Sain hyvän kylvyn Humppilassa

Anonyymi-ap

Olen lomamatkalla ja eilen illalla oli vuorossa Humppila. On kätevää tutustua polkupyörällä paikkoihin kuten tein nytkin.
Humppila on tosi viihtyisän oloinen kiva kylä. Komea kirkko, ihanan puhdas uimalampi keskellä kylää.😊

Viitaten otsikkoon kumpa olisin tipahtanutkin sinne uimalampeen, mutta kylpyni oli valitettavasti hieman likaisempi.
Kävin nimittäin uimassa perinne pihan viereisessä lammessa 🤢
Olin niin kylän nähtävyyksien lumoissa, että polkiessani kakkostieltä kohti perinnepihaa niin tuijotin lumoutuneena nostalgista tuulimyllyä ja hupsista ajoin sillasta ohi 🫢.
Tajusin kyllä siinä vaiheessa kun etupyörä lähti penkalta putoamaan alas.
Yritin jarruttaa, mutta vauhtia oli juuri sen verran, että liuin suttina alas penkkaa ja kun eturengas upposi pehmeään "soiseen rantaan niin minä sukelsin pyörineni umpisukelluksiin sinne vesikasvuston sekaan mutaiseen veteen🥴🫢
Jouduin kyllä ihan uimasilleen. Sain pulikoida siellä tovin, että sain pyöränikin ongittua sieltä ylös.
Kuin kirsikkana kakun päällä olin vielä pukeutunut ns, pastellin väriseen ulkoiluasuun. Voin kertoa, että en ollut kovin mairitteleva näky polkiessani vähin elkein autolleni läpimärkänä ja yltä päältä mudan tahrimana😭

Humppila kiva paikka, mutta olisikohan syytä tehdä jotain aitaa kyseiseen paikkaan sillä jos minä osaan uida niin kaikki eivät välttämättä osaa?
Voihan sinne joku toinenkin molskahtaa?

4

466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No olipa äärimmäisen typerää. Sulle ihan oikein.

      • Anonyymi

        Niin...voihan sitä ajatella noinkin...ihmiset tekevät usein typeriä asioita joskus tahallaan toisinaan tahtomattaan.
        Tiedän kuitenkin, että esimerkiksi jos Humppila sijaitsisi Yhdysvalloissa niin kannattaisi vaatia korvauksia tapahtuneesta Humppilan kaupungilta taskussa olleen puhelimen huoltokuluista, pilalle menneistä vaatteista ( jotain lehtivihreää jäi takkiin ja housuihin ei lähtenyt pesussakaan ) sekä epämukavasta kokemuksesta, vaaraan joutumisesta, eikä pyöränikään tykännyt uimisesta. Lisäksi kyseeseen voisi tulla ehkäpä julkinen nöyryytys🤔

        Suomessa kanteella tuskin olisi menestymisen mahdollisuuksia, todettaisiin vaan, että katso eteesi tai kuin tämän kommentoijan tyyliin: siitäs sait!😏

        En aio siis alkaa moiseen, mutta ehkä syytä olisi kuitenkin kirjelmöidä asiasta Humppilan tekniseen toimeen?

        Harkitsen kuitenkin yhteyden


    • Anonyymi

      Tuohon kirjoitukseni loppuun jäi ylimääräiseksi lauseen alku. Aikomus oli muotoilla: Harkitsen kuitenkin yhteyden ottoa Humppilan tekniseen toimeen asian tiimoilta.

    • Anonyymi

      No ohoh! Olipas aikamoinen "kylpy". Toivotaan, ettei kellekään toiselle satu tuollaista. Onhan tuo aivan kauhean noloakin. Ja voipi olla, että tulee vielä oikea vahinko, hukkuu tms. Kyllä tekniseen toimeen kannattaa vinkata vaara paikasta 👍

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      61
      11635
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      96
      8841
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      12
      4407
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      22
      3968
    5. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      5
      3861
    6. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3646
    7. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      90
      3636
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      14
      3446
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      34
      3222
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      45
      2425
    Aihe