Ateistisen jumaluuden luonteesta

Ateistinen jumaluus on tärkeä käsite siksi, että, jos määritellään kaikki jumaluudet, pitäisi tämän määrittelijän itsensä kertoa se rajapinta, mikä jumaluuksien toimialaan kuuluisi, että muut voivat kritisoida sitä. Osa ateisteista määrittelee "epäuskonsa" kaikkia jumaluuksia koskevaksi. Ja silloin voidaan kysyä niitä seikkoja, jotka olisivat ratioanalistisen jumaluuden aikaansaamia. Uskonta sinänsä kovin syvällisesti tuntematta, niissä kuitenkin näyttää olevan
erilaisia ajatuksia siitä, miten niiden jumaluudet manifestoituvat. Jolloin kysymys voidaan asettaa siten, että onko ateisti "vastaan" kaikkia tuntemiaan teismin harjoittamisen muotoja, vai kaikkia teismin harjoittamisen muotoja, sekä niitäkin, joita voisi olla olemassa tai tulee ehkä tulevaisuudessa tai on ikinä ollut. Ja voidaanko ateistista ajatusta lähestyä teismien muodossa muutoin kuin siten, että ateistin tapahtumaksi vaativa teistinen manifestaatio tapahtuu. Mikä estää sen, että jokin, joka ei tapahdu ateistisella metodiikalla ei voisi tapahtua jollekin toiselle muutoin, toisaalla saman tai eriaikaisesti?
Ilmeisesti on niin, että ihmisen mielikuvitus on se raja, mihin ateistit laittavat jumaluutena pitämänsä ominaisuuden rajan? Koska aiemmin palstalla on ollut liikehdintää mielikuvituksen käyttämistä vastaan. Oman mielikuvituksen raja on kuitenkin sikäli kalteva pinta, että siinä ihminen laittaa itsensä tai esim. edustamansa ryhmän ajatuksen kaiken olevaisuudesta tärkeämmäksi, kuin sen kokonaistiedon mikä asioista on mahdollisesti kullakin saatavissa. Erityisryhmät voivat tietää enemmän pienemmästä osa-alueesta ja muut ryhmät jonkin toisen osa-alueen käsiteltävän kokonaisuuden olemuksesta.
Miksi se on ateistisessa ajattelussa ongelma, että ihmisten aivokemiat tuottavat esim. teistisessä ajattelussa erilaisia tuloksia määrätyistä asioista?

Anonyymi kirjoitti:

Ateistinen jumaluus on tärkeä käsite siksi, että, jos määritellään kaikki jumaluudet, pitäisi tämän määrittelijän itsensä kertoa se rajapinta, mikä jumaluuksien toimialaan kuuluisi, että muut voivat kritisoida sitä. Osa ateisteista määrittelee "epäuskonsa" kaikkia jumaluuksia koskevaksi. Ja silloin voidaan kysyä niitä seikkoja, jotka olisivat ratioanalistisen jumaluuden aikaansaamia. Uskonta sinänsä kovin syvällisesti tuntematta, niissä kuitenkin näyttää olevan
erilaisia ajatuksia siitä, miten niiden jumaluudet manifestoituvat. Jolloin kysymys voidaan asettaa siten, että onko ateisti "vastaan" kaikkia tuntemiaan teismin harjoittamisen muotoja, vai kaikkia teismin harjoittamisen muotoja, sekä niitäkin, joita voisi olla olemassa tai tulee ehkä tulevaisuudessa tai on ikinä ollut. Ja voidaanko ateistista ajatusta lähestyä teismien muodossa muutoin kuin siten, että ateistin tapahtumaksi vaativa teistinen manifestaatio tapahtuu. Mikä estää sen, että jokin, joka ei tapahdu ateistisella metodiikalla ei voisi tapahtua jollekin toiselle muutoin, toisaalla saman tai eriaikaisesti?
Ilmeisesti on niin, että ihmisen mielikuvitus on se raja, mihin ateistit laittavat jumaluutena pitämänsä ominaisuuden rajan? Koska aiemmin palstalla on ollut liikehdintää mielikuvituksen käyttämistä vastaan. Oman mielikuvituksen raja on kuitenkin sikäli kalteva pinta, että siinä ihminen laittaa itsensä tai esim. edustamansa ryhmän ajatuksen kaiken olevaisuudesta tärkeämmäksi, kuin sen kokonaistiedon mikä asioista on mahdollisesti kullakin saatavissa. Erityisryhmät voivat tietää enemmän pienemmästä osa-alueesta ja muut ryhmät jonkin toisen osa-alueen käsiteltävän kokonaisuuden olemuksesta.
Miksi se on ateistisessa ajattelussa ongelma, että ihmisten aivokemiat tuottavat esim. teistisessä ajattelussa erilaisia tuloksia määrätyistä asioista?

Lue lisää

Ei ole olemassa mitään "ateistisia jumaluuksia".

Eiköhän se ole jumaliin uskovien asia kertoa, millaisiin jumaliin uskovat. Ateistit eivät sellaisiin usko.

Siinähän se ongelma onkin: jotkin ihmiset kuvittelevat nähneensä tai havainneensa jumalia ja jumaluuksia, vaikka luultavasti se on ollut vain unta tai kuvitelmaa jossain sekavassa tilassa.