Duesenberg

Kotipaikkani tallissa on jo yli 40 vuotta
seissyt pukeilla jokin 1930-lukuinen Duesenberg-
auto, joka jäi hollantilaiselta pariskunnalta
Suomeen joskus 1950-luvulla taka-akselin
rikkoonnuttua. Auto piti korjata Suomessa, ja
hollantilaisen pariskunta kertoi noutavansa sen
myöhemmin. Kuitenkaan kukaan ei koskaan
aloittanut auton korjaamista, kun kukaan ei
oikein tuntunut tietävän, kenen auto oli. Eikä
sitä myöhemminkään ketään kaivannut.
Duesenberg on siis edelleen hallussani. En
tiedä tarkkaan sen vuosimallista tai mitä
alamallia se on. Tarinan mukaan auton omistanut
hollantilaispariskunta irroitti ennen Suomesta
lähtöä sekä auton rekisterikilvet että
tyyppikilven!
Nyt on mielessä käynyt auton
liikenteeseensaatto. Rikkoontunut taka-akseli ei
liene tänäpäivänä ongelma, mutta eniten
askarruttaa auton omistajuusongelma. Onko auto
vuosien jälkeen minun vai voiko jostain ilmestyä
vaikkapa hollantilaispariskunnan jälkipolvet ja
vaativat autoa itselleen?
Duesenberg on muuten käyntikuntoinen, sisusta
on kunnossa eikä maalipinnallekaan tarvitse tehdä
mitään.
91036
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vau mikä löytö! Suosittelen, että otat yhteyttä
Mobilisti-lehteen. Siellä on asiasta innostunutta
ja asiantuntevaa porukkaa, osaavat ainakin neuvoa
eteenpäin alan harrastajiin. Toivottavasti
kunnostat auton tai se päätyy hyviin käsiin.
Onnea autosi kanssa.

Äänestä

Minullapa onkin tallissa Hitlermese ja kaapissa
Ettore bugatin muumio. Ihmeellinen maailma,
todentotta!

Äänestä
  • Uskomaton tarina. Duesenberg ei ole ihan mikä
    tahansa auto, vaan aidot ja alkuperäiset
    (replicoja on tehty myös) maksavat käsittääkseni
    Amerikassakin satoja tuhansia dollareita. Johan
    tuollaisen auton olisi ajat sitten ottanut
    kiljuen hoiviinsa joku mobiilihenkinen olkoonkin
    omistussuhteet mitä tahansa.

    Äänestä

Tämä on jo ties monesko kerta, kun kuulen
huhuja tästä autosta. Muistaakseni Mobilisti-
lehdessäkin oli kerran pieni juttu tästä
uskomattomasta autosta. Jos en väärin muista, oli
erittäin ahtaissa olosuhteissa otettu valokuvakin
jutun yhteydessä.
Pitänee alkaa uskoa auton olemassaoloon ja
odotan suurella innolla auton näkemistä
ilmielävänä. Joko entisöitynä tai muuten vaan.

Äänestä
  • ja sillä siisti

    Äänestä

Tämä sama juttu kerrottiin aiemmin Miboslisti-
lehdessä, eikä sitä tietenkään kukaan uskonut.
Mutta lehden toimitus (Kai L Bremer?), väitti,
ettei kyseessä ole pila.

Auton arvo markoissa on kuusinumeroinen, kunnosta
riippuen. Omistus kannattaisi selvittää ensin
oikeusviranomaisten kanssa, ennen kuin autosta
laajemmin kertoo minnekään.

Äänestä
  • Keneen viranomaiseen voisi ottaa yhteyden,
    jotta auto ei katoaisi käsistä? Verottaja voi
    vaatia sitä itselleen, entiset omistajat voivat
    vaatia sitä itselleen?
    Tämän auton suhteen eteneminen viranomaisteitä
    ei ole ehkä itsestäänselvyys? Tiedän auton arvon,
    mutta ongelmia voi tulla. On kai parempi omistaa
    vain Duesenberg tallissaan kuin katsella sitä
    jonkun toisen omistamana jossain museossa tai MR-
    kilvissä jollain ns. mobilistilla, joka on
    tuntenut lain lonkerot paremmin kuin minä.

    Äänestä

  • Mr. Duesenberg, Suomi kirjoitti:

    Keneen viranomaiseen voisi ottaa yhteyden,
    jotta auto ei katoaisi käsistä? Verottaja voi
    vaatia sitä itselleen, entiset omistajat voivat
    vaatia sitä itselleen?
    Tämän auton suhteen eteneminen viranomaisteitä
    ei ole ehkä itsestäänselvyys? Tiedän auton arvon,
    mutta ongelmia voi tulla. On kai parempi omistaa
    vain Duesenberg tallissaan kuin katsella sitä
    jonkun toisen omistamana jossain museossa tai MR-
    kilvissä jollain ns. mobilistilla, joka on
    tuntenut lain lonkerot paremmin kuin minä.

    Nythän asiaa voi kysyä eri viranomaisilta
    anonyymisti vaikka sähköpostilla. Teoriassahan
    asia koskee mitä tahansa autoa, vaikka
    venäläisiltä Kirkkonummelle 50-luvulla jäänyttä
    Pobedaa.

    Äänestä

Eiköhän se näin monen vuoden jälkeen ala olla jo
löytötavaraa. En kyllä menis vannomaan on
nimittäin sen verran harvinainen vehjes, että
kyllä sille ottajia löytyis verottajaa myöten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kari kirjoitti:

Kotipaikkani tallissa on jo yli 40 vuotta
seissyt pukeilla jokin 1930-lukuinen Duesenberg-
auto, joka jäi hollantilaiselta pariskunnalta
Suomeen joskus 1950-luvulla taka-akselin
rikkoonnuttua. Auto piti korjata Suomessa, ja
hollantilaisen pariskunta kertoi noutavansa sen
myöhemmin. Kuitenkaan kukaan ei koskaan
aloittanut auton korjaamista, kun kukaan ei
oikein tuntunut tietävän, kenen auto oli. Eikä
sitä myöhemminkään ketään kaivannut.
Duesenberg on siis edelleen hallussani. En
tiedä tarkkaan sen vuosimallista tai mitä
alamallia se on. Tarinan mukaan auton omistanut
hollantilaispariskunta irroitti ennen Suomesta
lähtöä sekä auton rekisterikilvet että
tyyppikilven!
Nyt on mielessä käynyt auton
liikenteeseensaatto. Rikkoontunut taka-akseli ei
liene tänäpäivänä ongelma, mutta eniten
askarruttaa auton omistajuusongelma. Onko auto
vuosien jälkeen minun vai voiko jostain ilmestyä
vaikkapa hollantilaispariskunnan jälkipolvet ja
vaativat autoa itselleen?
Duesenberg on muuten käyntikuntoinen, sisusta
on kunnossa eikä maalipinnallekaan tarvitse tehdä
mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu