En oikein tiedä, miten muotoilisin kysymyksen ja miten kuvailisin tilanteen. Mutta miksi kutsutaan näitä ihmisille tulevia ”välähdyksiä”, jotka puskevat takaa ennalta arvaamattomasti sattumanvaraisissa tilanteissa. Kuin ajattelisit ajatuksen päässä yhtäkkisesti tai kun joku toinen sanoisi sinulle lauseen, mutta et kuule puhetta. Se, joka on jokin informaatio ja tiedät sen ilman todisteita olevan fakta, minkä saa tietää ilman järkevää syytä, et olisi voinut mistään merkeistä sitä päätellä. Kun joku kertoo, että tuo uutisia ja tiedät vuorenvarmaksi mihin uutinen liittyy, ennenkuin toinen ehtii aloittaa sen kertomista. Tai istut linja autossa, tämä tunne tulee ja alat miettiä ajatteko kolarin, mutta muutamien minuuttien päästä linja auto menee rikki ja jää tienvarteen. Joskus tämä välähdys tapahtuu jopa tunteja tai päivää ennen sitä, kuin tämä tilanne tapahtuu. Sanot tästä ääneen, kukaan ei usko, koska et osaa paremmin selittää. Kuitenkin tämä tulee tapahtumaan minuuttien tai vuorokauden kuluttua ja ihmiset kuittaavat ”minähän sanoin” sillä, että se on sattumaa. Epätodennäköisiä tilanteita tavalliseen arkeen verrattuna, että viitteitä tulevasta tai kenenkään olettamusta että näin tulee käymään, ei ole, vain tämä takaraivon tietopläjäys, jota kukaan ei kysynyt. Toinen esimerkki, olet jossain kaupassa tai ystävän luona ja sinulle tulee pakottava tarve palata pian kotiin, mieluiten välittömästi, ilman järkevää syytä jota voisit itselle tai varsinkaan toiselle selittää. Kotiin saavuttuasi siellä on yhtäkkisesti alkanut vuotaa putki tai lemmikki on karannut, tällaisia asioita mitä ei arkipäiväisessä elämässä päivittäin käy ja tilanne olisi todella epätodennäköinen. Mutta kuitenkin saat yhtäkkisesti tämän tunteen, joka kertoo jonkin olevan huonosti, toimit sen mukaan ja se osoittautuu oikeaksi. Miksi tätä ilmiötä/tunnetta/ aistia sanotaan ja kuinka yleinen tämä on, osa sanoo sen olevan normaalia ja kaikilla ihmisillä, osa sanoo sen olevan huuhaata. En ole varma olenko koskaan osannut tätä sanoittaa oikein ja ymmärrettävästi.
Mitä on nämä selittämättömät informaatioväläykset
8
423
Vastaukset
- Anonyymi
Ymmärrän.
- Anonyymi
Saat siis "informaatiovälähdyksen" siitä, että bussi ajaa kolarin, ja sitten joku bussi, jossain, joskus, menee rikki.
Varmaankin monesta muustakin bussista on jokin osa hajonnut samaan aikaan.- Anonyymi
Ei kun istut itse sen bussin kyydissä. Tulee huono fiilis että jotain pahaa sattuu, muttet tiedä mitä. Ja sitten se bussi, jossa istut, hajoaa ilman ennakkovaroitusta
- Anonyymi
Aivomme tuottavat näitä informaatiopätkiä alvariinsa tietoisuuteemme.
Niitä joutuu karsimaan kun aivot kaikenlaista kamaa pistävät liikenteeseen.
Toki hyödyllisiä enimmältä osaltaan.
Velipojalla oli Kihmulassa ok-talokin. Sen poika ei taho nähä meittii köyhempii sällei lähelläkään pummaamassa. - Anonyymi
Etiäisiksi noita on kutsuttu jo ikiajat.
- Anonyymi
Niinpä. Selkärankaisen aivot ovat melkoinen keskushärdelli. Jos jonkunlaista ideaa sieltä pyrkii ajatusliikenteeseen.
- Anonyymi
Ole kiitollinen noista! Minä ainakin mielelläni noita kokisian, vaan kun ei...
Eroon pääset niistä, kun alat kaikille kertomaan ennusteista, mutta sinuna en tekisi niin. - Anonyymi
olisiko etiäinen ennakointi jonkinlainen "kvantti reaktio", unessa voi tulla tulevaisuus näkymää, ainakin mulle..
aivot käsittelee tietoa enemmän mitä pinnalla olevista menoistamme päättelemme, siitä se etiäinen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692512Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242187Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92062Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071963MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141895Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5951875Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S211669Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411443