Eduskunnan täysistuntojen televisiointi pitäisi lopettaa.

Anonyymi-ap

Yksi yhteiskunnan eheyttä nakertava seikka on Eduskunnan istuntojen televisiointi. Oppositiossa olevat puolueet käyttäytyy kuin Helppoheikit markkinoilla, valehdellaan minkä keretään. Sitten hallituksessa kannatetaan niitä asioita joita oppositiossa vastustettiin.
Eduskunnan istunnot pitäisi käydä suljettujen ovien takana ja keskustelujen sisällöt pitäisi julistaa salaisiksi. Ylen puoli yhdeksän uutiset kertoisi mitä Eduskunta on päättänyt.

43

373

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No , onneksi hallitus ei ole nyt naisvihan kohde , eikä pääministeri ole noitavainon kohteena !

    • Anonyymi

      Muuten ihan hyvä idea, kuten myös kaikki jääkiekko-ottelut pitäisi pelata suljettujen ovien takana. Mutta jos kertominen jätetään ylelle, niin uutisointi ei sitten liity mitenkään mahdollisesti tehtyihin päätöksiin.

    • Anonyymi

      Myös ministerit lässyttää tyhjiä selityksiä pahuutensa tueksi.
      Aloitus on kuitenkin oikeassa. Se luo epätoivoa kun kansa näkee miten pahuutta täynnä meidän johtajat on.
      Mutta jotkut kansasta saa myös ymmärrystä miksi se sota tulee kun se pian tulee ja tuhoaa pahuuden rakastajat.
      Ilman tv lähetystä kansa ei ymmärtäisi miksi se tuho tuli yhtäkkiä.

    • Anonyymi

      ...meillä on tapana keskustella...
      ...kaiken voi tehdä reilummin...
      ...asiantuntija
      ...erityisasiantuntija
      ...gallup
      ...analyysi
      ..timo soini
      ..yle
      ..media
      =VALHE!!

    • Anonyymi

      Jos Eduskunnan istunnot olisi salaisia niin oppositiolla ei olisi syytä valehdella vaan uskoisin että oppositio ehdottaisi realistisia järkeviä vaihtoehtoja. Keskustelu voisi olla rakentavaa.
      Tavallisen kansalaisen ei tarvitse tietää muuta kuin mitä on päätetty.

    • Anonyymi

      Ylen toimittajat jotka tukee terrorismia ja islamin totalitarismia käyttävät kuitenkin sujuvasti sanaa "parlamentaarisesti".
      Jotenkin räikeää että pahuus käyttää tuollaisia sanoja joita vastustaa kaikessa teossaan.

    • Anonyymi

      Meillä on tällä hetkellä niin surkea oppositio että koko opposition voisi lakkauttaa ja vapauttaa kansanedustajan tehtävistä kokonaan pois. Miettikää nyt vaikka joku Honkasalo, aivan tärähtänyt tapaus.

      • Anonyymi

        Ajattelitko Putin mallia jossa ei ole oppositiota ja jos on niin 15 vuotta kaltereiden takana muuttaa mielen?
        Tai ajattelitko, että nykyiset hallituksen päättäjät istuvat myös kahden vuoden kuluttua päättämässä???
        Aika iso mahdollisuus on, että eivät istu vaan ovat juuri siellä kielletyssä oppositiossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osa nykyisestä oppositiosta on Putinin asialla. Se nähtiin rajalain äänestyksessä.

    • Anonyymi

      Paras olisi kun oppositio vangittaisiin. Kaikki vankilaan.

      • Anonyymi

        Älähän nyt.
        Purrakin olisi kahden vuoden kuluttua siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älähän nyt.
        Purrakin olisi kahden vuoden kuluttua siellä.

        On maita missä vasemmisto on teljetty lukkojen taakse ja niissä maissa on hyvä olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On maita missä vasemmisto on teljetty lukkojen taakse ja niissä maissa on hyvä olla.

        Luettele maat jossa näin niin katsotaan miten hyvin siellä asiat on?

    • Anonyymi

      Kukaan järkevä ihminen ei ole kieltämässä oppositiota tai vasemmistoa saati oikeististoa. Eduskunnan kyselytunnin kaltinen arvoton näytelmää, jossa oppositio heittäytyy tyhmäksi voitaisiin käydä suljettujen ovien takana. Oppositio saa tiedot hallitukselta vaikka sitä farssia ei televisioida.

      • Anonyymi

        Oppositiota voisi uskoa jos ei tietäisi että he kaikessa tukee terroristeja.

    • Anonyymi

      Ensi vaalikaudella kirjoituksen sävyt muuttuu, kun Persut ovat oppositiossa. Katsotaan sitten miten he käyttäytyvät. Viimekaudella olivat räksytyksen mestareita.

    • Anonyymi

      Tyhmien kansanosien edustajien pitäisi ymmärtää että jos kyselytunnit ja välikysymykset käytäisiin suljetuin ovin ilman televisiointia niin se koskisi ensi kaudella myös Perussuomalaisia, jotka ei pystyisi järjestämään suurelle yleisölle muunnellun totuuden Showta. Kyse ei ole pelkästään tämän vaalikauden opposition valehtelun lopettamisesta vaan yhteiskunnan eheyden ja oikeudenmukaisuuden tunteen palauttamisesta.
      Kuinka hyvä meillä oli kun ei ollut kännyköitä, tietokoneita ja televisiossakin oli vain 2 kanavaa.

      • Anonyymi

        Kyllä se nykyinen hallitus on jäänyt kiinni valehtelusta. Eduskunnan kyselytunti on oppositiolle järjestetty hallituksen tenttausta varten.
        Ennen ei annettu hallituspuolueille puheenvuoroja kuin muutama. Halla-aho antaa nyt hallituspuolueillekkin puheenvuotoja jotta saava kysellä toisiltaan.

        Mestari on erinomainen puhemies, siinä korostuu suuri arvokkuus. Ei ole puhemiehen vika jos oppositio on ö-luokkaa.

        Perussuomalaiset ei ole valehdelleet vaan puolue ei ole kyennyt toteuttamaan kaikkia tavoitteitaan. Hallitusohjelma on aina kompromissi, kukaan ei saa toteutettua kaikkia tavoitteitaan, Perussuomalaiset kantaa vastuuta ja vie asioita eteenpäin.
        Oppositio voi kysellä hallitukselta, vaikka sitä ei televisioida.

        No miten meni noin omasta mielestäsi lupaus ,, köyhiltä ei leikata,,, ihan Purran sanomana suorassa tv lähetyksessä jonka voi tarkistaa arkistoista.
        Lupaus oli ehdoton ja nyt osoittautunut valehteluksi eikä sitä mitkään komromissit muuksi muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mestari on erinomainen puhemies, siinä korostuu suuri arvokkuus. Ei ole puhemiehen vika jos oppositio on ö-luokkaa.

        Puhemies tekee vain sen minkä kaikki muutkin puhemiehet tekevät.
        Ei Jussi ole sen kummempi kuin muutkaan puhemiehet vaan toimii yhdessä sovittujen sääntöjen mukaan eikä se tee hänestä mitenkään erinomaista verrattuna aiempiin puhemiehiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miten meni noin omasta mielestäsi lupaus ,, köyhiltä ei leikata,,, ihan Purran sanomana suorassa tv lähetyksessä jonka voi tarkistaa arkistoista.
        Lupaus oli ehdoton ja nyt osoittautunut valehteluksi eikä sitä mitkään komromissit muuksi muuta.

        Oppositiolaisten käyttäytyminen nykyhallituksen aikana ollut jokaisissa televisioiduissa eduskuntaistunnoissa kuin hollitupalaisilla.

        https://fi.m.wiktionary.org/wiki/hollitupa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miten meni noin omasta mielestäsi lupaus ,, köyhiltä ei leikata,,, ihan Purran sanomana suorassa tv lähetyksessä jonka voi tarkistaa arkistoista.
        Lupaus oli ehdoton ja nyt osoittautunut valehteluksi eikä sitä mitkään komromissit muuksi muuta.

        Köyhiltä ei olekaan leikattu, päinvastoin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, tuo on vasemmiston jankkaus, joka on uponnut joidenkin urpojen päähän. Reaalitulot ja ostovoima on kasvaneet ja se on hyvä. Tilastot kertoo totuuden
        https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/selvitykset/2025/palkansaajan-ostovoimakatsaus-2025/#cb2c1b5f

        Minusta naurettavinta oli opettajien ja demarien vinkuminen työhuonevähennyksen poistosta.

        Jos tekee koululla muutaman tunnin työpäivän, niin ne kokeet voi korjailla kyllä siellä koululla. Jos kokeet korjaa kotona, niin se läppäri ei tarvitse huonetta, vaan siinä kauniitajarohkeita katsoessa pidät sen polvillasi.

        Oli miten oli kyseessä on nyt kuitenkin historian huonoin hallitus. Orpon perustelut köyhien kyykytykseen perustuu omaan toiveajatteluun ja Purra työntää valhetta valheen perään

        Parempiosaiset aina valittavat kun ylimääräinen tulo pienenee.
        Köyhillä ei ole mitään sanomista kun ruokaa saa entistä vähemmän.
        Vaikka ns ostovoima kasvaisi niin kasvaa myös ruuan hinta. Näin köyhän ostovoima ei koskaan ole edes "normaali".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli miten oli kyseessä on nyt kuitenkin historian huonoin hallitus. Orpon perustelut köyhien kyykytykseen perustuu omaan toiveajatteluun ja Purra työntää valhetta valheen perään

        Jatka demari vinkumista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli miten oli kyseessä on nyt kuitenkin historian huonoin hallitus. Orpon perustelut köyhien kyykytykseen perustuu omaan toiveajatteluun ja Purra työntää valhetta valheen perään

        Köyhien tilanne on nyt paras koskaan. Jos nyt ei ole motivaatiota lähteä opiskelemaan tai töihin, niin ei koskaan. Voin kertoa, että seuraavien vuosien aikana tulee tukien määrä laskemaan hallituksesta riippumatta ja syynä on se, ettei rahaa oikeasti ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhien tilanne on nyt paras koskaan. Jos nyt ei ole motivaatiota lähteä opiskelemaan tai töihin, niin ei koskaan. Voin kertoa, että seuraavien vuosien aikana tulee tukien määrä laskemaan hallituksesta riippumatta ja syynä on se, ettei rahaa oikeasti ole.

        Kaikkien köyhien "sankari" Sanna myös tiesi että rahat loppuu ja siksi karkasi ulkomaille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhien tilanne on nyt paras koskaan. Jos nyt ei ole motivaatiota lähteä opiskelemaan tai töihin, niin ei koskaan. Voin kertoa, että seuraavien vuosien aikana tulee tukien määrä laskemaan hallituksesta riippumatta ja syynä on se, ettei rahaa oikeasti ole.

        Rahaa kyllä on, mutta siinä on valtava ero mihin sitä laitetaan. Nykyhallitus on päättänyt jakaa rahat miljonääreille,jotta saavat kiikuttaa ne ulkomaille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahaa kyllä on, mutta siinä on valtava ero mihin sitä laitetaan. Nykyhallitus on päättänyt jakaa rahat miljonääreille,jotta saavat kiikuttaa ne ulkomaille.

        Ite ovat rahansa tienanneet. Kannattaa käyvä nuorena kouluja ja hommautua hyväpalakkaisiin hommiin ja sijoittaa menestyviin yrityksiin, joko omiin tai vieraisiin. Ensimmäinen miljoona on se vaikein, sittemmin helpottaa.

    • Anonyymi

      Roskaopposition tulisi antaa työrauha hallitukselle korjata edellisen hallituksen karmeat tuhot.

      • Anonyymi

        Seuraava hallitus kovassa paikassa korjatakseen nykyhallituksen töppäilyt ja korjaaja ei ole Orpopurran hallitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraava hallitus kovassa paikassa korjatakseen nykyhallituksen töppäilyt ja korjaaja ei ole Orpopurran hallitus.

        Nykyinen hallituspohja jatkaa ja pulinat pois.

    • Anonyymi

      Täysin kajahtaneita nyhveröitä kaikki. Sekä hallitus että oppositio.

    • Anonyymi

      Pelkääkö alittaja, että köyhät katsoo ohelmaa ja menee äänestämään tai ihmiset homaa, että kokoomus ei olekkaan oikea puolueeni.

      • Anonyymi

        Alittaja ajattelee että televisiointien lopettaminen ei olisi tätä hallitusta varten vaan pysyvä käytäntö, koskisi kaikkia puolueita, olipa he hallituksessa tai ei. Tällaiset näytelmät ei ole näyttämisen arvoisia.

    • Anonyymi

      Oppositio koulun penkille opettelemaan kuullun ymmärtämistä ! Koko vuosi samaa jauhaneet niinkuin rakkikoirat ,pidättekö te meitä katsojia niin tyhminä ettei me ymmärretä teidän käytöstä ??
      Ei ollenkaan halua yhteistyöhön vaikka aika on vaikea .

      • Anonyymi

        Eihän vihervasemmistolta voi odottaakaan muuta. Mitään asiallisia vaihtoehtoja ei ole oppositiolta tullut. Pelkkiä solvauksia ja asiattomuuksia. Päälle huutelua. Oppositiolle pitää osoittaa kuria!

    • Anonyymi

      Hallitustoiminnan häiritseminen tulisi kieltää lailla. Saisimme seurata opposition vangitsemisoikeudenkäyntejä televisiosta ja lehdistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      259
      9135
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      312
      6339
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      66
      1410
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1331
    5. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1121
    6. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      80
      1037
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      905
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      43
      798
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      716
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      708
    Aihe