Identiteetti hakusessa?

Tämä on jo aika pureskeltu aihe tällä palstalla, mutta kaipaisin silti vielä yhtä näkökulmaa Jyväskylä-kaskusteluun. Mitä mieltä 40-60 -vuotiaat jyväskyläläiset ovat kotikaupungistaan?

Tällä palstalla kirjoittelevista ja negatiivisia kommentteja viljelevistä tuntuu suurin osa olevan 20-35 -vuotiaita ja mieleeni tuli kumpuaako heidän ahdistuksensa epävarmasta työtilanteesta. Aiemmin Jyväskylässä on ehkä riittänyt paremmin töitä korkeasti(kin) koulutetuille ihmisille ja mielestäni yli 40-vuotiaat ovat olleet aidosti ylpeitä kotikaupungistaan ja sen sivistyneestä maineesta. Uutta aikuissukupolvea tuntuu Jyväskylässä ahdistavan ennen kaikkea työpaikoista kilpailu ja kallis asuminen, ts. koulutustasolla ei koeta oleva riittävää yhteyttä elintasoon. Tuntuu, että epävarmuus elämän peruskivistä estää myönteisen jyväskyläläisen identiteetin kehittymistä.

Mitä mieltä ovat 70-80 -luvuilla valmistuneet jyväskyläläiset, onko teillä yhtä synkeä kuva kotikaupungistanne kuin nuoremmilla ja jos ei, niin painiskelitteko aikoinaan samanlaisten ongelmien kanssa?
2560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen asunut koko elämäni Jyväskylässä. Milloinkaan en ole halunnut muuttaa täältä pois. Olosuhteiden pakosta olen asunut muutaman vuoden pääkaupunkiseudulla ja se riitti. Olin onnellinen kun pääsin takaisin kotiin.

Jyväskylä on ihana, rauhallinen ja turvallinen kaupunki.

Äänestä

Viimeisimmät vuosikymmenet on vanhan hyvän Jyväskylän syrjäyttämiseksi toteutettu tuhotyötä. Kaupunki on aivan toinen kuin 80-luvulla tänne tultaessa. Silloin kaupunkia olisi voinut mainostaa vaikka maan parhaaksi, siinä oli idylliä ja humanistista karismaa. Nyt Jyväskylä on tehohoidettu hengettömäksi, kyse on raiskauksesta. Täällä pitää lähinnä kiintymys vanhaan, tämä uusi dynaaminen Jyväskylä ei ole enää meidän. Eikä sitä taida tuntea omakseen kuin joku kaupungin virkamies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Räiskäle kirjoitti:

Tämä on jo aika pureskeltu aihe tällä palstalla, mutta kaipaisin silti vielä yhtä näkökulmaa Jyväskylä-kaskusteluun. Mitä mieltä 40-60 -vuotiaat jyväskyläläiset ovat kotikaupungistaan?

Tällä palstalla kirjoittelevista ja negatiivisia kommentteja viljelevistä tuntuu suurin osa olevan 20-35 -vuotiaita ja mieleeni tuli kumpuaako heidän ahdistuksensa epävarmasta työtilanteesta. Aiemmin Jyväskylässä on ehkä riittänyt paremmin töitä korkeasti(kin) koulutetuille ihmisille ja mielestäni yli 40-vuotiaat ovat olleet aidosti ylpeitä kotikaupungistaan ja sen sivistyneestä maineesta. Uutta aikuissukupolvea tuntuu Jyväskylässä ahdistavan ennen kaikkea työpaikoista kilpailu ja kallis asuminen, ts. koulutustasolla ei koeta oleva riittävää yhteyttä elintasoon. Tuntuu, että epävarmuus elämän peruskivistä estää myönteisen jyväskyläläisen identiteetin kehittymistä.

Mitä mieltä ovat 70-80 -luvuilla valmistuneet jyväskyläläiset, onko teillä yhtä synkeä kuva kotikaupungistanne kuin nuoremmilla ja jos ei, niin painiskelitteko aikoinaan samanlaisten ongelmien kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu