Nyt alkaa mittani olemaan täysi! Olen ollut suhteellisen hyvissä väleissä nappurini kanssa, mutta tilanne on viimeaikoina riistäytynyt täysin käsistä. Viimeisin kohtaus sattui eilen pyykkituvassa, kun naapurin rouva kahmi puolet pyykeistäni mukaansa ja uhkasi lopuksi tappaa. Olin juuri saanut puhtaat pyykit laskostettua ja olin poistumassa pyykkituvasta, kun tämä amatsoni iski. Pyykit jotka hän vei, kuuluvat pääosin miesystävälleni. Naapurin rouva huusi ja karjui, että minulla ei olisi enää mitään asiaa pestä 'hänen' miehensä paitoja, sukkia ja kalsareita. Tämä 'hänen' miehensä on minun miesystäväni ja on asunut jo vuoden ajan n. 4 päivää viikosta luonani. Mitä voin tehdä, riittäkö naapurin akan todisteeksi se, että hänellä sattuu olemaan hallussaan vihkitodistus, jonka mukaan on naimisissa miesystäväni kanssa. Kai minullakin on jotain oikeuksia?
Kenen mies?
Maaret
173599
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Siis olet ollut "suhteellisen hyvissä väleissä naapurisi kanssa" ja tämä asuu neljä päivää viikosta luonasi ja kolme päivää himassa???
Ja tulet tänne känisemään että naapurin vaimo on sulle suuttunut?
Onks tää joku provo tai vitsi vai oletko ainoastaan noin vitun tyhmä?
Onko sillä sun äijällä lapsia? Muuttaa mun mielestäni tilannetta aika ratkaisevasti, mikäli oot vietelly perheellisen miehen.
On lapseton tämä minun poikaystäväni. Olen tullut tämän silmille hyökkäilevän naikkosen kanssa mielestäni hyvin toimeen, esim. en ole vienyt eteenpäin poliisille hänen herjaavia viestejään (pikku lappusia putoillut postiluukusta, viestinä ainoastaan isolla H***A).
moiseen edes sotkeentunut, naimisissa oleva mies poikaystävänä? Erikoista ja samassa rapussako?
juttu, niin kylläpä olet sairas ihminen.
Tässähän on jo kasassa ainekset uudenlaiseen versioon sarjasta 'Naapurilähiö'. Arkielämän kuvaus nykysuomesta.
hahhahhahha....
Millainen superyksilö mieheksi se oikein on, jota olette päässeet jakamaan??!! Kun ei kerran kumpikaan halua päästää irti...
Naisena en kyllä alentuisi jaetusta miehestä riitelemään. Sitäpaitsi sen täytyy kyllä olla aika p...a jätkä, jos on järjestänyt vaimolleen ( ja rakastajattarelleen) tuollaisen tilanteen.
Kyllä sen ego (ainakin) paisuu, kun jatkatte vaan samaan malliin.
Säälittävää! Ryhdistäytykää ja jättäkää se. Kumpikin.
Olen täysin sinun puolellasi Maaret. Eikai mikään vihkitodistus voi olla sellainen este, ettet voisi pitää tämän ihanan uroksen kokonaan itselläsi. Paras ratkaisu olisi, jos saisit virallisella vaimolla pesetettyä teidän molempien pyykit, niin ei tarvitsisi riidellä pesutuvassa. Seuraavassa taloyhtiön kokouksessa esitätte, että tämän teidän elämäänne häiritsevän virallisen vaimon on muutettava talosta, ihan yleisen edun nimissä.
viitsii toisten pyykkejä pestä?? Minä ainakaan jonkun hikisen äijän haisevia sukkia, edes pihdeillä, yäk!
En oo kuullu että pihdeillä kukaan pyykkiä pesis.
Kuuma ilma saa pään sekoomaan
Ymmärsinkö oikein: naapurissasi asuu mies ja nainen jotka ovat naimisissa. Tämä mies asuu neljä päivää viikosta sinun luonasi ja kolme päivää viikosta ..kotonaan vaimonsa luona, eli naapurissasi?
Sinä peset hänen pyykkinsä talonne pesutuvassa, jollaisissa tavallisesti on sääntö että asukas pesee oman ruokakuntansa pyykit, ei ylimääräisten ihmisten pyykkejä?
Asuuko tämä mies josta riitelette virallisesti vaimonsa vai sinun luona? Kumpaan paikkaan posti tulee?
Onko mies jonka "salarakkaaksi" olet päätynyt, naimisissa vaimonsa siis naapurisi kanssa, vai onko ero jo hoidettu tai edes vireillä?
Jos mies on naimisissa naapurisi kanssa, hän on naapurisi mies. Et sinä voi omia toisen puolisoa itsellesi tuosta noin vain ja haukkua vihaista vaimoa akaksi.
Kyllä minä sitä ihan omana miesystävänäni pidän, tänne se tulee lähes harvase päivä ja ihan omilla avaimillaan. Aamiainen syödään yhdessä ja töistä tullessani odottaa yleensä maistuvat päiväkahvit (leipoakin rakkaani osaa). Tämä meidän tilanne voi tosiaan tuntua ulkopuolisista oudolta, mutta mitään ratkaisua en asiaan ole pystynyt keksimään. Naapurin eukko ei suostu muuttamaan muualle ja itsekin viihdymme täällä. Sanallisen sodan kestän hyvin, mutta pelkään, että naapurin eukko ottaa vielä järeämmät aseet käyttöön. Silloin on varmaan vaan pyydettävä poliisi selvittämään tämä sotku.
Kaikki kolme saman katon alle asumaan! Edut: 1)Taloudellisesti hyödytte. 2)Naapurin akka-vaimokin on tyytyväinen. 3)Voitte pitää kolmisin kimppakivaa.
mies asustaa 3 päivää jos hän on luonasi ne 4, vaimonsakko luona? Jos näin on niin en voi kuin sääliä sinua kun alistut tälläiseen.
Mutta luulempa että kirjoituksesi on silkka provo.
kommuunissa pyykkivuoroista tapella! Ukko tekee likaista, sinä pyykkäät ja virallinen eukko vie kaappiin!