Tulevaisuus

Kyllä suomen maajoukkueen tulevaisuus näyttää aika hyvältä. Suomella on muutama nuori lupaus jotka saattaisivat parhaimmillaan nousta maajoukkueessa suureen rooliin.
Tässä ajatuksiani kuinka nuoret korvaisivat ikääntyviä pelureita.

Sorsa>Nurmela,
N.Kuqi>S.Kuqi,
Oravainen>Kolkka tai Sheweleff>Kolkka,
Kolsi>Riihilahti,
Hetemaj>Litmanen tai R.Eremenko>Litmanen.

Nykyisistä maajoukkuepelaajista pitkään hyödyllisiä ovat ainakin Väyrynen, Tainio, Kopteff, Eremenko, Forssell, Pasanen, Jääskeläinen, Kallio ja Lagerblom.

Ehkäpä jo vuonna 2008 saadaan suomi kisoihin.
4275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Noista ei kukaan yllä litin tasolle saavutuksissa.
Näin se vaan on Ei moni jannu tee hattutemppua ja paljon maaleja Samppion liiguessa.

Äänestä
  • Olet kyllä oikeassa siinä ettei kukaan edellämainituista nouse Litin veroiseksi. Meidän pitää kuitenkin huomioida se tosiasia ettei Litmasella ole enää montaakaan pelivuotta edessään.
    Suomen pelaajamateriaaliin nähden Litmaselle on tulossa hyviä korvaajia.

    Äänestä

  • Wacko kirjoitti:

    Olet kyllä oikeassa siinä ettei kukaan edellämainituista nouse Litin veroiseksi. Meidän pitää kuitenkin huomioida se tosiasia ettei Litmasella ole enää montaakaan pelivuotta edessään.
    Suomen pelaajamateriaaliin nähden Litmaselle on tulossa hyviä korvaajia.

    litti on jo vanha ukko kyllä se sillo joskus loisti mutta ei sitä enää kentälle pitäis päästää vie vaan nuoremmilta peliaikaa...

    Äänestä

  • Wacko kirjoitti:

    Olet kyllä oikeassa siinä ettei kukaan edellämainituista nouse Litin veroiseksi. Meidän pitää kuitenkin huomioida se tosiasia ettei Litmasella ole enää montaakaan pelivuotta edessään.
    Suomen pelaajamateriaaliin nähden Litmaselle on tulossa hyviä korvaajia.

    Kukaan suomalainen pallon potkija ei korvaa Litmasta. Tämän kylmän tosiasian joutuu myös hyväksymään seuraava päävalmentaja ja on pakotettu muuttamaan suomen ryhmitystä. Suomi ei tule tulevaisuudessa pelaamaan "kymppipaikan" kautta ylöspäin. Nuori Suomi ja "kaikki pelaa" järjestelmä myös takaavat sen, että ankeat ajat ovat suomalaisessa huippu-urheilussa edessä, niin joukkue-, kuin yksilölajeissakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wacko kirjoitti:

Kyllä suomen maajoukkueen tulevaisuus näyttää aika hyvältä. Suomella on muutama nuori lupaus jotka saattaisivat parhaimmillaan nousta maajoukkueessa suureen rooliin.
Tässä ajatuksiani kuinka nuoret korvaisivat ikääntyviä pelureita.

Sorsa>Nurmela,
N.Kuqi>S.Kuqi,
Oravainen>Kolkka tai Sheweleff>Kolkka,
Kolsi>Riihilahti,
Hetemaj>Litmanen tai R.Eremenko>Litmanen.

Nykyisistä maajoukkuepelaajista pitkään hyödyllisiä ovat ainakin Väyrynen, Tainio, Kopteff, Eremenko, Forssell, Pasanen, Jääskeläinen, Kallio ja Lagerblom.

Ehkäpä jo vuonna 2008 saadaan suomi kisoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu