Lervo oli aina tunnettu suuresta, lähes turhapuromaisesta virneestään, joka venyi leveäksi lärviksi asti. Hän ajeli vanhalla Sisu-kuorma-autollaan, joka oli ollut hänen ylpeytensä ja ilonsa vuosien ajan. Mutta nyt, kun yritys oli ajautunut konkurssiin, tuo virne ei kadonnut kasvoiltaan – päinvastoin, se oli kuin vastalause koko maailmalle.
Eräänä päivänä ulosmittausmiehet saapuivat hakemaan Lervon Sisua. Kuorma-auto hinattiin pois, ja Lervo seisoi pihalla, virne kasvoillaan, vaikka sisällä kuohui. Hänen perseensä tuntui huutavan hoosiannaa, ja hän lauloi puhelimessa vanhaa laulua Kwai-joen sillasta, ääni värähteli iloisesti ja hieman hullunkurisesti.
Eräänä päivänä ulosmittausmiehet saapuivat hakemaan Lervon Sisua. Kuorma-auto hinattiin pois, ja Lervo seisoi pihalla, virne kasvoillaan, vaikka sisällä kuohui. Hänen perseensä tuntui huutavan hoosiannaa, ja hän lauloi puhelimessa vanhaa laulua Kwai-joen sillasta, ääni värähteli iloisesti ja hieman hullunkurisesti.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lervo oli liittynyt protestilistaan, ja vaikka tilanne oli vaikea, hän ei voinut olla nauramatta. Renkivirne kasvoillaan hän marssi mielenosoituksessa, nauraen ja laulaen, kuin kertoen maailmalle, ettei hän antaisi periksi. Kassu, hänen vanha ystävänsä, nauroi mukana – paviaanimullin naurua, joka kaikui ympärillä. Vekselit kaatuivat, laskut kasaantuivat, mutta Lervo ja Kassu jatkoivat nauruaan, vaikka maailma kaatui ympärillä.
Lervo on autoilija, jonka elämä on yhtä vuoristorataa. Hänellä on aina turhapuromainen virne lärvillään, sellainen virne, joka kertoi sekä huumorista että siitä, ettei hän ottanut elämää liian vakavasti – vaikka maailma ympärillä toisinaan romahtikin. Nyt se virne oli entistä leveämpi, sillä Lervo oli juuri ajautunut konkurssiin.
Hänen vanha Sisu-kuorma-autonsa, joka oli vuosia kuljettanut rahteja ympäri maata, oli juuri ulosmitattu. Lervo seisoi pihalla, renkivirne kasvoillaan, ja vaikka tilanne oli karu, hän nauroi. Hänen perseensä tuntui huutavan hoosiannaa, ja puhelimessa hän lauloi Kwai-joen siltaa, ääni ällänä ja hieman horjuen. Kassu, Lervon uskollinen kaveri, nauroi vieressä paviaanimullin naurua – se oli sekoitus hysteeristä ja vapauttavaa naurua, joka sai koko tilanteen tuntumaan absurdilta.
Vekselit kaatuivat kuin korttitalo, ja hätäpaskat tulivat päälle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Rovasti raivosi kirkossa, paska haisi joka puolella, ja kuormia ajettiin yhä, vaikka kaikki tuntui olevan sekaisin. Jyryn Sisun perä hajosi juuri pahimpaan aikaan, ja Lervo raahasi itsensä kottia hakemaan, höyrymakkara suussa, kalja ja viina kädessä. Hän oli kuin kaatopaikkabisnesmies, joka ei ollut koskaan oppinut luopumaan.
Rattoraija iski, rahdinaju oli yhtä kaaosta, ja perseet olalla kannettiin kuormia eteenpäin. TRATTA kaikui taustalla kuin kohtalon laulu. Vaikka maailma kaatui ympärillä, Lervo ja Kassu jatkoivat nauruaan, juoden, laulamalla ja vastustaen. Heidän protestilistansa oli heidän äänenään, heidän tapanaan sanoa, että vaikka kaikki menisi pieleen, he eivät antaisi periksi.
Seon aina jämpti prikulleen, kun Ka-lervo touhaa. Jos joku muuta väittää, niin paskaa puhuu.
Se että Lervo puhuu paskaa niin ei se mitään, koska totta puhuu silloinkin, kun puhuu paskaa
Mistä moinen katkeruus kumpuaa, kateusko vai lopputili?
Mikä katkeruus häh?? Lervon hääräilyt on eri hauskoja ja myös tosia, käy hyvä mies lukemassa täältä akuutit lervotouhut:
https://ylilauta.org/satunnainen/287iic#post-277724478
Terw: wanhamarkku rahti3151
Tsaukki rahti morot täältä markkule ja lervo-pöpillekki
Toivottaapi päntä-mumma moi