nousukausi ja lujaa ylös
      Aivan hullua puhetta jankuttaa

      Jos odottaa köhille sosiaalipalvelujen nostoa niin sitä ei tapahdu
      mitä NOUSUKAUTTA SELLAINEN ON JOSSA TYÖSSÄKÄYMÄTTÖMIÄ
      TYPERYKSIÄ TUETAAN KULUTTAMAAN verorahoilla

      Satasataan aseteollisuuteen kvanttitietokoneisiin tekoälynn pienydinvoimaloihin
      elektroniseen puolustukseen finanssilaitoksiin ...

      22 prosenttia salkkuryhmä noussut tänä vuonna runsaassa viidessä kuukaudessa
      ja laaja-alaisemmin kuin pitkään aikaan - on siellä pieniä kuprujakin kuten Neste
      mutta kokonaisuus yli 22 prosenttia

      ETTEHÄN TE OLE SAANEET TÄÄLLÄ MANKUMALLA KUIN SEN NOLLA
      NOLLAKORKOTILILTÄ JA JONKIN ELÄKEHIPUN
      ei kannata valittaa
      sellu ei tuota vety ei tuota ... ei pidä koskea niinhin
      sitten on biopolttoaineet ne kyllä tulevat muttei juuri nyt

      ei tässä ole mitään hätää
      avasin korkorahastot joihin alan sijoittaa sotakassaa salkuista
      sitä varten että Trump ajaa talouden tilttiin jossain vaiheessaa
      ja kun alkaa täytevaalittaistelu USAssa marraskuuta 2026 varten

    • Anonyymi

      Lisää hallituksen valheita on odotettavissa.

    • Anonyymi

      Hallituksella menee todella huonosti, kun johtavien ministereitten on
      jatkuvasti turvauduttava palturin puhumiseen.

    • Anonyymi

      Hallituksen uskottavuus on nolla.

    • Anonyymi

      Persuhallitus on ajanut Suomen valtion konkurssin partaalle, mutta Orpo
      intoilee edelleen: miljardivelkoja on kasvatettava Naton takia.
      Ei rahaa missään ole eikä tule. Velkaa on pakko ottaa lisää.
      Kyllä sen kaikki ymmärtävät, vaikka Orpo valehtelisi mitä.

    • Anonyymi

      Nousukausi antaa odottaa itseään pitkään. Ei suosta äkkiä nousta.

    • Anonyymi

      Persuhallitus on vetänyt Suomen niin alas, ettei siitä viiteensataan vuoteen
      nousta. Velkataakka yksistään on hirvittävä - muitten paitsi persujen
      mielestä.

    • Anonyymi

      Nousukausi on Orpon "toivotaan toivotaan"-kausi.

    • Anonyymi

      Kolme miljardia lisäleikkauksia on tulossa, että saadaan sotakoneita lisää
      ihmisiä tappamaan.
      Eikö kannattaisi puhua kolmen miljardin edestä rauhan puolesta ?

      • Anonyymi

        Hallituksessa ei kukaan halua rauhaa. Hallitus on oikeistohallitus.
        Oikeistohallitukselle sota tietää aina rikastumista..


    • Anonyymi

      Sijoittajalle sosiaaliavustusten leikkaukset eivät merkitse paljon ehkä kiinteistösijoittaja ei voi nostaa vuokria inflaation tahdissa?

      Mutta siis ahnehtivat köhät rahan perässä juoksevat himokuluttajat joutuvat nyt juoksemaan lujempaa ja pitempään päästäkseen apajille

      Köhien rellestely Stadin keskustassa asumistuella loppuu ja parempi olisi että menisivät lorvijat Lohjalle tai toi toi Toijalan taakse ja myös töihin siellä ja lopettelisi vatuloisimista

    • Anonyymi

      On se vaan ikävää olla ilman asuntoa.

      Näillä helteillä.

      • Anonyymi

        Lintman vaatii asumistukea asunno tomille ja rajoja auki raja tomille
        t. Tomi Asunno Raja


    • Anonyymi

      Oikeistohallituksen aikana ei ole koskaan ollut nousukautta.
      Sipilä teetti työntekijöillä ilmaistyötä yrittäjille (KIKYTTI) , yrittäjillä oli hienoinen nousukausi.

    • Anonyymi

      Lama-Petterin aikana ei nousukausi tule.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      195
      2222
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      39
      1537
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1194
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      952
    5. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      267
      947
    6. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      886
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      872
    8. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      246
      788
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      755
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      753
    Aihe